IRC-Galleria

Jerrynova

Jerrynova

Because love rules, baby

Eksynyt oon asfalttiviidakkoonTiistai 11.09.2007 15:12

Torstaina, löydettyäni sisäisen Natalie Portmanini, suuntasin Jaakon kanssa
Suomen Elokuva-arkiston pyörittämään Orioniin katsomaan erästä elokuvaa.
Jaakolla oli pahoja aavistuksia ja minulla oli kiva ilta,
koska piristyn aina silloin kun joku muu on kärttyisä.

Elokuvan jälkeen suuntasin kotiin lähes horroksenomaisessa tilassa,
ainoana ajatuksenani se hurmiollinen ajatus, että kohta pääsisin omaan sänkyyni nukkumaan.
Niin ei kuitenkaan käynyt, ei.
Hakiessani kartanoni keittiöstä lasillisen vettä ja hieman paprikaa yöpalaksi
norjalaiset näyttelijä- ja taiteilijakämppikseni sekä eräs Euroviisu-tuottaja,
joka häpeää työtään, juottivat minulle skumpaa, punaviiniä ja viskiä.
Keskusteltuani heidän kanssaan kartanon ullakolla asuvasta kummituksesta
ja inhimillisten tunteiden projektioista suuntasin nukkumaan, muutamaksi tunniksi.

Perjantaina, väsyneen työpäivän jälkeen, suuntasin suoraan Old Hatiin Kiaa viihdyttämään.
Kepa ja hänen jääkiekkoilijansa vetäytyivät nurkkapöytään flirttailemaan,
joten minä sain viettää tunnin baaritiskillä yksin odotellen Jaakkoa.
Jaakko ei ilmestynyt, mutta onneksi Mikael ja hänen ihanat ystävänsä olivat juhlatuulella.
Nautittuamme Kian tekemiä ihania cocktaileja suuntasin Mikaelin ja Jarkon kanssa kartanolleni
tyhjentämään joitain viini- ja skumpapulloja sekä kuuntelemaan huonoa musiikkia.

Seuraavaksi päädyimme DTM:ään, jossa väitin satunnaisille ihmisille,
että olen Mikaelin 16-vuotias pikkuveli, joka on ensimmäistä kertaa yökerhossa.
Samana iltana tapasin taas erään irc-galleria-tuttavuuden, erään pelottavan merimiehen
sekä Pablon ja Jirin, jotka raahasin kummituskartanolleni jatkoille.

Saman illan aikana minulle sanottiin kynttilänvalossa ihanin loukkaava asia,
jota olen koskaan kuullut: "Oot söpö, ei sussa tarvitse olla sisältöä."
Otin sen kohteliaisuutena.

Lauantaina, päästyäni eroon viimeisistäkin jatkoilijoista,
lähdin viimein kohti Tamperetta, ainoastaan kolme tuntia myöhässä aikataulusta.
Tampereelle päästyäni sain nauttia Ellun ja Sallan ihanasta seurasta
sekä Micken valmistamasta herkullisesta lounaasta.
Jälkiruokana oli Sallan Ellulle valmistama syntymäpäiväkakku,
joka oli... mielenkiintoinen ja paikoittain melko pehmeä.
Nautittuamme sopivasti viiniä, skumpaa ja lonkeroa
eteeni ilmestyi boolia sekä paljon ihmisiä, joita en tuntenut ollenkaan.
Sitten minulle kerrottiin, että Sallan tuparit olivat alkaneet.
Käytyäni Micken kanssa terästämässä boolia sain juoda sen
aivan yksin, koska se oli muille "liian vahvaa".

Boolin loputtua suuntasimme Cabaret-nimiseen kapakkaan,
johon jouduimme vahvoista yrityksistäni huolimatta jonottamaan.
Onneksi tapasin jonossa Amy Winehousen identtisen kaksosen, hän oli huvittava.
Sisään päästyämme tilasin juomia tusinoittain, jonka seurauksena tamperelaiset luulivat,
että olen perinyt miljoonia. Juotuani juomia tusinoittain tanssin erittäin eroottissävyisesti,
joka aiheutti Sallalle jonkinasteista häpeäntunnetta. Nostin siis Sallan käsivarsiini ja pyöritin häntä ympäri, kunnes en kuullut enää minkäänlaista kommenttia liian villistä tanssityylistäni.

Illan päätteeksi, huomattuani, että olin taas Sallan uudessa kämpässä asunnon emännän
sekä Micken ja Ellun kanssa, riisuin alushousuni, kikatin hetken ja nukahdin lattialle.

Sunnuntaina suuntasimme joukolla all you can eat -brunssille,
jonka jälkeen suorittamamme Tampereen sightseeing-kävely tuntui erittäin raskaalta.

Illalla, löydettyäni itseni uudelleen Helsingistä, suuntasin Kian kanssa Pickwickiin lasillisille.
Seuraavaksi päädyimme Kepan luo Tikkurilaan juomaan hieman lonkeroa ja viiniä
sekä pelottelemaan Kepan naapureita eroottissävyisillä tanssiperformansseillamme.
Junamatkalla Tikkurilasta Helsinkiin Kia päätti, että kaulassani mahdollisesti olleet
rakkaudenpuremat olivat liian vähäisiä, ja teki minulle - ja Kepalle - lisää samanlaisia.

Onnelassa tilasin taas tusinoittain juomia ja jorasin pöydillä Kian ja Kepan kanssa.
Kyseisen yökerhon saniteettitiloissa käytyäni saatoin vahingossa irrottaa yhden wc-kopin oven saranoiltaan samalla kun Henry Saari tuli viereisestä kopista ulos toisen miehen kanssa.
Seuraavaksi eräs pelottava mies yritti saada minua ja Kepaa, mutta ei saanut kumpaakaan.
Kia katosi jossain vaiheessa Pasin kanssa, Kepa löysi itselleen teinin ja minä löysin baaritiskin.
Hetkeä myöhemmin kaksi miekkosta taistelivat keskenään siitä, kumpi saa ostaa minulle juotavaa.
Päästyämme yhteisymmärrykseen siitä, että minä pystyn juomaan erittäin paljon,
samat miehet - joista toinen oli kihloissa - tappelivat siitä, kumpi saa viedä minut mukanaan kotiin.
Minä lähdin jonkun aivan muun matkaan.

Maanantaina menin hieman myöhässä töihin ja nukahdin taukohuoneen lattialle.
Päästyäni töistä kotiin nukahdin taas - tällä kertaa onneksi sänkyyn.

The Violence of the LambsTorstai 06.09.2007 17:01

Rauman vierailuni oli tapahtumaköyhä, mutta hieman omituinen,
sillä kyseinen kaupunki ei tuntunut minusta enää kodilta.
Oli se silti ihan kiva reissu - sunnuntaina ehdin viettää aikaa äitini ja Tuulian kanssa
ja syödä paljon valkosipulipizzaa, maanantaina söin vielä enemmän valkosipulipizzaa
ja kävin Jennun kanssa paikallisessa skeittipuistossa pohtimassa,
miksi emme ole enää 16-vuotiaita. Olisi ihanaa olla nuori.
Onneksi aina voi valehdella! Tästä lähtien väitän siis kaikille, että olen 16.
Olen 16.

