IRC-Galleria

Olen lähiaikoina huomannut, että minulla ei ole enää mitään sanottavaa.
En kuitenkaan tarkoita, että nykyään olisin hiljaa.
Ei, nykyään minä vain toistan sellaisia asioita,
jotka minä, tai joku muu, on jo aiemmin sanonut.

Ehkä se johtuu siitä, että elämässäni ei tapahdu mitään.

Edellisviikon perjantaina, ollessani Tuulian kanssa paikallisessa yökerhossa,
luulin, että kohtaisimme illan aikana mielenkiintoisia ihmisiä,
mutta sen sijaan tapasimme miehen, joka puhui ruotsia ja kaatui.
Aamuyöllä, matkalla kotiin, tapasin pitkän miehen liikenneympyrällä.
Sitten varastin pyörän, jossa oli kaksi satulaa.

Lauantaina, nauttiessani Tuulian ja Terhin kanssa punaviinistä ja poliittisesta keskustelusta,
luulin, että saisin tilaisuuden sanoa jotain uutta, jotain merkittävää.
Niin ei koskaan käynyt.

Samana yönä näin elämäni ensimmäisen kuunpimennyksen,
ja silloinkaan en osannut sanoa muuta kuin "Hei, onko tuo kuunpimennys?".
Ehkä minun pitäisi lähteä lomalle tai mennä hierontaan.

Viime viikolla yritin kohdata monenlaisia haasteita elämässäni.
Kävin kuntonyrkkeilemässä, kävin Ellun kanssa kahvilla ja kirjastossa - paikassa,
johon minua ei todellakaan haluta, syistä, joita en voi mainita julkisesti -
kävin jopa Jennin kanssa kahvilla, mutta en kuitenkaan kirjastossa.
Kaikista ponnisteluistani huolimatta en keksinyt mitään mielenkiintoista sanottavaa.


Viime viikon perjantaina tuli tietoisuuteni asia, josta olen iloinen.
Minulla on salainen ihailija.
Minulla ei ole siitä sen enempää sanottavaa.


Lauantaina, löydettyäni keittiöni kaapista ruokaa,
joka oli vanhentunut maaliskuussa 1998,
keittiöni alkoi aiheuttaa minulle pahoinvointia.
En voinut muuta kuin lähteä Terhin ja Jennin kanssa Onnelaan.
Sinä iltana tapasin paljon mielenkiintoisia ihmisiä, osa heistä oli jopa tamperelaisia.
Enkä siltikään osannut sanoa mitään sellaista, mikä muistettaisiin vielä vuosisatojen päästä.
Silloin ymmärsin, että jos elämässäni tapahtuu monenlaisia asioita,
keskityn niihin, enkä elämäni olennaisimpaan tarkoitukseen,
nokkelien tarinoiden keksimiseen.

Sunnuntaina päätin testata uutta teoriaani.
Katsoin elokuvan 14-vuotiaasta huippuvakooja-koulupojasta,
joka joutuu vaarallisiin tilanteisiin vauhdikkaissa seikkailuissaan.
Pidin kyseisestä elokuvasta, eli suunnitelmani meni pieleen.

Maanantaina päätin luopua uudesta projektistani,
koska lähdin Tuulian, Jeren ja Terhin kanssa illalliselle ja drinkeille,
vanhan ystäväni Tuulian syntymäpäivän kunniaksi.
Aivan, minulla on vanhoja ystäviä.

Onneksi minä olen vielä nuori, elämäni kukoistuksessa.
Vanheneminen on kamalaa.