IRC-Galleria

Discovery.Keskiviikko 05.07.2006 01:00

Oli jänskä raketin laukaisu.
Käytiin tänään kaupassa viikonloppua varten, meni vähän liikaa rahaa, mutta nyt pitäisi olla kaikki ostettuna. Paitsi päivän grillattavat ja miedot juomat, mutta ne vasta lähempänä.
Kalibroin tänään pipettejä, olin itsevarma ja sain hyvät tulokset. Eihän se mitään vaikeaa ole, mutta olipa ensimmäinen kerta kun ihan oikeasti kalibroin tärkeitä pipettejä, joiden todella on oltava kunnossa, ja ihan itse, yksin.
Sain katseltua ohjelmistoakin taas, ja laitoinpa taas kasan ongelmia HEKAlle. Saisivat vastata, ja saisinpa huomenna tutorialin käytyä läpi.
Kävin tänään hakemassa viimeisetkin paperit apuraha-anomukseen. Jalonen lupasi kirjottaa mulle suositukset, sitten odottelen virkatodistustani ja papereita Tampereelta. Tosin viimeisimmät tulevat vasta parin viikon päästä.
Mutta 4D alkaa, menenpä sen pariin ja sit nuks.
Huomenna voisi koittaa jaksaa leipasta, tai sitten torstaina.
Ensi viikolla Tuula pitää lomaa, joten kävin tänään taas Varamiehillä. Nyt siellä muistettiin mun nimi, eikä mun tarvinnut sanoa mitään. Kertoi työtilanteen olevan hieman outo kun ei tule töitä kuin metallimiehille, mutta lupasi, että olen ensimmäisenä listalla, joille soitetaan, kun töitä tulee.
Olipa kamala lause.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.