IRC-Galleria

No kyllä tästä on tullut jo oikein mahdottoman hyvä Kesä,
huolimatta siitä, että suurimman osan ajastani olen ollut töissä.
Kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina saapuessani uuteen - tilapäiseen -
kotikaupunkiini, tiesin, että viihtyisin täällä nähdessäni erään
elämänsä syksyä elävän miehen viuhahtavan Meilahdessa.

Tämän ihanan näyn jälkeen päästyäni kämpälleni Herttoniemeen,
sain koko yön kuunnella, kun naapurini kuunteli repeatilla,
ja hieman liian kovalla äänenvoimakkuudella, Celine Dionin
My Heart Will Go On -balladia.

Huolimatta siitä, että suurin osa ystävistäni joko itki tai nauroi
kuullessaan, että aion tehdä töitä, ensimmäinen työpäiväni
meni oikein mainiosti. Maalasin taloja Söderkullassa.

Toisen työpäivän jälkeen, saadessani työpariltani kyydin kotiin,
istuessani kyseisen herran pakettiauton takana syöden kylmää
lihapiirakkaa, mietin, mitäköhän ystäväni sanoisivat, jos näkisivät minut nyt.
Onneksi kukaan ei nähnyt minua sellaisena.

Se legendaarinen lihapiirakka ei kuitenkaan täyttänyt minua riittävästi,
joten tottakai vastasin myöntävästi kun työnantajani
kutsui minut luokseen illalliselle.
Illallisella tapasin myös työnantajani koiran.
Se on Suomen Mestari agilityssä.
Niin, en minäkään tiedä.


Keskiviikkona, kolmannen "rankan" työpäivän jälkeen
olin niin uupunut, että jotain oli tehtävä.
Hyväksi onnekseni viehättävä ystävättäreni Tähtityttö-Kia
soitti minulle yllättäen, ja kutsui minut vauhdikkaille
syntymäpäiväjuhlille Luxiin.

Saapuessani Luxiin keskiviikkoillalla,
pestyäni maalia iholtani tuntikausia,
tiesin, että työnteko ei ole minun juttuni.
Ravintolapäällikkö Pasi, illan virallinen Juhlakalu,
oli virkistävä tuttavuus keskiviikkoiltaan,
mutta ei hänen karismansa kyllä ilmaisten juomien
tarjoamaa iloa voittanut. Melkein, mutta ei kuitenkaan.

Pelattuamme suurella porukalla genitaalihippaa Luxissa
(No missäs muuallakaan sitä voisi pelata?) suuntasimme
Kaivohuoneelle omintakeisella porukalla, joka sisälsi minun,
Kian ja Pasin lisäksi mm. Helsingin suomalais-venäläisen koulun rehtorin,
kolme kaunista sisarusta, ja erään kiimaisen jääkiekkoilijan.
Minä en pidä jääkiekkoilijoista.

Lähtiessämme hieman harvempilukuisella porukalla Kaivolta "jatkoille",
poliisi huomautti liiallisesta metelistämme kolme kertaa,
ja Kia päätyi Marian sairaalaan.
Mutta tottahan se vanha sanonta on: ei ilta ole onnistunut ilman,
että joku menee kotiin Marian sairaalan kautta.


Torstaina päätin heikosta voinnistani huolimatta
nauttia täysin rinnoin vapaapäivästäni.
Minun kohdallani se tarkoitti lyhyttä shoppailukierrosta
ja visiittiä Kiasmaan katselemaan ARS 06 -näyttelyn loistavia uusia teoksia.
ARS 06:n uusista teoksista ehdottomasti vaikuttavimpia
olivat tanskalaisen Jesper Justin lyhytelokuvat.
Ne olivat loistavia.

Perjantaina tehtyäni melkein täyden päivän työt,
lähdin keskustaan tapaamaan Ellua ja Nooraa,
jotka olivat Raumalta asti kantautuneet tänne suureen maailmaan.
Jostain syystä Ellu suuttui minulle, koska ostin Eurovision 2006 -dvd:n.
Tyttöjen kanssa vietetyn illan jälkeen joku kysyi minulta,
haluanko pelastaa maailman. Kieltäydyin.


Lauantaina tein ainoastaan pari tuntia töitä Mosabackassa,
ja sitten suuntasin suihkun kautta Hietsuun Kian, Mosan ja Millan kanssa.
Helteestä riittävästi nautittuamme suuntasimme ruoka- ja juomaostoksille.

