IRC-Galleria

Ähh. Mitä tämä on oikeasti. Joka toinen hetki tai päivä olen iloinen, sitten ahdistaa taas välissä pirusti. And then happy again. Ja nyt ahdistaa.

Kun ahdistun, siihen liittyy yleensä A)itseinho tai B)maailmanloppu. En saisi törmätä maaimanloppu- tai okkultismijuttuihin missään, koska kaikki informaation sekavuus räjäyttää pään. Noh, olenhan erään Eevan pojan tyttö.

Tällä hetkellä ahdistaa molemmat aiemmin mainitut vaihtoehdot.

MITEN pääsen eroon näistä rasittavaa rasittavammista ajatuksista?

Tänään oli toisaalta aika brilliant day, koska sain vihdoin asiat niin rakastamiini muistikirjoihin järjesteltyä. Ne auttavat vähentämään stressiä ihan mukavalla latauksella. Sitä on ollut nimittäin aika paljon viime päivinä ilmassa....

Joka tapauksessa, nyt hymyä pyllyyn, ajattelin mennä tästä lähin puoli yhdentoista aikoihin nukkumaan ja herätä puoli tuntia aikaisemmin, niin olen paljon rauhallisempi seuraavana päivänä.

Tänään sain purettua ompelupatoumia ja piirustuspatoumia, kumpiakin, että helpotti hiukan. Huomenna jatkuu myös Usvan lapsien kirjoittaminen, vihdoin. Sen lisäksi alan ommella yksiä kivoja pantsuja. Saa nähdä mitä niistäkin kehkeytyy. Kuvia tehdyistä tuotteista on edelleen tuloillaan, mutta niitä joutuun sen verran odottelemaan, että saan nuo tuotteet vihdoin koulusta käsiini.

Kun on koulustressi ja luovastressi purettu, alkaa cosplayhyrinä. Saa nähdä, onko se ensi viikolla vai sitä seuraavana.

Tein tuossa meikkileikkejä ja sattuneesta syystä minulla oli parta ja paksut kulmakarvat. Olin tuossa lähdössä vessaan pesemään meikkejä, kun kämppis sattui käytävällä suoraan vastaan. ..............................................

JA SITTEN MINÄ PAISKASIN OVEN NENIEMME VÄLISTÄ JA REPESIN HUONEESSANI.

Asiaa ei lievennä, että emme puhu yhtää sanaa enempää lähes koskaan ja sama henkilö on myös cossaaja, niin kuin olen hiljattain saanut tietää.

Niin noloa! Mutta toisaalta siksi juuri hupaisaa! Ei ollut tarkoituksena olla törkeä, mutta kun se on ensimmäinen hätäreaktio tilanteeseen, kun sattuu näyttämään hämäräheikiltä tytön vaatteissa.

Huokaisen helpotuksesta. Nyt oli hyvä viikonloppu! En harjoittanut mitään minkäänlaisia asioita edistävää toimintaa, täytin velvollisuuttani viettämällä isän kanssa aikaa, relailin, käytiin elokuvissa katsomassa hömppää isolla H:lla: Mission Impossible: Ghost Protocol. Näinpähän Edelmannin kohutussa roolissa, joka paljastui lähinnä ulkonäköpökkelöinniksi, pariksi uhkailevaksi repliikiksi ja Tomppaa karkuun juoksemiseksi.

Yksi aivan riemastuttava asia on tapahtuva lähitulevaisuudessa: Kaveriporukastani on tulossa sisäpiirin vitisistä roolipeli. Aivan älymahtavaa! Eräs todella lahjakas kaverini on koodaillut nyt noin viikon tuota peliä ja grafiikoiltaan se muistuttaa aika paljon mitä tahansa vanhaa Poké tai FF-peliä käsikonsolile. Mutta hei arvatkaa kuinka siisti ajatus on olla enemmän tai vähemmänkin tärkeässä roolipelissä! Aina kakruna tuli tuollaisisita haaveiltua, kenties jopa viime vuosien aikana. Nassuni näyttää pelissä tältä:



Okei, Juho, saat nirhata minut, jos oli väärin laittaa tämä kuva tässä tai missään vaiheessa projektia tänne. Mutkun!!! :> Aivan liian mahtavaa.

Niinpä niin. Olen palannut sekasikiösekoitussekopäätekstejeni kanssa Irc-Galleriaan, koska yksinkertaisesti tänne on helppo kirjoittaa roskaa. Elusive Elyseä en kylläkään ole hylkäämässä lähipäivinä, koska käytän sitä eräänlaisena luovuuden jakamisen painopisteenä. Eli sinne kirjoitan tuotteistani, ehkä vähän kulttuurista, kehittymisestäni ja hotsittavista materiaalin kukkasista.