Tiistaina, palattuani uuteen kotikaupunkiini, tuhlasin 8 tuntia elämästäni siihen,
että "keskustelin" erään herrasmiehen kanssa irc-gallerian välityksellä.
Kerran pidin kylläkin tauon, käydessäni Lidlissä ostamassa nachoja.
Työmoraalini on niin korkea.

Rankan työpäivän jälkeen suuntasin Jaakon kanssa belgeen lipittämään punaviiniä
ja vuodattamaan sydäntäni elämän vaikeuksista ja kuuntelemaan Jaakon vastaavaa vuodatusta.
Ennen sitä keskustelua en ollut koskaan keskustellut kenenkään kanssa niin kauaa
ja oikeasti kuunnellut toisen puhetta koko keskustelun ajan.

Surkuhupaisan Oprah-hetkemme jälkeen kävimme McDonald'sissa.
En ymmärrä, miten joudun Jaakon seurassa aina McDonald'siin.
En todella ymmärrä.

Keskiviikkona, vietettyäni taas koko päivän irc-gallerioiden,
suuntasin Jarkon kanssa elokuviin katsomaan Uusi-Seelantilaista kauhu/komediaa tappajamutanttilampaista. Tämä saattaa olla yllätys,
mutta en voi suositella edellä mainittua elokuvaa kenellekään.
Onneksi minulla oli pullo viiniä mukana elokuvateatterissa.
Kyllähän elokuvaa katsoessa pitää olla jotain naposteltavaa.

Kammottavan elokuvakokemuksen jälkeen kävimme DTM:ssä lasillisilla.
No, itse asiassa kuultuani happy hourista tilasin kuusi drinkkiä, itselleni.
Tapasin pari suomenruotsalaista kliffaa böönaa, joiden kanssa jorasin hieman,
ja joiden kanssa lupasin säilyä läheisenä ystävänä elämäni loppuun asti.
Emme kuitenkaan vaihtaneet puhelinnumeroita.
Lopulta päädyin Stockholm Diskotekiin kammoksumaan juopuneita fukseja.
Saman illan aikana saatoin myös esitellä kiihkeitä tanssiliikkeitäni
korokkeella ja pudota alas sen samaisen korokkeen päältä.
Onneksi lähellä oli yllättävän hyvännäköinen ihminen, joka pelasti minut varmalta kuolemalta.

Huomatessani, että kello on hieman yli kolme nappasin Tiinan - joka oli jostain syystä
yksin liikkeellä - kainalooni ja suuntasin McDonald'sin kautta kotiin koisimaan.

Nyt olen taas töissä, vietän taas aikaa irc-galleriassa, ja äitini teki minulle äsken oharit.
Tällaisessa tilanteessa ei voi tehdä muuta, kuin yrittää olla enemmän kuin Natalie Portman.

Gimme moreKeskiviikko 05.09.2007 18:54

http://www.z100.com/pages/britney_premiere.html

Minusta Britney Spearsin uusi laulu on itse asiassa parempi kuin olisin odottanut.

Truth hurtsKeskiviikko 05.09.2007 15:48


1. Tuntuuko sinusta joskus, ettet näytä yhtä hyvältä kuin ne miehet/naiset,
jotka poseeraavat poika- tai tyttökalentereissa?
[ ] kyllä
[x] kyllä, ja se sattuu

2. Vihelteletkö joskus?
[x] en osaa viheltää
[ ] kyllä viheltelen, yritän peittää tilannetajuttomuuttani
[ ] kyllä viheltelen, minulla ei ole elämää

3. Oletko huono laulaja?
[ ] olen
[x] olen, mutta en myönnä sitä, eikä kukaan kehtaa sanoa sitä minulle

4. Onko sinulla paljon ystäviä?
[x] ei

5. Runkkaatko netin säälittävälle ilmaispornolle?
[x] valehtelen kaikille, etten runkkaa, mutta runkkaan kuitenkin
[ ] runkkaan
[ ] en, koska olen tyttö

6. Runkkaatko IRC-gallerian herutuskuville?
[ ] kyllä, runkkaan IRC-gallerian alaikäisten pissisten herutuskuville
[x] meinasin jättää tämän kyselyn täyttämättä,
koska en kehdannut vastata tähän kysymykseen
[ ] olen edelleenkin tyttö


7. Tunnetko olosi rumaksi?
[ ] jatkuvasti
[x] vain silloin kun katson peiliin


8. Pärjäätkö koulussa?
[ ] kyllä pärjään, olen nelisilmäinen absolutistinörtti, jolla ei ole sosiaalista elämää
[ ] en pärjää, olen säälittävä ketjupolttava imbesilli, joka ei tajua oikeasta elämästä vitun vertaa
[x] en ole enää koulussa, eli olen aivan liian vanha käymään IRC-galleriassa, ja häpeän itseäni
[ ] en ole koulussa, olen amiksessa


9. Mikä on vahvuutesi?
[x] pystyn syömään yli kahdeksan juustohampurilaista putkeen
[ ] olen hyvä matopelissä
[ ] kuvittelen olevani muita parempi ihminen, sillä olen kasvissyöjä
[ ] ymmärrän pysyä kotona


10. Täytätkö useinkin tällaisia kyselyitä?
[x] en, ihan oikeasti. ja minusta on tärkeää, että ihmiset tietävät,
etten ole niin säälittävä, että täyttäisin tällaisia kyselyitä.
[ ] vain silloin kun minulla on tylsää. eli joka ilta.
[ ] kyllä, sillä se on minun tapani viestiä olemassaolostani, ja siitä millainen oikeasti olen


11. Tietävätkö monet ihmiset, millainen olet oikeasti?
[ ] tietävät
[x] tietävät, mutta yritän olla mysteerinen ja vastaan näihin kysymyksiin aina
"ei, eivät todellakaan". Lisäksi olen yhteisössä "sä et tiedä puoliakaan.",
sillä piste sen nimen lopussa ei mielestäni tee siitä naurettavan dramaattista.
[ ] ketään ei kiinnosta


12. Oletko tyytyväinen seksielämääsi?
[ ] en
[x] olen neitsyt


14. Mikä on lempielokuvasi?
[ ] Pirates of the Caribbean
[x] muu, mutten kerro mikä, sillä tiedän, että ketään ei kiinnosta hevon vittua minun lempielokuvani


15. Huomasitko, että kysely hyppäsi numeron 13 yli?
[ ] kyllä, olen nörtti
[x] en, olen idiootti


16. Saatko paljon kommentteja IRC-galleriassa?
[x] saan, minulla ei ole elämää
[ ] en saa, minulla ei ole ystäviä
[ ] mikä on IRC-galleria?