Syötyämme Ruoholahdessa maittavan illallisen,
suuntasimme Kruununhakaan Kian luokse etkoille.
Jostain syystä minä ja Kia innostuimme laulamaan
Euroviisu-biisejä karaokena. Dima Bilan on idolimme.
If We All Give A Little.

Minä olisin näiden mielenkiintoisten etkojen päätteeksi halunnut
suunnata jonnekin aivan toisaalle, mutta tytöt vaativat,
että menemme taas Kaivolle.
Ilmeisesti kesälauantaisin ei voi mennä minnekään muualle.
Sen huomasin kyllä asiakkaiden määrässäkin.

Seistessämme Kaivon ennätyspitkässä VIP-jonossa,
näin kun Baari-ohjelman tuore voittaja, Frank,
ilmoitti olevansa liian suuri tähti jonottamaan.
Hän lähti ilmeisesti kotiin,
missä kukaan ei kyseenalaista hänen tähteyttään.

Villin lauantai-illan päätteeksi lähetin Kian ja Kepan jatkoille Tikkurilaan
ja jäin itse Kian luo yöpymään.
Päätellen siitä, että Kian Titanic -VHS oli lattialla aamulla,
olin myös aikonut katsoa kyseisen elokuvan yöllä.
Niin, en minäkään tiedä.


Sunnuntai-aamulla herätessäni Kian sängystä (ilman Kiaa)
päätin, että Kaivarin Kesäkonsertti ja Don Johnson Big Band
saavat tältä erää jäädä, vaikka olimmekin Mosan kanssa
aiemmin sopineet, että kävisimme kyseisessä tapahtumassa.

Sen sijaan,
suunnatessani Kian luota kotiin aamupalalle,
törmäsin ihmisjoukkoon, joka tanhusi kansallispuvuissa.
Ja heidän takanaan oli 14-metrinen screen, jolla näytettiin kun joku soittaa hanuria.
Myöhemmin minulle selvisi, että olin käynyt Etelä-Karjalan maakuntajuhlilla.

Ymmärrettävästi, tällaisen näyn jälkeen minun oli pakko unohtaa aiempi päätökseni.
Suuntasin siis Kaivopuistoon.
Sinne päästyäni näin Marie Serneholtin esiintymisen.
Jos joku ei tiedä, Marie Serneholt oli aikoinaan A*Teens-yhtyeessä
se pullukka tyttö, jolla oli kärähtänyt permis.

Kävellessäni poispäin Kaivarilta, luulin, että päiväni ei voisi enää muuttua oudommaksi,
mutta taas kerran jouduin toteamaan, että olin ollut väärässä.
Espan puistossa näin yhdistetyn kissa- ja koiranäyttelyn.
Ne leikkivät yhdessä ja hyppivät renkaiden läpi.
Niin, en minäkään tiedä.
En todellakaan tiedä.


Maanantaina, helteessä ruskettuen vietetyn päivän jälkeen suuntasimme
Kian ja Mosan kanssa Kruununhakaan kokkailemaan maukkaita tortilloja.
Saatuamme ruoat valmiiksi, pistimme uunituoreen Eurovision-dvd:ni pyörimään,
ja taas kerran saimme Kian kanssa mahdollisuuden toteuttaa musikaalisuuttamme.

Tiistaina olinkin niin ahkera, että sain kahden päivän työt hoidettua.
Siitä johtuen minun kesälomani alkoikin jo luultua aikaisemmin.
Lomaa juhliakseni kävin ekstensiivisen shoppailukierroksen jälkeen
Kian ja Mosan kanssa jäätelöllä.
Tällä kertaa emme laulaneet.

Tänään heräsinkin 12 tunnin yöunien jälkeen siihen, kun työnantajani soitti minulle
ja pyysi minua kanssaan syömään Hakaniemen rantaan Ravintolalaiva Wäiskiin.
Siellä laivassa haisi muuten miesten vessalle.

Syötyämme maittavat ateriamme, ajaessamme takaisin Herttoniemeen
työnantajani avoautolla, lämpimän tuulen puhaltaessa hiuksiani,
ymmärsin viimein, että nyt on Kesä.

Eipä tässä sitten muuta voi kuin juhlia.