IRC-Galleria

Kesaminkki

Kesaminkki

I used to want you, now I don't want to

Tänään kotonaSunnuntai 11.11.2007 17:20

Koska koko muu Suomi on kahvilla / katsomassa nykytanssia / repimässä lahjapaketteja auki / mitä nyt ihmiset isänpäivänä tekevät, mä päätin olla tarmokas ja aikaansaava ja pitää kotitalouspäivän. Urotekojen tekeminen ei kuitenkaan ole puoliksikaan niin lystiä, jos siitä ei saa kerskailla jollekulle. Tämän vuoksi tunnen voimakasta tarvetta listata hieman, mitä kaikkea olenkaan tänään puuhastellut:
- käynyt heti herättyäni lenkillä
- suorittanut perussiivouksen eli imuroinut, vienyt matot ulos ja kuurannut kylppärin
- tuulettanut petivaatteet sekä vaihtanut lakanat
- tiskannut
- pessyt sekä pyykkiä että pesukoneen sisältä kokonaan
- pessyt kaikki kaappien ja muut ovet
- levittänyt ne pyykit

Jokainen, joka tuntee mua yhtään, tietää, miten kovasti mä normaalioloissa vihaan siivoomista ja ymmärtää myös, että siksi mä olisin nyt vähintään diplomin ellen jopa jonkinmoisen pystin ansainnut.

Sitten multa oikeastaan loppui ideat kesken. Ysin leffaan on vielä kovin monta tuntia.
Miten on niin, että aikuiset ihmiset eivät uskalla sanoa, mitä haluavat?
Miten on niin, että aikuiset ihmiset eivät uskalla sanoa, mitä eivät halua?
Miten on niin, että aikuiset ihmiset kuvittelevat ongelmien ratkeavan sillä, ettei niitä ajattele?
Miten on niin, että ne eivät usko toisten pysyvän lähellään, jos paljastavat olevansa heikkoja ja tarvitsevia?
Ja miten on niin, että musta tuntuu näin pahalle jäädä ulkopuolelle siitä? Enkä taaskaan tajua yhtään mistään yhtään mitään. Miten onkin taas niin?


I want to dive into you
Forget what you're going through
I get behind, make your move
Forget about the truth

I still don't have the reason
And you don't have the time
And it really makes me wonder
If I ever gave a fuck about you

Give me something to believe in
Cause I don't believe in you anymore
Anymore
I wonder if it even makes a difference,
It even makes a difference to try
And you told me how you're feeling
But I don't believe it's true anymore
Anymore
I wonder if it even makes a difference to cry
(Oh no)
So this is goodbye

- Maroon 5: Makes Me Wonder

Sweet dreams are made of this...Torstai 08.11.2007 13:19

Näin viime yönä, täysin yllättäen ja pyytämättä, todella herkkää unta Ola Salosta. Siinä unessa mä yhtäkkiä törmäsin siihen jossain, ja se piti musta ihan tosi paljon. Mä luonnollisesti olin aivan pähkinöinä siitä että sen ylipäänsä näin livenä, enkä tohtinut tehdä mitään liikkeitä. Se vaan muitta mutkitta otti mua kädestä ja sitten me käveltiin kaikkien niitten fanien kateellisten katseiden ristitulessa ja Ola jutteli vain mulle.
Oisko tämä enne, että mun pitäis laittaa niille fanipostia?


Olet aina kakkonen.
Kuka jää? Kuka jää?
Katsot ympärillesi:
kuka jää? Kuka jää?
Olet tosi huonona,
hätäovi auki ja
toinen jalka ulkona,
pakotie valmiina...

- PMMP: Olkaa yksin ja juoskaa karkuun

Bowling for JokelaTorstai 08.11.2007 01:01

Mitä ihmettä tässä maassa yhtäkkiä tapahtuu? Satunnaisten ohikulkijoiden puukotuksia, panttivankidraamoja, koulusurmia... Ei tästä ihan näin Amerikkaa ollut kai kenenkään tarkoitus tehdä. Miten kukaan uskaltaa enää tehdä lapsia tällaiseen maailmaan?