Viime päivinä olen miettinyt pääni puhki materian haalimisesta ja rakastamisesta. Olen viettänyt nuoruusvuoteni hokemalla mantraa: "En tarvitse muuta kuin välttämättömän" (cosplayhan lasketaan välttämättömään, eikö totta?) ja myönnän laistaneeni jopa aika arkipäiväisten tarpeiden hankkimisesta tuolla nojalla. Raamattu saarnaa siitä kuinka täysin tyhjänpäiväistä materiaan kiintyminen on vain itsemme huijaamista. Ja niinhän se onkin. Tunnen huonoa omatuntoa aina ostaessani mitä tahansa "turhaa"; (eli esimerkiksi tänään ostamistani talvikengistä, edellisten ja ainoiden kuluttua puhki) poden sitä isääni kohtaan, joka osti kengät, poden sitä Isää kohtaan, joka antoi elämän ja poden sitä itseäni kohtaan, koska pelkään unohtavani jokaista haluamaani turhaa asiaa kohden osan jostain paljon tärkeämmästä. Kamalinta on huomata haluavansa kenkiä pari paria lisää. Onko tämä siis tekopyhyyttä, vai yritänkö oikeasti ymmärtää jotain tärkeää?



Koska luit tekstiä näinkin pitkälle, kysyn, onko sinulla blogia? Haluaisin kasvattaa blogilistaa ihan lukemisen ilosta.

Suomalaista talenttia vuodelta -54

KIRJOITA GOOGLEN KUVAHAKUUN NÄITÄ HAKUSANOJA

1. Toinen nimesi ja valitse yhdeksäs kuva. Tältä näytät 20 vuoden päästä:




2. Isäsi etunimi (tai äitisi etunimi jos tykkäät tytöistä) ja valitse neljästoista kuva. Tässä on tuleva aviomiehesi/vaimosi:



3. Siskosi (tai jos ei oo siskoa, niin äitisi) etunimi genetiivimuodossa + sana "mekko" (esim. "Annan mekko") ja valitse ensimmäinen kuva. Sinulla on hääpäivänäsi tämä mekko/mikä tahansa vaatekappale ylläsi:



4. Lemmikkisi nimi (jos ei oo lemmikkiä niin laita eka nimi joka tulee mieleen) ja valitse ensimmäinen kuva, jossa on ihminen. Tässä on tuleva esikoisesi:



5. Kaverisi etunimi genetiivimuodossa + sana "talo" (esim. "Juhan talo") ja valitse ensimmäinen kuva. Täällä asut miehesi ja lapsesi kanssa:



6. Syntymävuotesi ja sana "töissä" (esim. "1995 töissä") ja valitse seitsemäs kuva. Tämä kuva viittaa jotenkin tulevaan ammattiisi:



7. Kännykkäsi väri + joku vaatekappale (esim. "punainen mekko", "sininen paita", jne). Sitten valitse kuva ikäsi mukaan, eli jos oot vaikkapa 16v niin valitse kuudestoista kuva. Sinulla on tämä vaatekappale ylläsi, kun kuolet:



8. Viimeisen saapuneen tekstarin viimeinen sana ja valitse kolmas kuva. Näin sinä kuolet / tämä sinut tappaa!!:

!. !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Huono päivä tänään. Aivan kaamea. En tajua, mitä aion tehdä töiden hakemisen suhteen, koska olo on nyt niin ääri pessimistinen, että huomenna jos kävelen tämä ilme naamalla liikkeeseen kuin liikkeeseen, niin en varmasti tule saamaan ikinä töitä.

Väsyttää, viluttaa, on kuuma. Kuumuus on pahin kaikista yhdistettynä väysymykseen. Tuloksena on sisäistä riehumista, inhoa, vihaa. Tuskailua.

Huomenna ei koulua. Miksi en ole yhtään helpottunut?

Oikeastaan on osittain opettajan ansiota, että tämä päivä on tässä kunnossa kuin on. Kumpa ei olisi tietämättään syyllistänyt. Huoh. Rasittaa koulunkäyntiä tällaiset. Ainakin minulla ihan liikaa.

Hitsi, sainpas tähän ihanan animaation aikaiseksi. Itsekehu on joskus kohdallaan.

Jos et tiedä Pandoran tarua, niin nyt on aika sitten tietää:

Alkuperäinen taru

Croftin versio