17. Tiedätkö, kuka on Jan Forssen?
[ ] tiedän, eli tiedän liikaa turhia nevareita, ja seuraan heidän elämäänsä sillä omastani puuttuu sisältöä
[ ] tiedän, hän on mielestäni hieno mies, ja haluaisin olla enemmän hänen kaltaisensa
[ ] en tiedä, sillä olen sivistymätön
[x] en usko, että Jan Forssen - nimistä henkilöä on edes olemassa


18. Oletko bi-seksuaali?
[x] väitän olevani biseksuaali vaikken oikeasti ole, jotta vaikuttaisin avarakatseisemmalta, älykkäämmältä ja erikoisemmalta, ja saisin positiivista huomiota
[ ] en helvetissä ole, bi-seksuaalisuus on sairasta!


19. Dokaatko liikaa
[x] kyllä, minulla on alkoholiongelma
[ ] en uskalla


20. Millainen on itsetuntosi taso?
[ ] aivan paska
[ ] todella huono
[x] se oli ihan ok vielä ennen tätä kyselyä
Koko elämäni olen ajatellut, että sitten kun muutan suureen kaupunkiin, olen onnellinen.
En usko, että olen nyt ollenkaan onnellisempi. Täällä suuressa kaupungissa on vain
niin paljon tekemistä, että minulla on vähemmän aikaa miettiä omaa onnettomuuttani.

Ehkä yritän siis jatkossakin vain pitää itseni kiireisenä.
Se saattaa olla lähin asia onnellisuutta, mihin kukaan meistä voi koskaan päästä.

Keskiviikkona erittäin puuduttavan työpäivän jälkeen yritin pitää itseni kiireisenä
käymällä illallisella japanilaiset kulmakarvat omaavan Jaakon kanssa ravintolassa,
jossa soi kamalaa 90-luvun musiikkia, josta tiesimme molemmat aivan liikaa.
Illallisen jälkeen suuntasin Mosan luo katsomaan
televisiosta sosiaalipornoa ja tuomitsemaan ihmisiä.

Torstaina heräsin aamulla siihen, kun aurinko paistoi kuumasti kasvoilleni.
Kuuntelin Little Miss Sunshine -elokuvan soundtrackia ja lämmittelin auringossa,
kunnes minun oli aivan pakko juosta metrolle ja suunnata töihin, taas kerran.
Metrossa matkalla töistä kotiin tapasin New Yorkista kotoisin olevan DJ:n,
joka sai minut yhtäkkiä omituisen tietoiseksi hiuksistani.
Kotiin päästyäni unohdin hiukseni ja ihailin auringonlaskun tuhatta eri sävyä
heijastumassa Töölönlahden kimaltelevasta pinnasta sekä epäilyttävän suurta lokkia,
joka nautti illan viimeisistä auringonsäteistä laituripaalun päällä.
PMMP esiintyi kartanoni puutarhassa ja minä olin yksin kotona.

Perjantaina tapasin erään henkilön menneisyydestäni metrossa.
Istuessani Helsingin metron kammottavan värisellä muovipenkillä ja
katsellessani tätä menneiden aikojen kummitusta ja hänen silmäpussejaan,
tunsin itseni voimakkaammaksi kuin pitkään aikaan.

Päästyäni voimakkaana töihin eräs seksikäs nuori isä kävi lapsensa kanssa ostamassa lippuja,
mutta sen sijaan, että olisin antanut hänelle hänen vaihtorahansa, sanoinkin vahingossa
“Haluaisitko tulla kanssani tänne lipunmyyntikojuun pussailemaan ilman housuja?”
Hän halusi kuulemma mieluummin vain sen 4,50€ takaisin.

Töiden jälkeen kävin Alkossa shoppailemassa ja
kutsuin liikaa ihmisiä luokseni ilotulitusta katsomaan.
Juodessani lasillisen valkoviiniä parvekkeellani juuri ennen kuin ihmiset saapuivat,
näin sanoinkuvaamattoman kauniin vaaleanpunaisen auringonlaskun ja suuren sateenkaaren,
jonka toinen pää johti suoraan Tuomiokirkkoon. En ole koskaan ollut sellainen ihminen,
joka osaa täysin arvostaa luonnon kauneutta, joten en nähnyt siinä mitään erityistä.
Valitettavasti.

Auringon laskeuduttua horisonttiin Niina, Saana, joku nainen, Emmi, Tiina ja Mosa saapuivat kartanolleni katsomaan ilotulituksen SM-kisoja, jotka järjestettiin juuri kartanoni ulkopuolella.
Jaakko saapui myös luokseni, mutta hän ilmoitti heti vihaavansa ilotulituksia
ja linnoittautui yksin makuuhuoneeseeni tekemään ties mitä.

Me muut päätimme käydä kuokkimassa naapurini tuparit, joissa oli tarjolla
hyvää tzatzikia ja pahaa ouzoa, paljon pahaa ouzoa, liikaa pahaa ouzoa.
Joku oikea tuparivieras kertoi minulle, että ihku on hevosen peniksessä oleva veritulppa
ja sitten join 1,5 litran perheviinipullon suusta juuri kun työnantajani saapui paikalle.
Onneksi hän oli vielä enemmän juovuksissa kuin minä. Kyllä, on se mahdollista.

Juhlien laannuttua ja ilotulitusten loputtua suuntasimme Mosan ja Kepan kanssa
Old Hatiin viihdyttämään Kiaa, joka sai minut puhuttua ympäri tilaamaan liikaa juomia.
Yhtäkkiä lähdinkin sanaa sanomatta Mikaelin kanssa DTM:ään,
jonka saniteettitiloissa sain huomata, että en todella osaa käyttää käsienkuivauspuhaltimia.
Samassa vessassa tapasin erään galleriatuttavan, jolla oli yllättävän lempeä ääni.
Hetkeä myöhemmin tapasin Pablon ja toista hetkeä myöhemmin Jarkon.
Pablo muistutti minua pelottavan paljon koulupoika-Jackista,
jonka tapasin aikoinaan Lontoossa ja Jarkko näytti aivan Jamie Belliltä (Billy Elliot).
Molemmat herrat vaikuttivat mielenkiintoisilta, joten raahasin heidät molemmat luokseni jatkoille.
Nautittuamme hieman skumppaa osa jatkoporukastamme katosi sanaakaan sanomatta
ja aamuseitsemältä Jarkon lähtiessä töihin minä menin muutamaksi tunniksi nukkumaan.

Lauantaina minun piti alunperin suunnata Turkuun, mutta saatuani viime hetkellä kutsun
Kaivohuoneen päättäjäisiin ilmaisen viinan bileisiin muutin suunnitelmiani iloisin mielin.

Päivällä, ennen ilmaisen viinan bileitä, kävin ostoksilla ja nukuin hieman.
Katselin vanhoja valokuvia ja mietin Tuuliaa ja sitten Tuulia soitti minulle
ja puhui halloumi-juustosta ja puolalaisista ja huonosta asiakaspalvelusta
ja uudesta autostaan. Se oli paras puhelu, jota olen tällä viikolla vastaanottanut.
Puhelun loputtua edellisenä iltana tapaamani Jamie Belliltä (Billy Elliot)
näyttävä Jarkko saapui luokseni muutaman viinipullon kanssa.

