IRC-Galleria

Seuraa päivän kosmetiikkanillitys: huomasin juuri, että mun kevyesti itseruskettava bodylotion tekee mulle jälkiä nahkaan. Tiedättehän, sellaisia tummempia ja vaaleampia laikkuja ja raitoja, niin että näytän ihan kodittomalle, jonka iho on saastan marmoroima ja syöpäläisten kiillottama. Kauhean kiva, etenkin tällaisena päivänä jolloin muutenkin tuntuu että oon ihan harmaa ja kurttuinen kuin rypistetty kauppalista lojuttuani kaksi päivää vuoteen pohjalla.

Oon käyttänyt Mandoliinista jo kahdesti julkisella paikalla nimitystä eksä. Jotenkin se on paljon helpompaa yksinkertaistaa se juttu niin, ja jotenkin se on tuntunut aika huojentavalle. Ehkä jotkin asiat pitää vain nimetä ja puhua ulos systeemistään.

Seuraavaksi aion esittää väitteen, joka perustuu omakohtaiseen havainnointiin koko tähänastisen elämäni varrelta; väitteen, joka takuulla onnistuu provosoimaan ja siten kenties pahoittamaan jonkun mielen. Tough luck.
Mistähän mahtaa johtua, että usein mitä älykkäämpi mies on kyseessä, sitä isompia on sen kompleksit? Mun kokemuksen mukaan akateemiset (tai miksei muutkin älyköt, mutta ainakin akateemiset) miehet on usein ihan todella vieroittuneita melkein kaikesta ruumiillisesta; ne jotenkin onnistuu älyllistämään ja etäännyttämään kaiken, että eivät enää oikeastaan tunne itseään eivätkä ainakaan uskalla kohdata itseään kokonaisena eikä pelkästään eristettyinä aivoina. Ne tekee kaikesta fiksuusmittelön, älyn kampituskentän, ja niitten on kauhean vaikeaa olla puhtaasti ja vilpittömästi mitään. Voi olla, että myös naiset toimii näin. Siitä mulla ei kuitenkaan ole kokemuksia, joten en kommentoi niitä tässä mitenkään.
Miks niin monille ihmisille toiset ihmiset on vastustajia, jotka on pidettävä kaukana hinnalla millä hyvänsä? Miksei ihmiset ole mukavampia toisilleen? Maailmassa on virhe.


Tiedänhän
että pieni oon,
kun siltä tuntuu
mahdun hyvin kainaloon

- Eppu Normaali: Kaikki häipyy, on vain nyt