IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

Animeconasun paljastelua.Keskiviikko 01.07.2009 16:17

Okei, edellinen vinkki oli punainen.... Toinen vinkki on, että kyseessä on peli. Ja vaihtoehdot, joita ajattelet ovat luultavasti väärin.
Kaveri tuossa eilen lähti kun tein hänelle kolmessa päivässä cossin. Jotenkin nyt opin arvostamaan sitä, että koska itselle asua tehdessä on ainoastaan omilla näkemyksillä arvoa, niin se ei juurikaan aiheuttele stressiä verrattuna tuohon toiseen vaihtoehtoon. Varsinkin, jos toinen ihminen on kovin vaativa. Ja hermoja kiristävä.

Stressiä?Perjantai 26.06.2009 02:45

Tänään pidin cossien tekemisestä lomapäivän. PAITSI, että tein Litalle tutoriaalit Halloween Town Sora siipiin ja kenkiin. Huomisen ohjelmana itselläni on ainoastaan ryhmäläiseni Rosan potkiaisjuhlat, kun tämä lähtee vuodeksi vaihtoon USA:han. Njoo.

Ja sitten menee siitä luultavasti seuraavat kolme päivää siinä, kun Zexy, eli Vesa tulee meille ja ompelen sille Tokyo Mew Mewin Zakuron asun. Ja putkeen luultavasti siskolleni Naminéen. No, kumpikaan ei ole KOVIN paha. Ja loput noin kaksi viikkoa meneekin sitten siihen, että piiskaan itseänin tehdessäni Animeconin puolisalaista asuani. Oikeasti hahmo on helppo selvittää, jos vain stalkkaa profiiliani tarpeeksi. Mutta pidetään tämä nyt sitten suurimmalle osalle yllätyksenä, jooko? Eli ei mitään puvunarvailukommentteja tuohon alle.

Taas kerran muuten tulee sellainen cossi, josta minua ei tunnista kukaan.... -.- No, kaipa se maksaa vaivan. Eikä kukaan muutenkaan minua tunnista yleensä missään cossissa, edes tutut, kun näytän aina niin erilaiselta. Ja muutenkin kun on naama ja vartalo peitettynä, niin kai se aika vaikeaakin on! :D

Toinen vihje.... PUNAINEN.
Noh, menen nukkumaan nyt ja herään suurinpiirtein aikaisin aamulla ja teen tämän päivän homman loppuun. Mitähän sen jälkeen enään voin tehdä ennen kangaskauppaan menoa? Njoo.... Aivot ei kestä! Nukkumaan! o7 (krooh) ZzZZZZzz..
Näin on. Siihen jää kauheat reiät ompelukoneen ompeleesta. Mustia-aukkoja!

Hoh, pantsujakso on hyvä >DPerjantai 19.06.2009 02:59

Erehdyin alkamaan katsomaan Strike Witches -nimistä ecchisarjaa... Jaksossa seitsemän on mahtava juoni, kun neiti Hartman hukkaa pantsunsa ja pöllii eräältä toiselta pantsut, joka pöllii, seuraavalta, joka pöllii seuraavalta....

Strike Witchesissä eräänä hahmona on muuten Eila-niminen tyttö, joka tulee "Suomusta". Kuulemma saunoo enemmän kuin kylpee, nuo suomulaiset! :D

Repesin!Keskiviikko 17.06.2009 19:11

D.Gray-manin 2. jakson alussa....

Mitä ihmettä?Tiistai 16.06.2009 19:30

Aconin pukukisa täytti paikkansa alle päivässä! Toivottavasti oma ilmottautumiseni hyväksyttiin. Harmittaisi, jos sitä ei otettaisi. Hahmokin on sellainen, jonka cossaamista olen harkinnut jo vuosia ja vaikeusasteeltaan.... vaativa. D:
Näin kävi. Aloitin jokunen viikko sitten katsomaan kyseistä sarjaa, kun katsottavissa oli vasta 2 jaksoa. Eli siis ainoastaan ALOITIN, koska tuolloin en ehtinyt edes ensimmäisen jakson puoleen väliin. Tällä hetkellä menen jaksossa 9, kun aloitin eilen koko sarjan katsomisen "alusta", kiitos Ane-uen ja Ziggyn Pandora Hearts -cossejen Desussa. Nyt olen koukussa. Melkein yhtä koukussa, kuin Kuroshitsujiin.


...Ja muuten... Vanha Raven-Gilbert on ihana! !<3____________<3
lol. Näin kuitenkin teen. En välitä voitanko nyt sitten mitään. Suunnittelen vain huvikseni sellaisen asun, josta itse pitäisin paljon ja mielestäni jyräisin muut alleni. That's art baby, that's art!