Nautittuamme hieman viiniä tapasimme Kepan ja hänen ystävänsä Helsingin yössä
ja suuntasimme joukolla Kaivohuoneen kutsuvierasbileisiin.
Tilasimme heti pöydän täyteen ilmaisia juomia ja jossain vaiheessa taisin syödäkin siellä jotain.

Tilatessani Kepan kanssa shotteja päädyimmekin tilaamaan kahdeksan shottia,
jotka saimme sen jälkeen juoda kahdestaan. Ei se ongelmia tuottanut.

Kaivolta päädyin taas DTM:ään, tällä kertaa Jarkon, Justuksen, Jaakon ja Mikaelin kanssa.
Illan edetessä tapasin Marcon, joka omasi loistavan asenteen ja vielä loistavammat kengät,
mutta en mennyt hänen luokseen jatkoille, koska kukaan muu kuin minä ei kuulemma saanut tulla.
Sen sijaan suuntasin taas kartanolleni jatkoille suuren joukon kera.
Tyhjennettyämme viinivarastoni ja kuunneltuamme Via Dolorosaa ihmiset väsähtivät
ja minä väsähdin ja Jaakko suuttui minulle, koska herätin hänet ja hääsin hänet sängystäni.

Seuraavaksi omituisen aksentin omaava floridalainen Bob kosketteli minua epäsopivasti
ja sitten saatoin mennä nukkumaan tai saatoin tehdä jotain muuta.

Yhdeltätoista, saatuani nukuttua ehkä hetken,
hyppäsin junaan ja suuntasin Raumalle.
Nyt olen Raumalla.

Wearing crocs causes cancerKeskiviikko 29.08.2007 14:20

Taiteiden yö on nyt koettu.
Perjantaina, ahdistavan työpäivän - jonka kulutin lähinnä nettiflirttailuun ja -shoppailuun -
jälkeen Jaakko ja Justus saapuivat huvilalleni nauttimaan skumpaa sivistyneesti
samalla kun Mercan Dede Secret Tribe esiintyi puutarhassani Helsingin Juhlaviikkojen kunniaksi.
Seuraamme liittyivät myös hyvännäköinen norjalainen taiteilija ja ikänsä valehteleva taiteilija.
Itseään 35-vuotiaaksi väittäneen ikänsä valehtelevan taiteilijan kaljun päälaen maksaläikät
alkoivat tovin jälkeen ahdistaa meitä kaikkia, joten karkasimme huvilaltani
mahdollisimman nopeasti ja suuntasimme Ruttopuistoon nauttimaan taiteesta.
Itse en kylläkään nauttinut taiteesta juurikaan, koska eräs nuori
Kotikatu-näyttelijä nauroi Mikki Hiiri -paidalleni. Röyhkeä lehmä.
Seuraavaksi päädyin Mikaelin ja Justuksen kanssa DTM:ään,
Jaakko hylkäsi meidät kaikki kylmäverisesti.
DTM:ssä tapasimme Niinan ja Saanan sekä heidän agressiivisen kaappihomoystävänsä, Simon.
Minut ja Mikael värvättiin raahaamaan Simo ulos kaapista, ja sen seurauksena saatoin
nolata itseni änkemällä molemmat käteni kaulaani purreen miehen housuihin baaritiskillä.

Illan päätteeksi päädyimme suurella joukolla huvilalleni jatkoille.
Ihailtuamme Eläintarhanlahdesta heijastuvaa auringonnousua
kaappi-Simo sai draamakohtauksen ja lähti ovet paukkuen ulos,
koska häntä ei kunnioitettu tarpeeksi. Hän saattoi hukkua lahteen.
Aamukahdeksalta olisin halunnut mennä nukkumaan, mutta en voinut,
koska kodissani haisi tupakalle ja sängyssäni oli kaksi tajutonta miestä.

Lauantaina, heti kun olin päässyt lopuistakin jatkoilijoista eroon,
kävin Mosan kanssa lounaalla ja yritin houkutella häntä pahoille teille. Epäonnistuin.
Illalla Kia ja Kepa saapuivat luokseni lipittämään viiniä ja skumpaa sekä laulamaan
Tommi Läntistä ja joraamaan Superfreak-biisiä mahdollisimman omituisella tavalla.
Jaakon liityttyä seuraamme aloimme leikkiä seksinopilla,
jotka Kia löysi suloisesta vaaleanpunaisesta laatikostani.
Tease toes.

Tapahtumaköyhän taksimatkan jälkeen päädyin Kian ja Kepan kanssa Kaivohuoneelle,
Jaakko hylkäsi seurueensa taas kylmäverisesti. Hänessä on ehkä jotain vikaa.
Viidessä minuutissa ehdimme todeta, että Kaivohuone on kuollut ja hypätä uuteen taksiin,
jonka avulla päädyimme LUX:iin juomaan mojitoja ja drinkkejä, joissa oli jäiden tilalla rommia.
Kepan hylättyä meidät kylmäverisesti intohimoisen luonteensa vuoksi
jorasimme Kian kanssa korokkeella ja minulle ehdotettiin töitä tanssijana.
Yökerhon suljettua ovensa jouduin katutappeluun todella ruman naisen kanssa,
ja saatoin jopa heitellä kivelohkareita viattomia ihmisiä päin.
Onneksi Kia ja Pasi pelastivat minut suuremmilta vammoilta.

Sunnuntaina pääsin kosketuksiin sisäisen kotirouvani kanssa
pyykinpesun, imuroinnin ja ruoanlaiton avulla. Sitten söin yksin, seisaaltaan.
Shoppailtuani vaatteita tulevaa iltaa varten
kävelin tämän vuoden ensimmäisessä syyssateessa,
jonka jälkeen otin pitkän, kuuman suihkun - taas yksin ja seisaaltaan.

Illalla kävin Mikaelin ja Jaakon kanssa iltateellä Töölössä.
Huomasimme, että kukaan meistä ei tiennyt, missä Bratislava sijaitsee. (Slovakiassa)
Seuraavaksi kävin Jaakon kanssa säälittävällä illallisella ja täysikuun valaisemalla yökävelyllä.
Lopulta päädyin Jaakon paremmista neuvoista huolimatta Onnelaan
Kian ja kumppaneiden kanssa juomaan shotteja The Giant Leapin laulajan, Sebun, kanssa.
Hän ei suostunut laulamaan minulle Onnelan Suomi-puolella, joten kostona en osta heidän levyään.