Suuren maailman pelottavuuksien sattuessa mä olin siis katsomassa nykäriä, ja tässä mun huomioita täniltaisista stygeistä:
- mun on vaikea katsoa Simon biisejä, koska jotenkin näen kaikissa niissä tanssijoissa vain sen, ja siksi se liikekielikin alkaa näyttää juuri sille tyypilliselle. Onneksi mulla oli asiantuntija mukana, joka kertoi mulle että kyse on vain nykäritrendeistä, ei jonkun tietyn koreografin kädenjäljestä.
- illan toisesta biisistä mä sain jotenkin päässäni teemaksi kolmiodraaman, kas kummaa. Mieleni huojeni, kun seurueen muut jäsenet olivat tulleet täsmälleen samaan lopputulokseen kukin tahollaan. Illan tyhjentävin kommentti tuli äidin suusta: "mä siinä ensin ihmettelin, että mitä toi kundi pyörii tuolla lavalla kuin puolukka, mutta sitten mä tajusin: sehän oli ihan sekaisin niitten naisten välillä.". Naulan kantaan, äiti. Raastavinta antia puolestaan oli kyseisen teoksen (Ina Christel Johannessenin Something Spooked the Horses, toim. huom.) kukkienpoimintakohtaus: miten kaksi ihmistä voi pyrkiä periaatteessa täsmälleen samaan päämäärään niin eri keinoin, toinen vaalien, toinen tuhoten - kumpikin hyvää ja herkkää tavoitellen ja yhtä ymmällään sen kaiken edessä.
- katsojan huomio suuntautuu väistämättä ulkotanssillisiin seikkoihin, kun lavalle esim. rikotaan lasipullo osana esitystä. Sen jälkeen kaikki energia menee siihen, että kuiskii kämmeneensä "Tule pois sieltä! Varo jalkoja!" ja pidättää hengitystään "lasinsirujen" rusahdellessa liki alastomien tanssijoiden alla.
- Valtteri on edelleen mielettömän ihana. Voiskohan Simo hommata mulle sen numeron?

Nyt pitää mennä kaivamaan verkosta lisää tietoa Jokela massacresta.

So this is where the tragic happensTiistai 06.11.2007 12:55

Kuinka monta kertaa voi pettyä ihmiseen, josta välittää? Kuinka monta kertaa voi pettyä itseensä? Montako kertaa jaksaa uskoa turhaan? Montako pyytämätöntä uutta tilaisuutta jaksaa antaa? Montako tyhjää arpaa pitää raaputtaa saadakseen edes sen pienimmän voiton? Montako sammakkoa ennen prinssiä? Kuinka monen yön unet pitää olla valmis menettämään? Kuinka monta pitkää toimetonta päivää pitää olla valmis kuluttamaan?
Kuinka monta, ennen kuin viimein uskoo ja ymmärtää päästää irti?


Why should it be so bad to be bad,
When it's so hard to be anything at all?
And why does everyone seem to forget
What it's like to be all alone
- As soon as they
Have got someone, no it's no fun
It makes me wanna vanish and die
Maybe I'll throw all my clothes
Into a waterfall
And sit and spy while they all cry
- You get so silly when you're lonely
And you think that you're the only
Who say:

I hope that someone's gonna call
And tell me this night is over
`Cause I wanna start living my life
Before I get much older
Well, I hope that someone's gonna call
And tell me this night is over
`Cause I wanna start living my life
Before I get much older

Maybe you all would consider it a joke
If I say that I hate myself
But now and then
When I look into the mirror
All I see is a big mistake
-And wouldn't you
Well, I just wanna be fun
Just wanna be the one
Who makes you smile
Well, I just wanna believe
That I could be something to someone
- Am I the only one around here,
Who's not gonna live my life in fear?

