IRC-Galleria

Jerrynova

Jerrynova

Because love rules, baby

EhkäTorstai 14.12.2006 11:19


Kävin perjantaina vuokraamassa elokuvan, joka pelasti minun ja Tuulian ystävyyden.
Vietimme siis perjantai-illan katsoen omituisia elokuvia ja nauttien kirsikan makuisia virvokkeita.
Minulla oli mukanani pakastemarjoja.

Lauantaina tutustuin paikalliseen pub-tarjontaan Jennun avustuksella.
Se oli melkein yhtä hauskaa kuin peräsuolen tähystys.

Sunnuntaina en pukenut housuja jalkaani koko päivänä.
Makasin vain kotona ja katsoin elokuvia tunnetuista sarjamurhaajista.
Illalla menin sänkyyn, sammutin valot, aioin mennä nukkumaan.
Niin ei kuitenkaan käynyt, koska makuuhuoneeni muuttui oranssiksi.
Ilmeisesti naapuritaloni asukkaat ovat päättäneet hankkia uusia puutarhavalaisimia.
Olen onnellinen heidän puolestaan.

Maanantaina, huonosti nukutun yön jälkeen, yritin puhua lapsityövoiman puolesta.
En saanut kannatusta aatteelleni.

Sinä iltana, huomattuani, etten todellakaan osaa leipoa,
päädyin huonossa seurassa erääseen irlantilaistyyliseen pubiin.
Kotiin päästyäni huomasin, että kattoni vuotaa.


Tiistaina kävin Sallan kanssa lounaalla ja puhuin tuhmia.
Myöhemmin samana päivänä selvitin Omar-makeisten mysteerin.
Viimeinkin tiedän kaiken.

Keskiviikkona, vapaapäiväni kunniaksi, istuin Jennin kanssa tuntikausia eräässä kahvilassa.
Minä söin kolmioleivän ja me keskustelimme homppeleista ja Lontoosta.

Illalla suuntasimme Onnelan sinkkujen pikkujouluihin.
Näin kaksi erittäin huonosti tanssivaa herrasmiestä
ja lähdin illan päätteeksi yksin kotiin syömään voileipiä.
Paidassani oli keltainen tarra, missä luki "Ehkä".

Tänään aamulla heräsin siihen, kun joku vieras mies ryntäsi makuuhuoneeseeni.
Hän oli tullut korjaamaan kattoni.
Televisiosta tuli Golden Girls ja minä olin onnellinen,
mutta remonttimieheni piti niin kovaa meteliä,
etten pystynyt keskittymään televisioon.
Se teki minut surulliseksi.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.