IRC-Galleria

Jerrynova

Jerrynova

Because love rules, baby

Tyylikkäästi myöhässäPerjantai 27.04.2007 15:25

Viime viikon torstaina yritin voittaa penkkiurheilupelkoni katsomalla televisiosta painia.
Viihdyin yllättävän hyvin tv:n ääressä.

Viihdyin hieman huonommin perjantaina kävellessäni vesisateessa.
Yllättäen päiväni pelastui kun minulle tarjottiin kyyti ja kutsuttiin samalla pippaloihin.
Eläimellisten pippaloiden jälkeen päädyin ystävieni kanssa paikalliseen yökerhoon.
Siellä törmäsin omalaatuisiin ihmisiin ja Noora juotti minulle mansikkamargaritoja.

Lauantaina tyydyin siihen, että makasin yksin kotona ja katsoin
televisiosta Tom Cruisen 80-luvun hittielokuvaa, Cocktailia.
Iltasuunnitelmani muuttui kuitenkin suuresti sen jälkeen,
kun Noora soitti minulle ja pakotti minut Rauman yöelämään.
Onnelassa Tuulian pikkuveli juotti minulle tequilaa
ja tapasin omituisen ihmisen, joka rakastaa vaaleansinistä.
Oli oikein mukavaa.

Sunnuntaina, nukuttuani hieman liian pitkään, jouduin kiirehtimään
ehtiäkseni valmistautumaan iltapäivällä alkaviin tupaantuliaisteni jatko-osaan.
Tällä kertaa vieraslista koostui sukulaisistani, joten päätin pestä lattiat ja uunin, wc-pytynkin.
Ostin kuivakakkua ja piparkakkuja ja keitin teetä.
Kukaan ei saapunut paikalle, eikä nähnyt aiheelliseksi ilmoittaa minulle asiasta.
Söin siis kuivakakkuni yksin ja katsoin televisiota.

Seuraavat päivät kuluivat kuin siivillä.
Nautin joka hetkestä, ollen tekemättä mitään.
On ihanaa olla tekemättä mitään.
En enää koskaan tee töitä.

Keskiviikkona järjestin rauhallisen "keskusteluillan" ystävieni kanssa,
mutta ilta meni vakavasti pieleen, koska päädyin taas Nooran kanssa Onnelaan.
Minulle kerrottiin miesten wc:ssä, että näytän salaperäiseltä.
En tiedä, mitä siihen sitten pitäisi sanoa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.