Responsiivinen IRC-Galleria testissä osoitteessa m.irc-galleria.net. Käy kokeilemassa ja jätä palautetta

IRC-Galleria

JUMI ja KETUTUSMaanantai 05.12.2005 19:03

Mikä maanantai, missä?
Kello ei taaskaan soittanut aamulla, kiitos mun majavoinnin. Sen ansiosta Tarmo ei ehtinyt luennolle ja herättiin vasta puol yhdeltätoista.
No, aamulla sain sen verran aikaan, että vein roskat ja kävin kaupassa.
Koko päivä on ollut kauhean pimeetä, tuntuu että olisi ilta, eikä huvita lukea. En ole saanut mitään aikaan. Neljältä sain tehtyä ruuan ja tiskattua.
Sit huomasin että liittymä oli vaihtunut, ja vaihdoin kortin. Sit huomasin että kaikki numerot on vanhassa kortissa, en ollutkaan kopioinut niitä koskaan puhelimeen. No vaihdoin vanhan kortin, ja etsin ihan liian kauan jostain asetusta, mistä saisin numerot puhelimen muistiin. Kun löysin sen, muistin miksen ollut laittanut niitä puhelimeen aiemmin. Kaikki täytyi siirtää yksitellen puhelimeen. Ai että mutta ketutti. Näpyttelin puhelinta niin että käsi tuli kipeäksi.
Vajaa tunti enää siihen, että täytyy lähteä liikunnalle. En siis saanut koko päivänä mitään aikaan. Laiskottelin ja jumitin eilisenkin edestä. Onneksi huomenna on vapaapäivä, herään aikaisin lukemaan prkl.
Onneksi pääsee purkamaan aggressioitaan itseään kohtaan gutbustersiin. Ja sitten rauhottumaan joogavenyttelyyn. Ja sitten tulee taas Täydelliset Naiset. Toivottavasti ilta tästä paranisi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.