IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

Että sellaista päivääSunnuntai 25.03.2012 19:19

Olin tuossa torstai-perjantaina täysin hymy pyllyssä ja odottelin kauniin aurinkoista viikonloppua perheen parissa.

Liikaa odotettu.

Tähän päivään mennessä kaikki oli vielä ihan jees. Perjantaina, kuten olisi pitänyt odottaa, oli lähinnä normaalia tai vähemmän normaalia äidin palvelemista. Tuntui hiukkasen Tuhkimolta, mutta toisinaan sitä katsoo näitä läpi sormien, koska joskus varmaan itsekin haluaisi viettää rennomman illan. Oli silti vähän meh. Sainpa pelailla Simssiä.

Lauantaina oli sitten hiukan lyhyeltä tuntunut käynti isän luona. Urjalassa on aina ihanan rentoa ja mukavaa, mutta jotenkin aistin todella hyvin, kun muut stressaavat jostain, mistä eivät kerro. Harmitti, mutta mitäs noista. Luin lehtiä, tein kotitehtäviä, näin Wallander-leffan (Kenneth Brannagh, iiiih) ja sisko leipoili muffinsseja. Saatin Kiinan tuliaisina muuten iPodit. Arvatkaa vain, mitä laatua. Olin kyllä positiivisesti yllättynyt. Soitinta olinkin kaipaillut hölkkätakin taskuun.

Viime yönä näin isällä unta, että minun piti tehdä Puku alle kahden päivän päästä pidettävään tapahtumaan. Että sellaista. Ei toki yhtään stressannut vielä sen jälkeen kun heräsin unesta. D:

Paluu äidin luokse oli ihan kamala. Ihan kamala. Suoraan sanottuna. On kaksikymppisen karua todellisuutta tajuta, ettei äiti ole jumala tai läheskään aina oikeassa. Äidin päälle huutamaan kaksi siskoa ja vielä se iän ikuinen minusta aiheutumaton kiire. Minun helvettini. Ihan oikeasti. Kuinkahan monella kestäisi toleranssi tällaiselle perhelle ja paskalääväkodille minun asemassani.............

Pitää varmaan ottaa välimatkaa tähän schaisseen. "Ai, harmi, en pystykään." Vitsin Kela.

Vinkkejä, miten sulkea korvansa foliohattupoliitikon kuralta ja jatkuvilta syytöksiltä siitä, minkälainen olen ja miten hoidan asiani (koska aikuisten oikeasti hoidan ne ihan hyvin)?



Rrruaah. Tällaisina hetkinä vaan haluaisi paeta Tiibetiin. Ikaalinen odottaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.