IRC-Galleria

Tarvii enemmän rahhaa, ei se auta. Toivottavasti yks osa-aikahomma tärppäis. Elämä loppuis kyllä siksi aikaa, jos taas kahta työtä säännöllisesti vääntäis, mutta jospa sitä ehtis elää sit myöhemmin, jos ei kuolo korjaa...

Kunhan töistä lähden, niin lähenkin pian taas töihin. Aamuyöhön saakka järkkäröintiä raikkaassa ulkoilmassa. Sen jälkeen pitäisi jotenkin sumplia kotiinpääsykin. Menee kyllä hävyttömän myöhään. Ai että tekee hyvää tällanen putki muutaman tunnin yöunien jälkeen. Kannattaa lukita ittensä yöpuvussa ja takissa ulos keskellä yötä - ilman avaimia tai puhelinta. Että semmoinen koiran pikainen iltapissatus. Tekipä gutaa. Köh. Noh, jospa se Hämeenlinnaan luvattu -11 asteen pakkanen pitäisi ens yönä hereillä (eikä toivottavasti täysin jäädyttäisi).

Ulkona on nätti ilma. Aurinko paistaa. Hymyilyttää, vaikka väsyttääkin rankasti ja hajottaa tuo kuralle menny viimeyö. Mut eiköhän nää rytmihäröt kestä sen voimalla, että jos kaikki menee hyvin, niin noin 14h päästä alkaa omaan punkkaan pääseminen olemaan lähellä. Toivottavasti siis kaikki menee hyvin. Aloittanenkin sitten vuoden 2009 nukkuen ensimmäisen päivän kuin pieni possu. Röh. Mikäs sen autuaampaa.

Olet tarkoitettu juuri sinuksi
Kaikkine puutteinesi olet täydellinen
Sillä, mitä sinulle tapahtui, on ollut tarkoituksensa
Vaikka et ehkä tiedäkään mikä se on

Anna itsellesi anteeksi se, mitä et ole,
Mitä et tehnyt toisin
Sinun lukusi on vain osa tarinaa,
Osa suurempaa kokonaisuutta

*

Kerran oli aika jolloin maailma oli parempi
Oli kesä joka ei loppunut liian aikaisin
Oli lumi, jonka kosketus tuntui satumaiselle
Aika, jolloin en tuntenut epävarmuutta

Kunpa vielä osaisin katsoa lapsen silmin

*

Kun on vaeltanut sumun keskellä
On oppinut jotain itsestään
Ja kun sumu hellittää
Huomaa kuinka on taas hiukan vahvempi

*

Elämässä on toivoa
Kun kävelee kevään ensimmäiset askeleet vihertävällä maalla
Se kohottaa katseen, kehottaa katsomaan tulevaan

Niin kuin talven jälkeen
Kevään ensimmäiset kukat puhkeavat loistoonsa
Eheytyy särkynyt
Eikä kesä koskaan jää saapumatta.

Pitäiskö sittenkin alkaa mudistiksi?

http://www.mudiyhdistys.info/


Kooikerhondjekin ois ihan kiva toisaalta, mut niiden luonteessa pehmeys epäilyttää. Se lyhytkarvanen pyrtsihän ois tosiaan aivan ihana, mut siinäkin vähän sama asia mietityttää. Hitsi vie ku ei osaa päättää, millasen rakkiloisen seuraavana ottais!

Caralla nyt en voi sitä haaveilemaani pentuetta teettää ja siitä vauvaa ottaa kotiin, kun ei se oma elämä nyt mennykään ihan niinkuin sen luuli menevän. Mut tällasta tää on, tilanteet muuttuu.

Nyt on tälläkin viimein taas otsalamppu. Helpottaa HIEMAN tuota umpimettässä rämpimistä... Macliteä nyt tietty vois käyttää tarvittaessa hätävarjeluun, mutta muuten se kyllä epäkäytännöllinen roudata mukana.

Tää on taas näitä päiviä, kun tartteis neljä jalkaa ja viis kättä. :P

Nyt on taas lääkärikäynti takana. Neurologin kanssa juttelin ensin, kun se kävi konsultoimassa ja Caraa päällisin puolin kahtomassa. Kuulemma kroonistunut tulehustila sisäkorvassa voi jättää pysyviäkin tasapainomuutoksia. Tuohan on jonkin verran oikeepainotteinen, mutta ei mun mielestä niin pahasti, etteikö normaalisti hanskais tasapainoansa. Mikäli tulehustila taas uusii, kuvataan seuraavaksi jälleen koko pää. Ja jos selkeitä tasapainomuutoksia tulee jäädäkseen, on agility lopetettava. Toivon todella ettei näin käy!!

Korva huuhteltiin rauhotuksessa ja ihmeiden aika ei ollu ohi, kun jo kolme kertaa päreiksi mennyt tärykalvo olikin tällä kertaa ehjä! Siinä kuitenkin näkyi pitkä tulehustila; pinta oli jäykkä, valkean samea ja rosoinen. Ennenkuin niin syvälle asti nähtiin, piti korvasta poistaa töhnää. Edellisellä kerralla ei korvaa ollut saatu kunnolla puhtaaksi, joten tuo sama kekkula on ollut siellä edelliskerrasta asti (tuollasta möhnää kun voi tulla vain sisäkorvan puolelta) ja kasvanut melkoisen suureksi. Paakku oli ihan kivettynyt ja kooltaan kuulemma ainakin 1 x 1cm. Lääkäri sanoi, että ulos asti se ei helposti tullut ja korva vuotikin hieman verta kun se sieltä pois otettiin, mutta että liikkumaan se on jonkin verran siinä itekseen päässyt. On siis varmaan ollut koirasta hauskaa tää viimenen puoli vuotta, kun korvassa pomppii kivi! Kuten oon ennenkin huomannu, niin totean taas, että tuon kivunsieto on jotain ihan uskomatonta.

Tällä hetkellä tää vaikuttaa meidän ageiluun silleen, että toistaseks ainakin puomi on pannassa koiran loukkaantumisriskin takia, samoin kisanomainen keinu. Täytyy nyt tarkkailla miltä tuo tasapaino näyttää. Eilen ainakin näytti hyvältä, mutta vielä en siihen voi täysin luottaa. Se töhnäkökkö kun onneksi saatiin pois, niin ainakin korva voi hengittää. Lisäksi seuraavat 6vkoa jatketaan antibioottikuuria isommalla annostuksella. Toivottavasti nää nyt oikeesti puree.

http://www.youtube.com/watch?v=VU_rTX23V7Q