IRC-Galleria

Elyse

Elyse

Etsivä löytää.

Selaa blogimerkintöjä

PiraattipirskeetTorstai 04.11.2010 23:53



Saan vihdoinkin viettää 18-v. syntymäpäiväni nyt tänä lauantaina ja toteuttaa ympärivuotisen haaveeni, eli piraattiteemalla varustetut larppipirskeet. Kaikkien on pakollista pukeutua merirosmoiksi, minä, kapteeni Sparrow, olen luonnollisesti paikalla.

Järjestän osallistujille piraattileikkilarpin, jossa on tarina ja tehtäviä aavistuksen klassisen aarteenmetsästyksen malliin. Tietysti Jack saa aikaan taas jotain sählinkiä, eikä kommelliuksilta voida välttyä.

Legendaariset piraattibileet eivät tietenkään ole mikään täysin piece of cake järjestää ja saan tästä tietenkin kasan stressiä niskaani. Vapriikin pukua en ole edistänyt viikon aikana vielä yhtäkään prosenttia, saa nyt nähdä kuinka paljon vaivaa joutuu näkemään viimeisenä iltana jälleen kerran.

Huhhoi, tuossa äsken jaksoin jopa siivoilla vähäsen. Mahdollisimman paljon pitäisi saada tänään aikaan. Huomenna täytyy käydä ostoksilla, kakku ja kaikki valmistelut larppia varten. Lauantaina taas on meikkaamisen, parran ja pukeutumisen ja pizzojen paistamisen takia menee niin paljon aikaa, että sitä ei taida jäädä yksinkeritaisesti mihnkään muuhun. Huhhuh kiire tulee taas. D:

Tänään muuten palautettiin Fumika, Lulu, Sally, Oogie Boogie ja Zero Emil Cedercreutzin museosta. Niiden pakkailuun menee myös aikaa. Että häpesin taas silmät päästäni. Pukuni olivat tehneet muutamaankin kertaan tenkkapoon ja niitä oltiin jouduttu korjailemaan muutamaan kertaan. Lulu näyttää vieläkin kamalammalta, mitä muistin ja Oogie Boogie on yksinkertaisesti nähnyt parhaat päivänsä. Lulun ihan ehdottomasti kunnostan ensi vuona. Jos maailmanloppu tulee 2012, niin siitä puvusta haluaisin Sparrown lisäksi ainakin olla ylpeä. Zerosta en viitsi edes puhua.... Puolessa tunnissa väsätty lakanaviritelmä edesmenneelle koiralleni. Ei nenää. Huhhuh.

Eipä tässä kai mitään muuta, käyn iltapalalla ja alan hommiin, Ehkä se ruotsin kirjakin sieltä jostain pomppaa sitten esiin.......

BackTiistai 02.11.2010 23:17

Heissan. Ehkä ollaan ihmetelty, missä olen luuraillut. Noh, nyt olen palannut jälleen suurehkon stressikuorman saattelemana. Noh, eipäs tässä mitään. Takaisin ollaan. Vapriikkiin yritän tulla uudella puvulla, ellen sitten ole laiska tai joudu Tukholman risteilylle. Kohtalo päättää.

HHHHHHOHOOHOOOOSunnuntai 31.10.2010 16:21

Hitto.

asdhuasfpohkjdhPerjantai 29.10.2010 13:58

Jjjoo. Väsyttää, eikä suoli toimi. : (

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.10.2010 19:50

Vaikeuksien kautta voittoon. Eikös sanonta niin mene?

Tää tyyppi on lahjakas!Keskiviikko 20.10.2010 16:30

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.10.2010 00:18

Stressiäääää. Joka tekee niin ilkeän tempun, että sitten ei saakaan mitään aikaan ja murehtii kahdesti pahemmin. D:

