IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

KirjoittamisestaTiistai 07.12.2010 21:23

Sain viime yönä inspiraation. Keksin vihdoin aiheen kirjaani. Sain sen, kun katsoin Sleepy Hollown pitkästä aikaa ja vieläpä oikein kunnollisessa kotiteatterissa. Olen pyöritellyt keksimiäni aineksia jo pitkään. Eilen sain inspiraation oikeaan ideaan ja juoneen. Ennen kuin tajusinkaan, olin keksinyt juonta yllättävän pitkälle ja ajatukseni olivat tämänkin aamuisen bussimatkan keksimässäni maailmassa juonittelemassa uusia konnankoukkoja ja haistelemassa sen mysteeristä ilmaa. Pohja on hyvä, mutta vielä punainen lanka puuttuu. Nyt kirjoittamaan. Ilmoitan, kun teksti on siinä kunnossa, että ensimmäistä lukua voi jaella sitä pyytäville.

Haluaisin sanoa kirjoittamisesta sen verran, että olen lapsena unelmoinut kirjailijan urasta. Kirjoitin muutamia kirjan alkuja, mutta mitään en ajanut kovinkaan pitkälle. Löysin muutama vuosi sitten joitakin ala-asteaikaisia tekstejäni ja totesin niiden olleen mielettömän hyviä ainakin sen ikäiseksi kirjoitetuiksi. Juoni oli ehkä jonkin verran klisee, mutta kirjoitustapa oli uskottavaa. Yläasteella halusin tosiaan eniten elokuvaohjaakaksi, mihin en kuitenkaan todennäköisesti päädy elämässäni. Minä rinnastan nämä kaksi ammattia hyvin toisiaan lähenteleviksi. Toki ohjaaminen on kinkkisempää ja ohjaajana on työstettävä valmista materiaalia, jota on käytettävänä, eikä elokuva ole pelkästään yhden ihmisen tekeleiden summa, vaan se on tiivillä yhteistyöllä toteutettu teos. Kirjan kirjoittaminen sen sijaan tapahtuu yksin, siinä ei ole rajoja, paitsi kirjoittajan oma mielikuvitus. Minä saan saman ja omalla tavallaan syvemmän kokemuksen fiktion kirjoittamisesta. En ikimaailmassa tänä päivänä kuvittele, että kirjoittamaani haluaisi lukea kovinkaan moni ihminen. En kirjoita muiden ihmisten takia, vaan kirjoitan oman nautintoni vuoksi. Kirjoitan maailmoista, joissa itse haluaisin olla elämyksellisesti mukana. Siksi oma innostukseni aiheeseen on kovan itsekritiikin takana. En halua kirjoittaa huonoa tekstiä. Minulle on se ja sama, saisinko tästä edes omakustanteista teosta. Ainut mikä minulle merkitsee, on se, että minä haluan lukea joitan ainutlaatuista.

Olen pyöritellyt ajatusta, josko olisin oikeasti parempi, kuin tavalliset pulliaiset kirjoittamaan fiktiota. En tiedä. En ole lukenut vuosiin kirjoja, koska en ole törmännyt mihinkään mielestäni lukemisen arvoiseen, joten minun on hiukan paha verrata itseäni kehenkään muuhun, kuin Rowlingiin :'/. Viimeksi, kuin luin mitään tosissaan, luin Pottereita ja Narnioita. Lukiota ennen luin kirjoja suorastaan massoittain. Minä haluaisin lukea jotain synkkää ja erilaista fantasiaa, jossa ei ole pelkkiä sauvoja heiluttelevia haltijoita. Ehdotuksia? En pidä Twilight-jutuista. En myöskään mistään, missä on "Valittuja", liian kliseisiä maagisia olentoja tai mitään postmodenrnia draaman tyyppistä juttua. Muitakin juttuja voisin luetella, mutta en saa niitä mieleeni. Miljöön sijoittuminen historiaan on PLUSSAA.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.