Seuraavaksi olin taas ajautumassa pieneen kärhämään erään intohimoisen tupakoijan kanssa,
mutta onneksi Kia ajatteli selkeästi ja pelasti minut taas sairaalareissulta.
Päästyämme turvaan koskettelimme toisiamme epäsopivasti ja tilasimme liikaa drinkkejä.
Ammattilaispokerinpelaaja-Pasi oli vihainen, koska olimme tehneet hänelle oharit
ja sitten Kia katosi Pasin kanssa ja minä katosin Emilian ja joidenkin muiden ihmisten kanssa
tilaamaan vielä lisää drinkkejä ja katsomaan kun minulta
oudon seksuaalisia kysymyksiä kysellyt tositv-tähti breakdanssasi meille.

Sitten tapahtui jotain sellaista, mitä minulle tapahtuu nykyään liian usein.
Emilia yritti passittaa minua sokkotreffeille.
Se oli jo kolmas kerta elokuussa kun täysin ventovieras ihminen pitää minua niin säälittävänä,
että näkee tarpeelliseksi järjestää minulle sutinaa, koska en itse siihen kykene.
Kieltäydyin kauniisti, mutta mietin samalla, pitäisikö minun vain suostua.

Onneksi kävellessäni kotiin - seistyäni ensin taksijonossa lähes tunnin -
tapasin innokkaan lääkisopiskelija-Laurin, jolle annoin puhelinnumeroni
ja jonka kanssa saatoin jo olla yhteydessäkin.

Muutaman tunnin yöunien jälkeen kävin töissä lepäämässä.
Puhelinääntäni kehuttiin lempeäksi ja minulle tarjottiin töitä puhelinmyyjänä. Kieltäydyin.
Lepotaukoni ja yllättävän Vitali-tapaamisen jälkeen kävin Kian kanssa Taikametsässä lounaalla ja Punavuoren Ahvenessa keskustelemassa lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja autoista.

Illalla annoin maksani levätä valiten (ehkä hieman vastahakoisesti) Patiksen karaoken
sijasta The Notebookin ja aikaisin nukkumaan menemisen.

Tiistaina puuduttavan työpäivän jälkeen päätin, että jos aion asua suuressa kaupungissa,
minun täytyy näyttää hyvältä. Lähdin siis lenkille. Se ei ollut miellyttävää,
enkä varmasti näyttänyt hyvältä juoksennellessani yltä päältä hiessä
ympäri kaupunkia, joten en ehkä tee sitä enää koskaan.

Pienet asiat ovat isoja asioitaPerjantai 24.08.2007 18:10

Kaikki alkoi siitä kun kävelin joitan viikkoja sitten GYC:in kanssa Valtatie 6:a pitkin
kohti Lapinjärven säkenöivää keskustaa ja ohi ajava rekkakuski tööttäsi torveaan minulle.
En ole koskaan ollut niin ylpeä itsestäni.
Viime viikon maanantaina kävellessäni hilpeästi Raumalla
ohi ajavassa autossa istunut herrasmies vihelsi minulle.
En ole koskaan ollut niin ylpeä itsestäni.
Kotiin päästyäni olin alasti keittiössäni kun yhtäkkiä huomasin,
että keittiön ikkunani takana seisoi mies, joka heilutti minulle oikein iloisesti.
Valitettavasti/onneksi Joona soitti minulle juuri sillä hetkellä,
joten en voinut tehdä lähempää tuttavuutta ei-niin-salaisen ihailijani kanssa.

Tiistaina kävin Tuulian kanssa tutustumassa hänen "uuteen" opinahjoonsa,
jossa tapasin liian paljon entisiä opettajiani. Myöhemmin samana päivänä seisoimme
Tuulian kanssa keskellä katua ja haukuimme ihmisiä sekä pohdimme carpenter jeanseja.

Illalla, rentoutuessani paikallisessa puistossa keskustellen Jaakon kanssa Tarja Omenaisesta
eräs koditon mies hyökkäsi kimppuuni laulaen Maija Vilkkumaata ja kosketellen haarojaan.

Myöhemmin illalla rentouduin hieman lisää ihaillessani historian kauneinta auringonlaskua.

Aloin välittömästi kaivata romanssia elämääni, joten lähdin äkkiä kiertämään Rauman katuja.
Saapuessani yöllä takaisin kotipihalleni (yhä ilman romanssia) tapasin seksikkään naapurini,
mutta meille ei valitettavasti syntynyt minkäänlaista romanssia.

Keskiviikkona Joona uhkaili minua väkivallalla jos käyttäytyisin huonosti.
Se oli mielestäni melko kiihottavaa, joten käyttäydyin huonosti rangaistuksen toivossa.
En valitettavasti saanut rangaistusta, mutta en myöskään palkintoa, koska
hyvä käytös on kuulemma oletusarvo, ei erityistä palkintoa vaativa erikoistapaus.

Torstaina kävin Porissa ollessani Vapaa-valinnassa ja järkytyin siitä,
että jonkinlaiset ihmiset oikeasti ostavat vaatteensa kaupasta,
jossa myydään samalla käytävällä kissanruokaa ja hammastahnaa.
Yhä järkyttyneenä koettelemuksistani suuntasin Café Wikholmiin lounaalle
ruokottomalta syödessään näyttävän Joonan ja hänen henkivartijoidensa kanssa.
Lounaan jälkeen vietimme tuntikausia paikallisessa pubissa pelaillen Trivial Pursuitia.
Minä voitin.

Käytyäni vielä pikaisesti eräällä kirpputorilla ostamassa elämäni halvimmat kengät
jouduin valitettavasti palaamaan Raumalle viettämään iltaa Sallan kanssa.
Katsottuamme huonoa tv:tä Salla kyllästyi tarinoihini Porin retkestäni
ja yritti lopulta ajaa ylitseni autollaan.
Aivan, hän on niin kylmä ja etäinen.

Perjantaina hyvästelin iloisin mielin Rauman taantuneet tomut
ja suuntasin tulevaan maailman pääkaupunkiin, Riihimäelle.
Nautittuani herkullisen lounaan Justuksen ja hänen äitinsä kanssa
päädyin alkoholilakostani huolimatta kahteen paikalliseen juottolaan.
Toisessa join ainoastaan karpalomehua, mutta toisessa sorruin tilaamaan yhden (1) drinkin.
Ei saa kertoa Merville.

Lauantaina petin Merville tekemäni lupauksen vielä pahemmin (ei saa kertoa sitäkään Merville)
sillä yhtäkkiä Justus työnsi eteeni skumpaa ja virolaisia raparperin makuisia juomia.
Junassa matkalla Riihimäeltä Helsinkiin yritimme parhaamme mukaan tyhjentää
1,5 litran perheviinipulloa samalla kun pelasimme Kumman kaa -peliä.

Helsinkiin päästyämme suuntasimme heti Shakeriin nauttimaan
maailman parhaita mojitoja ja mahdollisesti joitain muitakin cocktaileja.
Käytyämme seuraavaksi Mintun luona pikaisilla viinilasillisilla
suuntasimme Ruttopuistoon, jossa puhuin kuulemma lipevästi
viattomalle pojalle, jolla oli seksikkäät silmälasit.
Samassa puistossa porilais-turkulainen tuttavani J (nimi sensuroitu)
kertoi minulle, että Porissa kukaan ei käytä kondomeja.

