IRC-Galleria

Mä säteilen jotain vastavirtaa kaikkia elektronisia laitteita kohtaan. Mä olen ihan oikeasti saanut kahteen eri puhelimeen soittoäänen vaihdettua edes koskematta niihin luureihin; tietokoneet niin umpisolmuun ettei niitä saa edes buutattua; mä olen hajottanut latureita, kassakoneita, viivakoodinlukijoita, pysäköintiautomaatteja; jopa pullonpalautusautomaatti herjas mulle kerran kun olin syöttämässä siihen puolentoista litran jaffapulloa että "liian pitkä esine!" valojaan välkytellen. Kaikilla on jokin kyky, mulla on tämä. Harmi etten koskaan saa vaikka pankkiautomaattia silleen sekasin että se alkais syytää mulle seteleitä tai mitään muutakaan oikeasti hyödykästä.
Syy miksi tilitän sitä tässä, on jälleen kerran varsin henkilökohtainen ja arkielämää haittaava. Mun puhelin on kolme viime päivää käyttäytynyt täysin ennalta-arvaamattomasti: se menettää kentän ihan huvikseen, sammuilee omia aikojaan (ja kyse EI ole akun loppumisesta tai muusta triviaalista), se ei saa lähetettyä viestejä perille eikä toimita kaikkia mulle saakka, se ei osaa soittaa tiettyihin numeroihin ekalla vaan herjaa ensin jotain käsittämätöntä ja-niin-edelleen. No. Tänä aamuna se sitten ilmeisesti tartutti sen mun kotiläppäriin: kahdesti vartin sisällä se täysin odottamatta otti ja tilttas, siis sammui kokonaan. Se oli seinässä, eli akku ei loppunut, enkä mä koskenut vahingossa virtanappiin tai painanut epähuomiossa ctrl alt deleteä samanaikaisesti tai muuta mänttiä, mitä joku hifisti siellä jo taatusti ehdottelee. Se vain sanoi tsum ja meni pimeäksi. Kyllä se sitten taas käynnistyi ihan nätisti pyydettäessä uudelleen, mutta siinä vaiheessa erittäin kiinnostava mesekeskustelu oli jo piloilla ja ajatukset sekaisin. Että onko nyt hyvä mieli sitten niin.

Mua jostain syystä jännittää ihan kamalasti. Hermostuttaa, että sataa enkä voikaan laittaa tänään hametta ja sandaaleita ehkä vikaa kertaa tänä kesänä ja mennä katsomaan taidetta ja juomaan PuKaa. Tämän hermostuksen johdosta päädyin ostamaan Kampin K-kaupasta amerikkalaisen, hävyttömänhintaisen Almond Joy -suklaapatukan: aina hyvä ratkaisu ihmiseltä, joka käytännössä vihaa kookoshiutaleita ostaa patukka, joka käytännössä koostuu kookoshiutaleista. Maku oli kyllä ihan ok mutta se suutuntuma ei ole kiva, eikä niitä hiutaleita jaksa kaivella hampaanvälistä ja ties mistä kielen alta.
Onneksi Kuosmis ja ulkona näyttäytyvä aurinko saivat mut hieman tyyntymään, ja nyt olen jo melkein zen jälleen. Vaikka vieläkin mulla on masussa perhosia ja silmissä vauhkon eläimen katse. Lisäksi puhun helvetin kovalla äänellä ja niin nopeasti, että sanat kompastelevat toisiinsa enkä ymmärrä itsekään itseäni.

Mulla on vain koko ajan nälkä. Ja taas mun piti sanoa jotain muutakin, mutten muista mitä. Otsikko on siis India.Arien biisistä Brown Skin.
Kilin kolin. Olis jo ilta. Nyt.