IRC-Galleria

HMorg

HMorg

Born Toulouse, live to win.

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.12.2008 13:57

yyhhyyyyyyyyhhyyyyyyyyyyyyy

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.12.2008 11:13

yhyyyyyyyyyyyy

[Ei aihetta]Keskiviikko 31.12.2008 07:06

OM NOM NOM

Lounasta...

5. lukuLauantai 27.12.2008 03:55

James Turjake heitti salkkunsa varaston katolle ja kiipesi itse perässä. Todettuaan etteivät kaappaajat olleet asentaneet valvontakameroita katolle hän istahti alas ja avasi laukkunsa. Oli välipalan aika, joten James kaivoi laukusta sämpylän ja söi sen, jonka jälkeen pani tupakaksi. Sitten hän vilkaisi kelloaan. Poliisit tulisivat puolen tunnin päästä, hänen toimeksiantajansa olivat sanoneet, ja tekisivät rynnäkön piiritettyään varastoa kolme tuntia. Hänellä olisi siis kolme ja puoli tuntia aikaa keplotella tiensä sisään varastoon, löytää panttivangit ja paeta vahingoittamatta ainakaan kaikkia kaappaajista.

James katsoi varaston takana olevaa metsää. Sinne hänen pakoreittinsä veisi, kunhan hän olisi valmis. Ne parisataa metriä, jotka erottivat varaston metsän reunasta, alkoivat nyt vaikuttaa pitkältä matkalta, ellei hän ajoittaisi pakoaan hyvin tarkasti. Onneksi varaston ympärillä ei metsän puolella ollut aitaa. James sytytti toisenkin savukkeen ja mietti vaihtoehtojaan. Hänen pitäisi joka tapauksessa päästä sisään varastoon ennen poliisien saapumista, jotta hän ei tulisi nähdyksi. Kaappaajia hänen ei tarvitsisi pelätä, jos keikka vain menisi hyvin (ja jos ei, hänen ei luultavasti tarvitsisi enää koskaan pelätä mitään), mutta lakia hänellä ei olisi varaa paeta.

Jamesin toimeksiantajien mukaan kaappaajat olisivat linnoittautuneet varaston eteläpäähän, mutta luonnollisestikin pitäisivät vartiomiehiä ympäri varastoa, jotta voisivat pitää varaston ympäristöä silmällä. James arveli että nyt kun hän, "Epikuros", oli saapunut, vartiointia olisi vähennetty sisältä käsin. Se sopisi hänelle oivasti. Hän käveli varaston katon päästä päähän, eteläpäädystä pohjoispäätyyn oli matkaa noin 400 metriä, vilkaisi kaupunkiin pään, sitten kelloaan, sitten taas kaupunkiin päin. Poliisit tulisivat kohta.

Varaston katolla oli kaksi sisätiloihin johtavaa ovea, toinen eteläpäädyssä ja toinen pohjoispäädyssä. James koetti pohjoispään ovea, se ei ollut lukossa, joten hän avasi sen ja astui sisään seisahtuen hetkeksi, jotta hänen silmänsä tottuisivat pimeään.

[Ei aihetta]Torstai 25.12.2008 19:28

Mitäkukaminne?

Taapero.

Peruna.

Halkopinon päällä kasvaa puinen männynkäpy.

Asfaltoin läpi kesän, kunnes en näe enää puuroa.


Kone-miehet saapuivat, haukkasivat liian suuren palan.
Jäi pula sekä puute.

Sumutteet puhaltelevat reikiä ja paahdun.


Sen jälkeen suuri talvi jäi tänne asumaan.

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.12.2008 20:01

Ja me toivotamm,
ja me toivotamm
surullista ja paskaa joulua!

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.12.2008 04:40

Vaeltava aave vaeltaa syntisten putkistojen labyrinttiin.

4. lukuMaanantai 22.12.2008 03:14

James Turjake nousi taksista kaupungin länsilaidalla sijaitsevan hiilivoimalan lähistöllä ja käveli, kunnes varasto oli näköpiirissä. Hän tuli siihen tulokseen, että saavuttaaksen rakennuksessa sisällä olevien kaappaajien luottamuksen, kertoakseen heille sanoitta olevansa Epikuros, hänen tulisi kävellä muina miehinä varaston editse edes takaisin parisen kertaa katsellen lähinnä poispäin varastosta, aivan kuin olisi kiinnostuneempi muusta maailmasta kuin varastosta. Samalla hän voisi silmäillä varastoa ulkoapäin, etsiä huomaamattoman tien sisään ja pohtia kuinka pääsisi lähestymään tätä tietä.

James sytytti savukkeen, hengitti savua syvään, hieroi viiksiään, muisti ettei ollut ajellut niitä vaikka Torben oli kehottanut ("ei mitään väliä, tämä mikään muotinäytös ole", hän ajatteli) ja hengitti ulos astellessaan varaston editse. Hiilivoimala oli noin viidensadan metrin päässä, sillä puolella ei lähempänä ollut rakennuksia. Varaston ympärillä oli verkkoaita, johon oli kuitenkin seinästä vähimmillään parisenkymmentä metriä. James pysähtyi aidan luo ja katseli sen läpi kaupunkiin päin. Paikka oli todella kaupungin laidalla, varaston pohjoispuolella olevan voimalan lisäksi sitä ympäröi itäpuolella jonkin matkan päässä lisää varastoja ja eteläpuolella aidan sisäpuolella oleva päällystämätön ja harvakseen ruohoa kasvava piha. Länsipuolella, parinsadan metrin päässä, alkoi tiheä metsä. Sinne James suunnitteli suuntaavansa ollessaan valmis. Hän pakenisi metsään ja tiheikköön päästessään kääntyisi pohjoiseen, suunnaten sitten metsästä ulos hiilivoimalan tuolla puolen. Hän tumppasi savukkeensa ja kääntyi jälleen ympäri.

Varaston eteläseinällä oli tikapuut, jotka johtivat katolle. Kaappaajat epäilemättä tiesivät näistä. James oli pitänyt moista mahdollsuutta todennäköisenä ja ottanut salkun mukaansa. Muutama kävely varaston editse, pari kierrosta ympäri ja sitten hän kiipeäisi katolle ikään kuin asettautuisi kiväärin kanssa passiin tunkeutujien varalta. Kivääriähän hänellä ei ollut ja salkunkin hän joutuisi mitä todennäköisimmin jättämään jälkeensä, mutta ainakin hän oli siivonnut sen sormenjäljistä ja piti nyt hanskoja kädessään.

James Turjake pyyhkäisi ohimoltaan hikipisaran, sytytti uuden savukkeen ja jatkoi varaston kiertämistä.

Kummitusten linnaSunnuntai 21.12.2008 18:10

Ei linnasta sieltä palannut ole kukaan.
Eihän sinne ole kukaan kyllä mennytkään.

Made-kudeSunnuntai 21.12.2008 04:22

Kasvuston seassa on mystinen pahka, siinä idut kuolevat, sillä pohjoisesta puhaltaa kylmää. Minä puhuin voitosta ja seivästin asbestikoirat, jotka ihmisenmuotoisina hamuavat äiti maan viileää rintaa. Kotiseutuni takana puut lahoavat, muuttuvat pölyksi, maisema arpeutuu. En enää näe tulevaisuuteen, sillä aurinko on himmeämpi.