Tämän mielenkiintoisen infotilaisuuden jälkeen päädyimme
Kristianin luo juomaan minun makuuni liian vahvoja drinkkejä.
Lopulta päädyin Justuksen, Jaakon ja Joonan kanssa DTM:ään.
Saatoin riidellä koko illan erään ihmisen kanssa ja käyttäytyä erittäin lapsellisesti,
saatoin myös heitellä kondomeja ihmisiä päin ja haukkua heitä mitä mielenkiintoisemmilla adjektiiveilla, saatoin jopa hylätä ihmisiä Rautatieasemalle moneksi tunniksi.
Onneksi minun ei koskaan tarvitse ottaa vastuuta typeristä teoistani.

Yöjunassa matkalla Riihimäelle kaksi naista rakastuivat keltaisiin housuihini,
kolmas nainen tuli kanssani vessaan itkemään ja neljäs nainen syötti minulle nachoja.
Sellainen minun lauantai-iltani oli.

Sunnuntaina sain kokea elämäni ensimmäisen henkisen krapulan.
Kerättyäni rohkeutta neljän tunnin ajan soitin viimein Joonalle
ja pyysin anteeksi mahdollista huonoa käytöstäni edellisenä iltana.
Hän ei onneksi muistanut illasta mitään, joten en joutunut pyytämään anteeksi kusipäistä käyttäytymistäni.

Illalla, käytyäni Justuksen kanssa Bar Tornissa karpalomehuilla,
katsoimme Donnie Darkon ja järkytyimme molemmat siitä, miten paljon
nuori Jake Gyllenhaal muistuttaa yhteistä tuttavaamme Jaakkoa. Samanlainen nenä.

Tämän viikon maanantaina aloitin työt Helsingin Kulttuuriasiainkeskuksessa.
Maanantai-illalla, käytyäni Riston kanssa kävelyllä tutustumassa uuteen kotikaupunkiini,
päätin rentoutua uudessa (väliaikaisessa) kodissani, Eläintarhan Huvilassa.
Eläintarhanlahden rannalla sijaitseva vanha huvila, joka on hiljattain restauroitu,
on ehdottomasti hienoin paikka, jossa olen koskaan asunut.
Huoneestani on näköalat Töölönlahdelle ja huvilan puutarhaan, johon on Helsingin Juhlaviikkojen
ajaksi pystytetty teltta, jossa maanantaina esiintyivät Regina ja Husky Rescue.
Oli ihanaa kuunnella hyvää musiikkia ja katsella lahden pimeässä kesäyössä kimaltelevaa vettä samalla kun nautin huvilan salissa hieman skumpaa norjalaisten taiteilijoiden kanssa.

Seuraavana aamuna herätessäni kultaisessa huoneessani - jossa on myös kultainen takka -
minusta tuntui aivan kuin olisin herännyt jonkinlaisen historiallisen elokuvan lavasteissa.
Aurinko paistoi kuumasti jalkoihini ja tiesin, että ulkona oli lämmin.
Nousin ylös, avasin rannalle päin aukeutuvat ikkunat, nojasin ulos ja
katsoin huvilani puutarhaan, jossa oli pupuja. Huomasin, että aamutkin voivat olla ihania.
Päiväni ei valitettavasti ollut ollenkaan niin mukava - jouduin töihin moneksi tunniksi
ja takamustani kosketeltiin epäsopivasti taukohuoneessa.
Se oli työpäiväni ainoa miellyttävä tapahtuma.
Tapahtumarikkaan työpäivän jälkeen suuntasin Emmin kanssa Shakeriin,
jossa päätin, että tämän syksyn aikana minun on käytävä läpi koko Shakerin Top 30 -drinkkilista.
Shakerin jälkeen halusimme hetkellisesti laulaa karaokea, mutta huomattuamme,
että Swengi oli jo kiinni suuntasimmekin valkosipulipizzan kanssa minun luokseni.

Keskiviikkona heräsin aamulla ja katsoessani ulos ikkunasta
oli pimeämpää kuin pimeimpänäkään yönä. Kello oli 10.30.
Helsingissä annettiin yleinen varoitus ja ihmisiä kiellettiin poistumasta kodeistaan
salamoinnin ja sateen vuoksi. Lähdin kuitenkin töihin, koska halusin leimata kellokorttini.

Tulvaa ei tullut ja minuun ei iskenyt salama, joten päädyttyäni hetkellisesti erään Milonoffin veljeksen ohjaaman elokuvan kuvauksiin suuntasin Jaakon kanssa Eläintarhan lahdelle puhumaan salaisista ihailijoista ja juomaan hieman siideriä. Alunperin tarkoituksemme oli juoda ainoastaan pillimehua, mutta seuralaiseni pakotti minut juomaan alkoholia.

Torstaina lähdin kesken päivän töistä karkuun, koska äitini saapui Helsinkiin.
Riideltyämme hetken suuntasimme Kampin aukion terassille omenamehuille,
joiden jälkeen kävimme katsomassa Sandra Bullockin uuden elokuvan.
Paha Aavistukseni siitä, että kyseinen elokuva olisi kammottavan huono oli täysin oikeassa.
Elokuvan jälkeen kävin äitini kanssa Shakerissa lasillisilla ja innostuin kyseisestä baarista
vielä enemmän huomatessani, että Minna Parikka käy myös siellä.

Tänään aion viettää elämäni ensimmäistä Taiteiden Yötä.
Roman Holiday (1953)
East of Eden (1955)
Breakfast at Tiffany's (1961)
A Clockwork Orange (1971)
Amarcord (1973)
Star Wars (1977)
Indiana Jones and the Raiders of the Lost Ark (1981)
Indiana Jones and the Temple of Doom (1984)
Romancing the Stone (1984)
The Jewel of the Nile (1985)
The Witches of Eastwick (1987)
Indiana Jones and the Final Crusade (1989)
True Lies (1994)
The Net (1995)
Cube (1997)
Speed 2: Cruise Control (1997)
Titanic (1997)
Stepmom (1998)
Notting Hill (1999)
Cruel Intentions (1999)
Girl, Interrupted (1999)
Requiem For A Dream (2000)
Donnie Darko (2001)
Mulholland Drive (2001)
Sweet November (2001)
Moulin Rouge (2001)
The Sweetest Thing (2002)
The Hours (2002)
Big Fish (2003)
Lost In Translation (2003)
Kill Bill: Volume 1 (2003)
Kill Bill: Volume 2 (2004)
Garden State (2004)
The Notebook (2004)
Eternal Sunshine of the Spotless Mind (2004)
Prime (2005)
Crash (2005)
Little Miss Sunshine (2006)
Running with Scissors (2006)

Näin säästän itseltäni sen vaivan, että liittyisin kaikkiin mahdollisiin edellä mainittujen elokuvien kunniaksi perustettuihin yhteisöihin, joissa on kuitenkin vain rumia tai lihavia ihmisiä.