HateSunnuntai 10.10.2010 18:03

tajunnanvirtaa

Vihaan. Nuorempaa sisartani. Täydellinen esimerkki ihmistyypistä, jota en vain voi sietää. Lissu, diiva, pissis, s-kirjainta korostava naamanrääpijä. Luulee olevansa joku prinsessa, joka haluaa malliksi ja varmaan laulajaksikin. Enhän mikään täydellinen itsekään ole, mutta olen tullut siihen lopputulokseen, että vihani on täysin oikeutettua. Olen yrittänyt kaikkeni. Liikaa aikaa käyttänyt yrittäessäni olla ystävällinen. Siskoni ilkeyttä ei voi syyttää teinivuosista. On hänen oma tietoinen valintansa tykätä vain sellaisista asioista, jotka ovat muodissa ja pitämään sellaisista ihmisistä, jotka ovat muodissa. Perhettä ei missään nimessä voi laittaa etusijalle ja herran jumala sitä huutoa, kun sitä käskee tekemään jotain. On kuolema jos siskon vaatteiden päälle istuu sohvalla, jolle ne heittää joka päivä uudestaan, vaikka käskisi niitä siirtämään, onhan kyseessä sohva, eikä vaateteline. Olen hänen mielestään saastainen. Joudun kuulemma aina pesemään ja silittämään vaatteet, joiden päälle istun. Haistakoon paskan. Minäkö hänen vaatteita pesisin. Saastaisuus on vain synonyymi idealle, kuinka vastenmielisenä minua pitää. Ostaa salaa vaatteita muutenkin. Ties mistä saanut rahansa. Vaikka en ole vielä saanut kiinni juomisesta, enkä välillä sitä edes usko, on parempi olla pessimistinen ja varautua siihen, että vielä joskus siitä narahtaa. Onhan siskon kaveritkin sellaisia samanlaisia naurettavuuksia. Nykyään olen luovuttanut turhanpäiväisen väittelyn ja sanon suoraan, että joutuu helvettiin, jos sellainen on olemassa. Nykyään olen hyvä jo väittelyssä, jos sitä jaksan tehdä, onhan se kaikesta järkevyydestään huolimatta täysin sama, mitä suustani päästän. Kun olen perustellut väitteeni paremmin, vastauksena huutoa: "Olehiljaaolehiljaaolehiljaa." Sitten ainakin tiedän olevani erittäin oikeassa, kun saan iskun selkääni täysillä voimilla. Kakaroina tapeltiin aina verta kynsien alla. Nykyään vahingoitettava osapuoli olen yksi minä. Toivoisin vaan, että pinnallisuuden irvokuva kuolisi pois ja joutuisi sinne helvettiin, minne kuuluisikin. Sen ääneen sanominen on tietysti vielä syntisempää, mutta näin minä kaikesta sydämestäni palan sanoa ja vielä mielummin tarkoittaa. Minun haukkumasanani liikkuvat teemoissa pissis, diiva ja lissu. Sanasodassa saan niskaani läskittelyä. Pitää ulkomuotoa kuvaavia pinnallisia sanoja vastikkeena ihmisyydelle. Pienestä asti minulle on hoettu "Sisaret ovat pisin ihmissuhde elämässäsi, pidä niistä siis huolta." Se on kirous. Tiedän, että kun olemme muuttaneet kaikki kolme lasta omillemme, emme tule koskaan enää pitämään yhteyttä keskimmäisen kanssa. Ette muuten tiedä, miten kova kostonhimo siskollani. Uhkailee vaikka millä omaisuuden tuhoamisella ja piilottelulla. Joskus löydänkin tavaroitani toisen huoneen puolelta laatikoista ja muista. Mitä minä siitä välitän, suurin osa materiasta ei merkitse minulle paljoa. Äitikään ei kykene mihinkään kuriin ja äidin miehen sanojen mukaan pelkää siskoani. Kun siskoni toi ensimmäistä kertaa virallisen poikaystävänsä kotiin, en koskaan kuullut niiden puhuvan pienemmästäkään vakavasta asiasta. Suurimman osan ajasta kuulin vain suiden limakalvojen kosketuksen vaihdon ääntä ovettomasta huoneestani. Arvaan, että tyyppi lähti ensimmäisenä. Kun olin ehkä kuusivuotias, tein siskolleni testin, josta selvisi jo aikaisin hänen ilmenevä tapansa olla minua kohtaan erittäin vittumainen. Piirsin jonkun kuvan. Menin näyttämään kaksi vuotta nuoremmalle siskolleni kuvaa ja kerroin sen olevan isoisän tekemä. Oli kuulemma tosi hieno. Paljastin pilan. Reaktio, hyyyyi ruma, ihan totisella naamalla. Jos tekisin saman testin tänä päivänä, tulos olisi sama. Äiti on varmaan ihminen, joka pahentaa tilannetta rankimmin. Meillä ei saa näyttää, että perhe on rikkoutunut ulko- eikä sisäpuolella. Edellisessä asunnossa ollessani varmaan 14-vuotias, äiti lukitsi meidät samaan vessaan niin pitkäksi aikaa, että molemmat näyttelivät uskoteltavasti pyytävänsä toisiltaan anteeksi tosissaan. Eihän se merkinnyt mitään kummallekaan. Tiedän, että siskoni käytös erityisesti minua kohtaan voi olla pelkkää sisarkateutta. Minä olen vapaasti juuri se, kuka oikeasti olen, minä olen lopulta se taiteellisempi yksilö ja minulla on sisältöä elämässä, tavoitteita ja unelmia. Siskoni on aivan samanlainen tapaus, kuin minulla on ollut ranskankielinen linja peruskoulussa, sekä Tampereen konservatoriolla pianon ja harmonikan soitto. Vihasin niitä, mutta en uskaltanut muiden painostuksesta päästää irti. Minulle sanottiin, että tulisi katumaan niistä luopumista, mutta sitten kun tein sen, en ole katunut hetkeäkään ja olen pystynyt vihdoin jatkamaan elämääni ja kehittymään ihmisenä. Siksi varmaan toivon siskonikin kuolemaa. Se tuntuu ainoalta ratkaisulta tähän niskaani piinaavaan kiroukseen, jonka äitini päästi toisena lapsenaan maailmaan, kiroukseen, joka ei suostu muuttumaan millään keinolla. Ei hyvällä, ei pahalla, ei ajalla. Palakoot sitten helvetissä, kun aika vihdoin koittaa. Siihen asti, tyydyn pelkkään ajatukseen tulevasta. Ilman tekoja.

oo yeahTiistai 28.09.2010 13:00

Kokeilen tässä kaikkia hauskoja materiaaliyhdistelmiä kuumaliimankanssa. Cosplaykokeilu on hauskaa. <3 Tosiaan Sparrowssa on pari yksityiskohtaa, joiden kiinnittäminen maitoliimalla oli tuskaa. Kuumaliima tulee pelastamaan minut suurelta määrältä lisätyötä. Ainakin todennäköisesti.

deviantARTTorstai 23.09.2010 15:12

Noniin, olen nyt sitten DA:ssa aktiivisimmillani vuosiin. Tämä johtunee siitä, että sain vihdoin ihka oman piirtopöydän. Jee! Rustasin eilen nelisen pukusuunnitelmaa ja pistin sisään. Käykää katsomassa ja kommentoikaa jotain. Haluan mielipiteitä.

Minä ja työni DA:ssa