IRC-Galleria

Valdemar Rikollinen kahlasi loskassa pitkin kaupunkia. No ok, ei siellä mitään loskaakaan ollut, maa oli kuiva kuin huumorini. Hän oli suorittamassa jouluostoksia, kenties hieman viime tingassa. Stockmannilla oli väkeä kuin pipoa, joten hän tyytyi alepaan.

"Laatikoita ja rosollia, mitä vittua?!?" hän kirosi. Työnsi mokomat takaisin altaaseen ja siirtyi näkkileipähyllyn ääreen. "Tästä minä sentään tajuan jotain. Mutta entäs se kinkku sitten... hmm..."
Kinkut maksoivat Valdemarin mittapuun mukaan AIVAN VITUSTI, joten hän poistui kaupasta.

Iltasella Valdemar kykki ulkoilutien reunassa pensaikossa. Ohi kulki teinityttö, joka talutti koiraa, joten Valdemar tajusi hetkensä tuleen. Hän hyppäsi esiin pensaasta ja kolkkasi tytön. Sitten hän nappasi koiran syliinsä ja tainnutti sen strategisesti valmistellulla kloroformiliinalla. "Tänä jouluna onkin sitten luvassa kiinalaistyylinen kinkku", hän hymähteli itsekseen.

"Cock and ball!" totesi Valdemar Rikollinen hienostuneesti nauttiessaan juustoa ja suolakeksejä. Kyseessä oli ikkunaa päin lennähtänyt pussillinen paskaa. Valdemar juoksi pihalle ja ehti nähdä vilauksen pakenevasta teinipojasta. Siispä hän juoksi perään ase kädessään, tarpeeksi lähelle päästyään ampui pari laukausta ja hölkkäsi kaatuvan uhrinsa ylle.

Hetken, toisen ja viidennen aherrettuaan, Valdemar otti kaksi askelta taaksepäin katsellakseen työnsä hedelmiä.
-"Hyvää joulua, sinä saastainen elukka", hän mutisi hiljaa pojalle, joka roikkui ristillä seinällä. Valdemar otti uuden suupalan juustoa ja hymyili hiljakseen.

Valdemar Rikollinen avasi silmänsä ja näki jotain muuta kuin odotti. Ei siis lattiaa eikä oksennuslammikoita, saatika tyhjiä tolupulloja tai kaatuneita tuoleja.

Tämä huone oli valkoinen ja tyhjä. Valdemar päästi äänen, joka hukkui seiniin. Samassa ovi aukesi ja esiin astui valkoiseen puettu hahmo, joka kiskoi kumihanskoja käsiinsä. Se seisahtui Valdemarin vierelle ja otti esiin skalpellin.

"NYT JUMALAUTA VEITSET PIILOON TAI REVIN SILMÄS IRTI JA PANEN SITÄ KUOPPAA!" Valdemar tokaisi jotensakin pontevasti ja hypähti alas pöydältä, jolla makasi. "No voi sun", huudahti valkoinen hahmo ja jatkoi "Ethän sinä kuulu tänne ensinkään."
-"No perkele soikoon en tosiaankaan", raivosi Valdemar. "Minun perseeseeni ette mitään sondeja laita!"

"Mutta tämä on ruumishuone. Olit kliinisesti kuollut 27 minuutin ajan. Kuolinsyynä alkoholimyrkytys. Pesin ruumiisi spriillä ja sitten kävin kahvilla ennen kuin minun piti suorittaa ruumiinavaus", valkoinen hahmo selitti.
-"Jaa senkö takia olen alasti?"

Valdemar Rikollisella oli tyhjä olo. Siispä hän siivosi. Laittoi tavarat paikoilleen, imuroi, pyyhki pölyt, pesi ikkunat, pyykkäsi, silitti verhot ja kiillotti hopeat. Ja kaiken tämän jälkeen olo oli yhtä tyhjä.

Valdemar heitti television ulos ikkunasta, repi astiakaapin irti seinästä paiskaten sen lattialle ja sytytti olohuoneen maton tuleen. Olo tuli tilapäisesti paremmaksi.

Valdemar Rikollinen heräsi jälleen kerran asuntonsa lattialta, makuuasennosta naamapuoli alaspäin. Tällä kertaa kipu päässä ei ollut repivä. Se oli niin valtava, että hän ei edes huomannut sitä. Ryömittyään keittiöö hän tajusi että yksi päivä oli jäänyt väliin. Oli siis aika oksentaa kahdesti keittiön pöydän alle.

Kontattuaan sohvan taakse piiloon vaaleanpunaisia mursuja, Valdemar asetti peukalon suuhunsa ja vaipui syviin mietteisiin. Miten maito käyttäytyy tyhjiössä? Miksi oikea korvani ei kuule mitään? Ketä löin tuhkakupilla päähän? Miksi tuntuu kuin silmäluomieni alla olisi hiekkaa? Nämä asiat askarruttivat Valdemaria. Sitäpaitsi takaraivossa takoi ajatus: "Olet surmannut isäsi. Olet surmannut isäsi."