Tämän lisäksi voin kertoa itsestäni sen, että rakastan juustoa
- varsinkin halpaa goudaa - pestoa, valkosipulia ja makeaa kuohuviiniä.
Lempikukkani on lilja ja lempikasvini orkidea.
Minä vihaan oranssia ja appelsiineja.

Kauniissakin asioissa on mukana mutta-sanaMaanantai 13.08.2007 16:08

Päästyäni yli suuresta häpeän tunteestani ja nautittuani Taijan kanssa kylmiä juomia
kuuman kesäillan ratoksi lähdimme suuntamaan kohti Monkia,
haaveillen rauhallisesta illasta jazzin ja punaviinin seurassa.
Lopulta törmäsimme kuitenkin Merviin eräällä turkulaisella kadulla.
Tämä tapahtuma aiheutti sellaisen ketjureaktion, jollaista ei ennen ole Turussa nähty.
Piipahdettuamme Taijan kanssa The Clubilla juomassa hieman skumppaa
kosovolaisten jalkapalloilijoiden kanssa päädyimme Onnelan Royal-puolelle
erään vauhdikkaan poliisimiehen kanssa (hänellä ei valitettavasti ollut univormua yllään)
katsomaan drinkkimestarin järjestämää yksityisshow’ta.
Tavattuamme Onnelan ravintolapäällikön (ruma) kadotin ystäväni
ja päädyin patiolle punatukkaisen naisen kanssa, joka halusi minut mukaansa kotiin.
Ilmeisesti näytin kyseisenä iltana todella epätoivoiselta,
sillä kaksi minulle täysin ventovierasta ihmistä yrittivät järjestää minulle sokkotreffejä.
Kieltäydyin kohteliaasti, vaikka olisinkin halunnut sokkotreffeille.
Lopulta kutsuin jonkun nuivan miehen jatkoille ystäväni luo,
mutta päästyämme ystäväni luo olimme hänelle ilkeitä ja sitten hän varasti ystäväni lihapullat. Muutaman tunnin unien jälkeen heräsin Taijan kämpän lattialta tuskalliseen kuumuuteen.
Suuntasimmekin heti Taijan kanssa ulos helteeseen pienimuotoiselle piknikille,
jonka jälkeen ostin nahkatakin, joka on liian rokahtava minun tyyliini.
Ehkä voin käyttää sitä naamiaisissa.

Seuraavaksi tein erittäin suuren virheen: menin käymään Mervin luona.
Taas tapaamiseni Mervin kanssa aiheutti vakavia seuraamuksia:
lupasin lopettaa alkoholin käytön kokonaan, toistaiseksi.
Tiedän - mietitte, mikä se ongelma on.
Ongelma: minut on kutsuttu häihin ensi lauantaina.
Siellä on ilmaista alkoholia.
On epäkohteliasta kieltäytyä ilmaisesta alkoholista.

Lauantai-illalla suuntasin Tuulian ja Jeren kanssa illalliselle tuskalliseen kuumaan ravintolaan,
jossa oli oranssit seinät ja huonoa palvelua. Join ainoastaan vettä.
Tuulia epäili hyttysiä ja SPR:ää kommunisteiksi ja kutsui minua humanoidiksi uuden hiustyylini vuoksi.

Illallisen jälkeen suuntasin äkkiä kotiin, odottaen innokkaasti sitä hetkeä
kun saisin ensimmäistä kertaa Viikkokausiin olla aivan yksin.
Heti kun pääsin kotiin, huomasin etten osannut olla yksin.
Tuntui omituiselta huomata ajattelevansa jotain hauskaa tapahtumaa
ja sitten huomata, että lähellä ei ole ketään kenen kanssa hauskuuden voisi jakaa.
Tarvitsen siis jonkun, jonka kanssa voin jakaa hauskuuteni.
Halukkaat voivat lähettää kirjallisen hakemuksen sähköpostiini jerryonihana@hotmail.com.
Ilman kuvaa lähetetyt hakemukset hylätään heti.

Onneksi juuri sillä hetkellä kun tunsin oloni todella yksinäiseksi,
Justus soitti minulle ja kyseli mahdollisen kiinnostuksen kohteeni nimeä,
mutta kertoi samalla, että hän tietää minusta ja kiinnostuksistani jo kaiken.

Sunnuntaina lähdin Ellun kanssa kävelylle, joka johti siihen,
että istuimme kanaalin varrella ja kritisoimme ystäviämme heidän toiminnastaan.

Tänään pääsin viimeinkin yli eräästä asiasta,
jonka vuoksi olen lähipäivät ollut aivan pähkinöinä.

Quite NormálPerjantai 10.08.2007 23:20

“Olin absolutisti kunnes join ensimmäisen kerran.”

Lauantaina, käytyäni ensin vahingossa Pallogrillauksen SM-kisoissa sekä huonossa korutaidenäyttelyssä ja myöhästyttyäni yhdeksästä junasta pääsin/jouduin viimein Turkuun.
Kesä saapui Suomeen elokuussa, joten päätimme Taijan kanssa ottaa täyden ilon irti elämästä
suuntaamalla heti Turkuun saavuttuani Alkoon ostamaan jättikokoista viinipulloa.
Aloitimme kuuman kesäpäivän viettomme Aurajoen varrella nautitulla piknikillä,
mutta rumien juoppojen alettua ahdistella meitä suuntasimme Taijan uuteen kotiin
syömään oliiveja ja juomaan viiniä rakkaasta 1,5 litran perhepullostamme.
Illemalla suuntasimme Nooran uuteen kämppään, jossa saattoi olla maailman hienoin kattoterassi.
Juotuamme liikaa viiniä ja keksittyämme mitä mielenkiintoisempia käyttötarkoituksia
Nooran keittiön saarekkeelle, suuntasimme Night Club Marilyniin halpojen juomien perässä.
Vain juomatta oleminen on kuulemma halvempaa.

Heti sisään päästyäni ostin ymmärrettävistä syistä tusinan juomia,
ja baarimikko dyykkasi roskakoria vuokseni, koska hän oli idiootti lehmä.
Näin ihmisten oksentavan ja virtsaavan, vasta sitten päätin, että lähden nukkumaan.
Typerin tamperelainen, jonka olen koskaan tavannut - Jani - kutsui minut jatkoille Naantaliin,
mutta luovutin suosiolla ja kävelin yksin Samppalinnaan Taijan luo viettämään yötä.

Sunnuntaina leivoimme hieman epäonnistuneen minttusuklaakakun,
jonka syötyämme vietimme hieman aikaa Taijan isosiskon,
Niinan sekä erään Tonin kanssa eräällä jokilaivalla.
Shoppailtuani hetken suuntasin junaan, jossa suunnittelin pitäväni kivaa kunnes pääsen Helsinkiin.
Join hieman lonkeroa ja nukahdin junaan.