- The Ark: Tell Me This Night Is Over

Der ProzessMaanantai 05.11.2007 16:36

Jos meillä on olemassa lakeja ja pykäliä asioista, sanotaan nyt vaikkapa kiinteistöjen julkisivumainoksista, on myöskin viranomaisia, jotka näitä lakeja valvovat. On täytettäviä kaavakkeita, toimitettavia liitteitä ja poikkeuslupa-anomuksia. On palvelunumeroita, joihin soittamalla saa vastaansa nauhoitetun tiedotteen kahdeksasta uudesta numerosta, jossa kenties vastaa joku ihminenkin joka kuun kolmas perjantaiaamu kello 07.42-07.48 ja tällöinkin vain, mikäli satut soittamaan anonyymista puhelinkioskista keskeltä itäisen kantakaupungin vilkasliikenteisintä tietyöaluetta yhdellä jalalla seisten ja toista kättä natsitervehdykseen ojentaen. Niin ja tämän lisäksi pitää vielä muistaa tunnussana, jonka saa poikkeamalla henkilökohtaisesti salaiseen virastoon, jonka sijainti paljastetaan eräällä nettisivustolla kuva-arvoitukseen piilotettuna ja jonka aukioloajat ovat suoraan laskettavissa piin likiarvosta ja osuvat meidän ajanlaskuumme suunnilleen yhtä taajaan kuin lottovoitto suomussalmelaiselle imagokonsultille.
Taas kerran, kanssakansalaiset: eihän tämä voi olla näin! Miten ihmeessä länsimainen sivistysvaltio voi olla näin kerrassaan byrokraattinen ja etten sanois brezneviläinen. Miten on mahdollista, että näiden virastojen viralliset viranhaltijat, -omaiset tai -sijaiset eivät tunnu itsekään osaavan auttaa hämmentynyttä kansalaista pykäläviidakossa ja se ainoa, joka tietää asioista jotain, ei vastaa puhelimeen puhelinneuvonta-aikanaan? Ei tämmöinen peli vetele, ei tämä käy.
Mä en halua soittaa Rakennusvalvontavirastoon enää kertaakaan. Koskaan.
Loppuun vielä lainaus suoraan Wikipediasta, koska emmätiedä, musta tää jotenkin hassusti tuntui sopivan tähän:

"Kafkan teosten ilmapiiri on synkkä ja teemoina ovat useimmiten käsittämätön ahdistus, vaino ja irrallisuuden tuntu. Päähenkilöt ovat usein kyvyttömiä toimimaan haluamallaan tavalla. Esimerkiksi romaanissa Oikeusjuttu heijastuu Kafkan hienovarainen satiiri virkavaltaistunutta yhteiskuntaa kohtaan. Päähenkilö joutuu nimettömän oikeusistuimen eteen, jossa hän ei edes tiedä, mistä häntä syytetään. Kerronnassa mielettömät tapahtumat, jotka unenkaltaisessa kirjallisessa todellisuudessa ovat kuitenkin ymmärrettäviä, yhdistyvät kiduttavaan kykenemättömyyteen ja uhriosaan.
Kafkamaisuus on siis kuviteltavissa kasvottomaksi byrokratiaksi tai yleiseksi hegeliläiseksi vieraantumiseksi nyky-yhteiskunnasta. Tavaratalouden lait näyttäytyvät vieraalta yksilölle, vaikka kyseessä onkin ihmisten toiminta. Vieraantuminen aiheuttaa sekä valtiollisen koneiston että kansalaisyhteiskunnan näkymisen ylitsepääsemättömänä luonnonlakina, joka asettaa toiminnalle ylitsepääsemättömät reunaehdot kuten fysiikan laitkin."



