IRC-Galleria

Mitä ihmettä tässä maassa yhtäkkiä tapahtuu? Satunnaisten ohikulkijoiden puukotuksia, panttivankidraamoja, koulusurmia... Ei tästä ihan näin Amerikkaa ollut kai kenenkään tarkoitus tehdä. Miten kukaan uskaltaa enää tehdä lapsia tällaiseen maailmaan?

Suuren maailman pelottavuuksien sattuessa mä olin siis katsomassa nykäriä, ja tässä mun huomioita täniltaisista stygeistä:
- mun on vaikea katsoa Simon biisejä, koska jotenkin näen kaikissa niissä tanssijoissa vain sen, ja siksi se liikekielikin alkaa näyttää juuri sille tyypilliselle. Onneksi mulla oli asiantuntija mukana, joka kertoi mulle että kyse on vain nykäritrendeistä, ei jonkun tietyn koreografin kädenjäljestä.
- illan toisesta biisistä mä sain jotenkin päässäni teemaksi kolmiodraaman, kas kummaa. Mieleni huojeni, kun seurueen muut jäsenet olivat tulleet täsmälleen samaan lopputulokseen kukin tahollaan. Illan tyhjentävin kommentti tuli äidin suusta: "mä siinä ensin ihmettelin, että mitä toi kundi pyörii tuolla lavalla kuin puolukka, mutta sitten mä tajusin: sehän oli ihan sekaisin niitten naisten välillä.". Naulan kantaan, äiti. Raastavinta antia puolestaan oli kyseisen teoksen (Ina Christel Johannessenin Something Spooked the Horses, toim. huom.) kukkienpoimintakohtaus: miten kaksi ihmistä voi pyrkiä periaatteessa täsmälleen samaan päämäärään niin eri keinoin, toinen vaalien, toinen tuhoten - kumpikin hyvää ja herkkää tavoitellen ja yhtä ymmällään sen kaiken edessä.
- katsojan huomio suuntautuu väistämättä ulkotanssillisiin seikkoihin, kun lavalle esim. rikotaan lasipullo osana esitystä. Sen jälkeen kaikki energia menee siihen, että kuiskii kämmeneensä "Tule pois sieltä! Varo jalkoja!" ja pidättää hengitystään "lasinsirujen" rusahdellessa liki alastomien tanssijoiden alla.
- Valtteri on edelleen mielettömän ihana. Voiskohan Simo hommata mulle sen numeron?

Nyt pitää mennä kaivamaan verkosta lisää tietoa Jokela massacresta.