IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

LuTiistai 04.10.2011 04:47

Ensimmäistä kertaa kuukausiin olen tekemässä tosissani koskaan valmistumatonta Lulu-pukuani. Tällä hetkellä lattialla makaa peruukin raato ja siinä vieressä siististi irrotettu otsatukka ja uudestaan setvityt letit. Eihän tässä kuin miljoona tuntia mennyt, mutta hei, peruukit edustavat cosplayssa heikompaa puoltani. Nyt sitten vielä stailaus ja muuta ihnaa. Jos vaikka jossain vaiheessa innotuisin tekemään ihan luottavaisin mielin postauksen Cirque du cosplayihinkin come backistäni.

Ensimmäistä kertaa myöskin olin iloinen, että olin turvonnut/lihonut kesän jälkeen, koska iso korsettini on nyt sopiva. Luulin käyttäneeni tuolloin ihan normaaleja mittojani. Ehkä sittenkin laihduin vahingossa yritysteni aikana. Aiheeseen aion palata, mutta minusta tuntuu, että elämäntilanne ei ihan vielä anna periksi, vaikka melkein antaakin.

Tällä kertaa aion painaa tekonahkaa pintakuvionnin ihan itse ihan omalla kohosapluunallani, jonka aion jollain ilveellä llähipäivinä valmistaa (koska viime kerralla jotain meni PIELEEN). Mietin, että kuinka hyvin tina kestä uudelleen lämmitystä.... Se nimittäin vaikuttaisi tällä hetkellä otollisimmalta vaihtoehdolta valua varten.

Ja vaikka nettini onkin tuskaisen hidas THANK GOD se toimii verenimijöiden lounasaikaan loistavasti, koska nyt sain ladattua uudestaan tiedostot ääniraitaa varten.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.