No ei.Sunnuntai 04.11.2007 23:20

Vietettiin eilen rva Taalasmaan kanssa lähiö- / kulttuurilauantai. Räntäsateessa tapahtuneen tuulipukuisen vuorenvalloituksen, päiväsaunan ja itseaskarreltujen burgereiden jälkeen läksimme länteen, ottamaan haltuumme Espoon aarteen, WeeGee-talon. Onnistuimme vieläpä hankkimaan itsellemme henkilökohtaisen kierrosoppaan, mikä teki taiteeseen tutustumisesta entistäkin antoisampaa.
Henkilökohtaisesti mä pidin aika lailla Annette Messagerin saduista, mytologiasta ja leikistä ammentavasta pehmolelunykytaiteesta: musta oli muun muassa mainiota havaita, miten groteskille näyttää nyljetty pehmoeläin ja kuinka monimerkityksisille ilmassa leijuvat tummat karvatupsut voivatkaan vaikuttaa, puhumattakaan niistä monista feministisistä tulkinnoista ja konnotaatioista, joita sen teokset etsimättä herättävät. Sen Casino-teos oli oikeasti sellainen, että sitä olisi voinut katsoa väsymättä tunteja, vähän kuin tulta tai merta; Keräilijän salattuun huoneeseen (?) puolestaan olisi halunnut mennä sisälle, tutkimaan ja kääntelemään kaikkea, lukemaan läheltä.
Dalí sen sijaan. Melkoisen epämiellyttävän oloinen tyyppi, etten sanois. Siis kun mä en ole tätä ennen osannut yhdistää sitä oikein muuhun kuin surrealismiin, valuvat kellot ja se kummallisenmallinen hajuvesipullo - eikä ilmeisesti moni muukaan. Mutta sehän ei suinkaan ollut mikään linjakas surrealisti, vaan pikemminkin sellainen opportunisti (tässä käytän sanaa oikein, sen sanakirjamerkityksen mukaisesti), aallon harjalla ratsastaja, joka kokeili vähän kaikkea, teki sitä mikä kulloinkin on ollut pinnalla ja juhlittua, oli sanalla sanoen populisti. Ei siis suinkaan mikään tinkimätön oman näkemyksensä esilletuoja, vaan teknisesti osaava jäljittelijä, trippailija, joka eli taiteilijamyyttiä todeksi ja teki sitä, mitä hänen itse itsestään luomansa karikatyyrin kulloinkin odotettiin tekevän. Ainoa asia, joka muhun sen elämässä ja teoksissa todella teki vaikutuksen, oli sen kuolema: se riutui hengiltä sen rakkaan kuoltua ja lopulta siis kuoli itsekin, runollisesti sanottuna siihen kaipuuseen. Ei lopultakaan mikään elämää suurempi ihminen, vaikka sen taide sitä ehkä ainakin kuvataiteen koko kentälle olikin.
Ja ne, jotka tässä vaiheessa kummastelevat, etten ole hehkuttanut vielä lainkaan The Arkin mahtavuutta ja Olan ihanuutta kerrottakoon, että me myöhästyttiin. Seppo oli pannut ne soittamaan jo ysiltä, mä en ollut varmistanut aikataulua etukäteen ja me nähtiin vain neljä viimeistä biisiä koko setistä. Seurauksena oli niin valtavan paha mieli, niin iso pettymys ja niin suuri turhautuminen, että asian valjettua mulle koko karmeudessaan olin oikeasti purskahtaa itkuun keskellä Mannerheimintietä. Eikä mulla vieläkään ole oikein välineitä käsitellä tätä.


Who doesn't long for someone to hold
who knows how to love you without being told
somebody tell me why I'm on my own
if there's a soulmate for everyone

- Natasha Bedingfield: Soulmate
Pidin siitä, mistä kerroit: ihmisestä, joka halusi muistoksi talon.
Pidän siitä, miten kerrot asioita, tunteita.
Pidän siitä, mitä teet: teet sen kauniisti ja hyvin.
Sinä yllätät kaikki, paitsi ne, jotka tietää.