Pohdittuaan 3 tuntia ja 24 minuuttia, Valdemar nousi pystyyn käydäkseen vessassa. Huuto-oksennus kolkutteli jo ovella. Ehti kuitenkin ajoissa ja kymäsi sukkana pönttöön. Sitten huomasi pöntön vieressä kasan lihaa. Maistoi palasen ja tunnisti isäkseen. "Perhana, oikeassa olit, ajatus", hän tokaisi, lappasi palaset kylpyammeeseen, valeli ne tärpätillä ja tuikkasi tuleen. "Iskä aina halusi, että hänet polttohaudataan", hän perusteli ratkaisua itselleen.

Aamun jälleen valjetessa, kiskaisi Valdemar Rikollinen lakanan päältään ja julisti itsensä jälleen eläväksi edellisillan törttöilyn jälkeen. Varmoja muistikuvia ei ollut klo 17:27 jälkeen, mutta siellä täällä vilahteli kuvia tolusta, kampurasta ja silmittömästä väkivallasta punaisia autoja kohtaan.

Täytyikö sen aina olla tällaista? Hetkeksi Valdemar kasvatti itselleen siivet ja lehahti kaukaisen vuorenhuipun päälle istumaan ja tuumimaan. Istui aikansa, hoki "nevermore" ja yht'äkkiä tajusi: "Olen vielä vitusti hapoissa! DIUDIUDIUDIUDIU!"

Puhelin soi ja Valdemar Rikollinen vastasi. Soittaja oli Lepra-mummi, jolla oli paljon asiaa suolisovaivoistaan. Irtauduttuaan puhelimesta 3 tuntia ja 17 minuttia myöhemmin, hän kiipesi keittiön pöydälle pihisten kiukusta. "Voi Max Weinbergin ikenet ja Lord Wormin viikset! Maailmani on järkkynyt." Valdemar kaivoi esille paksun, mustan tussin ja palan paperia, jonka jälkeen hän piirsi paperille suurensuuren kirkkoveneen ja sytytti tämän jälkeen olohuoneen sohvan palamaan.

Takakujalla maglite vaihtoi omistajaa, kun Valdemar hankki varoja ja huumeita toteuttaakseen seuraavan suunnitelmansa. Palattuaan kotiin, hän avasi piironginlaatikon ja pöytäliinojen alta kaivoi esiin radiolaukaisimen. "Olipa hyvä että silloin aikanaan viritin mummin kämpän täyteen räjähteitä", hän huokaisi itsekseen ja painoi nappia.

Kuullessaan hälytysajoneuvojen ajavan ohi ikkunan alla, Valdemar hymyili hiljaa, nojasi taaksepäin ja nosti jalkansa ylös. Tämä oli sitä niinkutsuttua hyvää elämää.

Tummaa turinaa kulman kurtuista.

Valdemar Rikollinen avasi silmänsä, eikä tiennyt missä oli. Ympärillä oli loisteputkin valaistu, säkkikankaalla verhottu huone, jossa hajahti mädältä. Valdemar röhnötti lattialla vasemmalla kyljellään tuijottaen juomalasiin, jossa oli tekohampaat. Ihan kuin ne olisivat nauraneet hänelle.

Valdemar nousi istumaan, pyöritteli päätään, venytteli niskojaan ja katseli ympärilleen. Huone vaikutti käyvän pienemmäksi. "Tiesin ettei minun olisi pitänyt juoda niin paljon herskaa", hän puuskahti itsekseen. Mutta minkäs teet.

Valdemar nousi jaloilleen, kaatui ja vieri mäkeä alas. Puuhamaa oli jotenkin oudosti kallellaan. Takaapäin puhalsi leuto tuuli, joka viritteli suruista sävelmää sillan alla. Valdemar pani merkille, että rantojen miehillä oli aina kolme korvaa ja piilotettu niskasarvi. Harmagedon tulla kolkutteli porstuassa ja Valdemar luulikin jo näkevänsä harmaan parran.

Hermojen kiristyttyä äärimmilleen ja sen yli Valdemar Rikollinen meni soittamaan naapurinsa ovikelloa. Naapuri tuli avaamaan aamutakissaan ja sanoi "Huomenta!" Valdemar nappasi tätä päästä kiinni ja iski sen oveen. "Vitun runkkari, kello on 3:42, nyt mikään huomen ole!" Naapuri lyyhistyi lattialle ja yritti sopertaa jotain sekavaa.

"Hukuttelin tuossa hieman kulkukoiria ja koitin sitten sytyttää ne tuleen, mutta eihän siitä mitään tullut. Niinpä ajattelin, että sinulla on varmasti tämän asian kanssa tekemistä, noita kun olet", sanoi Valdemar kiukkuisesti virtsatessaan naapurinsa päälle. Tämä koitti ryömiä takaisin asuntoonsa, mutta Valdemar tähtäsi napakan potkun tämän kylkeen. "En ole vielä ravistellut!"

"Ei mulla kai sitten muuta. Hyvää yötä ja iloista joulun odotusta", tokaisi Valdemar ennen pitkää ja poistui. Häntä hymyilytti, olihan hyvä naapurisopu kaikki kaikessa ja etenkin näin joulun aikaan piti olla ystävällinen, vaikkei siltä tuntuisikaan.

Heiteltyään pari juomalasia teeveetä päin Valdemar oli rauhoittunut tarpeeksi mennäkseen nukkumaan hyvillä mielin.