Helsinkiin päästyäni vietin iltaa Mosan ja Mintun kanssa,
Kunnes lopulta päätin, että minun on aika mennä nukkumaan, Onnelan sijasta.
Hyppäsin viimeiseen mahdolliseen bussiin, joka kulki Helsingistä Lapinjärvelle.
Väsyneestä tilastani huolimatta en saanut nukuttua, koska yöllä oli niin kuuma,
Joten siirryin majoitustilojeni suurelle parvekkeelle makaamaan, tähtiä katselemaan.
Kuuma kesäyö oli täysin musta, tähdet kimalsivat taivaalla ja kesätuuli lämmitti varpaitani.
Hetken aikaa maailma oli täydellinen.

Maanantaina rauhallisen päivän jälkeen suuntasin Rikhardin, Justuksen,
Jaakon ja Joonan sekä noin sadan muun ihmisen kanssa Loviisan Rauhanpäiville,
joihin sisältyi mm. musiikkiperformansseja sekä meditaatiota,
taidenäyttelyitä ja pettymyksen tuottavia kynttilöitä.
Loviisan puistossa nautitun orgaanisen vegaani-piknikin jälkeen
Heidi Hautalan vetämä paneelikeskustelu ja meditaatio saivat väistyä terassien ja Alkon alta.
Tyhjennettyäni Rikhardin kanssa 1,5 litran viinipullon joimme vielä hieman jotain muuta
piipahtaen kaikissa mahdollisissa terasseissa, joita Loviisasta löytyi.
Otimme hyviä kuvia galleriaa ajatellen hiekkarannalla ja ehdimme
juuri ja juuri viimeiseen bussiin, jonka avulla pääsimme pois Loviisasta.
Yöllä jatkoimme juhlintaa Lapinjärvellä ja minä otin housuni pois pakastimesta.
Yhtäkkiä juoksinkin joidenkin miesten kanssa ilman kenkiä Lapinjärven rannalle
polttelemaan epäilyttäviä sätkiä, juomaan Jallua ja soittelemaan kitaraa.
Seuraavaksi leivoimme teeleipiä, joimme Tabascoa suoraan pullosta ja katsoimme Ostos-TV:tä.

Tiistaina, tapahtumaköyhän aamun jälkeen karkasin ATK-tunnilta ja suuntasin rannalle Justuksen, Jaakon ja maailman parhaan (ja edullisimman) porilaisen prostituoidun kanssa.
Edellä mainittu lyhyt porilainen mies pilkkasi minua koko päivän,
ja lupasin silloin, että hän saa lukea tapahtuneesta myöhemmin irc-gallerian päiväkirjastani.
Joona, tässä se nyt on. Olet Internet-julkkis.

Tiistai-illalla koimme elämyksen, jonka olisin voinut suosiolla jättää väliin:
keskivertoa suurempi lintu hyökkäsi kimppuumme matkalla paikalliseen baariin.
Suuntasimme kyseiseen baariin juhlimaan Joonan viimeistä iltaa (hän kuoli sukupuolitauteihin).
Iltamme aikana baarimikko antoi jukeboxiin ilmaisia kredittejä ja myi vielä pilkun jälkeen juomia.
Baarin suljettua ovensa hän ei kuitenkaan halunnut lähteä kanssamme jatkoille,
joten lähdimme suosiolla läheisille pelloille kirmaamaan, valitettavasti emme kuitenkaan alasti.
Yöllä kiipesin Rikhardin kanssa rakennustelineille pilkkaamaan erästä lyhythiuksista miestä.

Keskiviikkona lähdin Justuksen kanssa kävelemään Lapinjärven ympäri.
Pääsimme ehkä kilometrin eteenpäin, sitten minä astuin ojaan ja eksyimme peltojen keskelle
ja kengässäni oli iso kivi ja terveydenhoitaja sanoi "voi kauheata" ja antoi laastarin.
Illalla suuntasin paikalliseen baariin lohduttamaan kipeää jalkaani.
Lauloin Rikhardin kanssa Seksuaalisesta Häirinnästä
Ja Rikhard rakastui palavasti Kesäpano-Birgittaan.
Heitimme hieman tikkaa ja kiipesimme hotellin parvekkeelle heittelemään ihmisiä pähkinöillä.
Sitten päätimme lähteä pois ja lopulta nukahdimme taas leirimme yhteistilojen sohville.

Torstai-aamulla heräsin palohälytykseen.
Juostuani ulos ilman kenkiä sain kuulla, että missään ei edes pala.
Ärsyttävän aamun jälkeen makoilin auringossa Rikhardin ja Justuksen kanssa,
kunnes leirillämme alkoi Sivarifestarit, joissa soitettiin reggaeta ja "progressiivista rockia".
Nisse ei ymmärtänyt musiikkiamme, mutta meillä muilla oli oikein kivaa.
Illalla suuntasimme Arndt Pekurisesta kertovan näytelmän ensi-iltaan,
jossa Justus ja eräs kiharahiuksinen mies/nainen esiintyivät.
Näytöksen jälkeen suuntasimme Lapinjärven ainoaan ravintolaan,
johon olimme turhaan jopa tehneet pöytävarauksen.
Illallisen jälkeen kävelimme läheisen järven rannalle Joonaksen syntymäpäivätortulle.
Lopulta minä ja Rikhard istuimme kahdestaan järven rannalla, nuolimme torttua
ja sitten minä heitin sen ohi pyöräilevää miestä päin, lopulta suuntasimme paikalliseen baariin.
Siellä joimme pirteitä drinkkejä, sain itselleni kliffan muovisen böönan
ja minulle naurettiin, koska puhuin Tarja Omenaisesta.
Lopulta me muut kannoimme Justuksen baarista kotiin (minä kannoin vasenta jalkaa)
ja perille päästyämme päädyin Justuksen ja Rikhardin kanssa nukkumaan patjoille,
jotka raahasimme suurelle parvekkeelle, josta näki uskomattoman kauniin kesäyön taivaan.
Näin tusinoittain tähdenlentoja, esitin paljon rehellisiä toivomuksia ja löysin viimein kodin sisältäni.

Aamulla heräsimme parvekkeen lattialta auringonpaisteeseen,
vihaisten remonttimiesten poran ääneen ja Nissen naamaan.
Nautittuamme leirimme ankeassa ruokalassa viimeisen yhteisen ankean aamupalamme,
suoritimme todella pikaisen pikavisiitin huonoon taidenäyttelyyn ja sitten
suuntasimme yhteisellä dösällä Helsinkiin halailemaan toisiamme.
Iltapäivällä kirjoitin työsopimuksen, työskentelen Vuotalon Teatterilla 20.8. alkaen. Tervetuloa.
Myöhemmin iltapäivällä tapasin Mosan ja Mintun pikaisesti eräässä kahvilassa Kampissa,
sitten hyppäsin junaan, jossa vietin koko matkan flirttailemalla toivottoman huonosti.
Nyt olen Turussa ja häpeän itseäni.