- Dave Lindholm: Pieni ja hento ote
Sanoi K. tänään. Mä uskon että se kyllä tietää, osaahan se myös taitella Cessnan mainoslehtisestä. Molempiin suuntiin kulkevan sellaisen.
Muutenkin vietin tänään aivan liikaa aikaa K:n, J:n ja T:n välimaastossa, huonon läpän ristitulessa. Mulle ne on kyllä aika nätisti, kun tietävät että mä osaan sekä tuijottaa, manata että tyhmäillä ne suohon koska tahansa. Tai no, K. ei ehkä tiedä mutta se on itsekin tavallisesti niin pihalla, ja T. on mun läsnäollessa liian puissa edes yrittääkseen mitään. Eli ehkä se riittää, että J. pysyy aisoissa.
Mutta siis eikö ole hieman kohtuutonta, että ihmisen oltua töissä 12 tuntia se joutuu ensin matkustamaan Ruoholahteen hakemaan autoa, sitten suhaamaan halki iltaöisen Helsingin, ja omille tutuille kulmilleen päästyään vielä kuluttamaan 45 minuuttia etsien pikkuruista, ihan pienenpienenPIENTÄ parkkipaikkaa vain? Ja lopulta, löydettyään sellaisen, suorastaan mitättömän pienen (mutta Pesoselle aivan passelin) ja ihan vain vähäisen laittoman parkkipaikan, se joutuu taapertamaan vielä arviolta puoli kilometriä kotiin? Voisinkohan mä tehdä jatkossa niin, että aitaisin tuolta kadulta, oikeastaan suoraan mun oven edestä olis tosi hyvä, niin sellaisen parkkikohdan että aina kun Pesonen noin kerran kuussa on mun luona yökylässä, mä saisin sen suoraan siihen eikä tarttis miettiä ja sompailla? Varmaan voisin, ja voisin vieläpä askarrella siihen sellaisen melkein aidonnäköisen liikennemerkin, joka sanois että juuri mulla on ilmainen parkkeerausoikeus siihen paikkaan, ja muilta se maksais jotain miljoonia kymmeneltä minuutilta.
Aukoton suunnitelma.

I should be so luckyKeskiviikko 31.10.2007 13:45

Vanhan sanonnan mukaan suru puolittuu, mutta ilo tuplaantuu jaettaessa. Toinen sanonta tietää, että murheen kantaa yksinkin, mutta riemuun tarvitaan kaksi. Lapsena mä olin sitä mieltä, että moiset tulokset saa vain joku laskutaidoton juntti, joka ei tajua mistään mitään. Nykyään ymmärrän onneksi vähän paremmin.
Ilo ja riemu on usein sellaisia, että niitä on hurjan vaikea pitää sisällään. Ne ryöppyää helposti yli ja ne haluaisi jakaa mahdollisimman monen kanssa siitä yksinkertaisesta syystä, ettei niitä saa pidettyä itsellään eikä suuta soukalla. Surutyöstä puolestaan suurin osa on joka tapauksessa sitä pään sisällä tehtävää, ja sen luonteeseen sopii sellainen sisäänpäinkääntyneisyys ja vaikeneminen muutenkin.
Onni on siis tärkeää päästä jakamaan. Toisinaan kuitenkin, jos onni on laadultaan sellaista hieman poikkeuksellista tai joidenkin mielestä kyseenalaista, saattaa olla äärimmäisen piinallista koettaa valita niitä ihmisiä, joiden tietää voivan iloita kanssaan tuomitsematta. Silloin ilo saa kummallisia, taittuneita sävyjä, eikä sitä voi varauksetta suitsuttaa kaikille kuuntelemaan suostuville. Tällainen onni usein vie joltakulta toiselta jotain pois, vähentää hänen onnellisuuttaan, vähän kuin rakastuisi väärään tai kiellettyyn tyyppiin. Silloin tunteet saavat seurakseen syyllisyyttä, eikä ilo ole enää niin puhdasta. Onko väärin olla onnellinen jonkun toisen kustannuksella?
Sillä mikään ei ole yksinäisempää kuin joutua iloitsemaan vailla seuraa.