IRC-Galleria

JIBII !!! Virpi veti aamureenit! *karkelo* Jotta olipahan taas vauhdikasta menoa. Melkosta sutinaa. Liuta tekniikoita läpi ja vielä siellä seassa se ihanainen kaitennage. Ja arvaa sattuiko pariksi Tuula? No sattui. No arvaa nakkeliko se menemään melko vauhdikkasti? No nakkeli. No arvaa huusiko Katja täyttä kurkkua? No HUUSI! *reps* Kovin se tuntu huvittavan muita, mutta kyllä siinä oli vähällä ettei tullu löysät pöksyyn ku ilmalennot oli melko… eeh… pitkiä ja vauhdikkaita… Heh… Kauhee tutina käsissä aina uutta otetta ottaessa ja pulssi jatkuvast päälle 200. *tihi tihi* Mutta olipa siinä jotain hyvääkin. En ehtiny miettimään liikaa juttuja – Virpikin sanoi pukkarissa että mä mietin asioita ihan liikaa… – ukemit oli yllättävän pehmeitä, eli ilmeisesti mä sentään jotain oon oppinu. :)
Mutta kyllä mä sitten vaan tykkään Virpin treeneistä. Se tuo heti niin sen oman persoonansa siihen treenaamiseen, että väkisinkin kaikki tekeminen on valoisaa ja rentoa ja mukavaa. Ja kovaäänistä. *naur* Mä kun kuvittelin että mä olin jo vähän oppinu olemaan suu soukemmalla reeneissä, mutta ei. Se harhakuvitelma romuttui aika tehokkaasti tänään. Ja eiku takasin sorvin ääreen. *virnistys*
JOO! Ja sitte kivana sokerina pohjalla Virpi tunkas loppuun Tuulalle tekniikkatoistoja meidän muiden avustuksella. Jyuwaza-muodossa (vaikka Virpi aina ennalta tekniikan määräskin). Niin ja sehän siis ei ole kovin tuttua mulle vielä. Ni jopa vähän jännitti että mitä sieltä tulee…
Mutta hengissä selvisisin. Ja totta puhuen kyllä kovempi järkytys oli ennen Tuulan sessioa otettu jyuwaza-setti pareittain. No APUVA! Aina ihan yhtä tyhjä kupoli kun se tilanne tulee. Mitään ikinä koskaan nähnykkää tai tehnykkää ja mikä tää on - ai häh käsi vai - ai jaa mun oma käsi vielä - ööö… Ja sitten kun se… se… mikä ihme sen nimi nyt onkaan, no mutta kuitenkin yksi miekkosista otti ja teki kaikkea muutakin kuin mitä ko. treeneissä oli tehty vaikka piti tehdä vaan sen treenin juttuja ja sitte mä olin että häh ja HUISK! ja pakko oli vaan jotenki jonnee mennä mukaan. *kikattelee* Mahto olla katottavaa… ja nageiltavaa… Huhhuijaa…
Mutta se kaitennage vei voiton. Desibeleissä ainakin. Ja kyllä vauhdissakin. HIIH! Mutta olipa taas Virpi-senpailla hyviä jippoja, tällanen samanlainen persjalkanen kun oon kans. Lähti kaitennage multakin vähän erilailla sujumaan kun opastettiin se tsukiashi ottamaan sinne… :) Pitääpä muistaa…
Oi, Virpin veto oli kyllä virkistävä tuulahdus treenaamiseen. Hyvä mieli. Tätä lisää. :)

Mikä fiid siin oikeen on et menee räkättämiseks Suskun kaa noi soittikset aina jossain vaihees...? :D Kammo käkätystä taas eilen. Enkä enää ees kovin hyvin muista mistä oli kyse. *naur* Soitettii koko reeni Mootsarttii. Klassista! *heh* No mut Turkka on kiva piisi. Etenki tolleen nelikätisenä. Melkein mörkönä alko Susan soittis, mut saihan sen sit piristymään...vaik joutuki tekee tyhmii toistohakkauksia... ^_^ *two thumbs up 4 Sus4*

Siin on kyl mulla kaksteräinen miekka:
Toisaalta haluun antaa positiivista palautetta tarpeeks et pimu tietää missä mennään ja haluisin kovasti antaa tiukempiakin haasteita että mielenkiinto pysyy yllä ja pimu kehittyy.
Toisaalta taas en haluu et se saa positiivisesta palautteesta 'liian ison pään' ja kuvittelee heti osaavansa kaiken enkä myöskään haluu pistää liian kovia harppauksia eteen koska ainainen takkuaminen tappaa innon sekin...
Melkosta tasapainoilua...

Villiinyin sitte ittekki eilen soitteleen siin illlal. Pari tuntii meni nii et hutkahti. En ees ehtiny tajuumaan. Funtsin vähän tuolla pienessä aivoherneessäni (huom! yksikkömuoto...) et pitäs varmaan kyl alkaa pistää treenikalenteriin soittotreenitkin. Siis omat. Torstaisin nyt tulee monesti soiteltuu Suskun lähdettyy jos en mee aikidotreeneihin, mut aattelin et sen lisäkskin ottais yhden päivän viikkoon minkä pyhittäs soittamiselle. Tai siis ainakin muutama tunti. Sentään. Viikonloppusin ois parhaiten aikaa. Sillon kun on aikaa. Jos vaikka sunnuntaita yrittäis... :)

On taas niin monta biisii mitkä haluun opetella. Ja oppia uudestaan. Selailin eilen varastossa olevia opetusbiisei (omii vanhoi soittobiisei), ja hitto en muistanukkaa et ne oli niin mageita! Paitti et vitutti kun ei sormet totellukkaa enää. Niinkö ennen. Mut tarttee siis vaan reenaa lisempi. Paaaaaaljo lisempi.

Jos sunnuntaina alottais... :)

No ni... hyvät mörköilyt meni ihan hukkaan eilen... Taidoreenit oliki ihan kivat. Pää ei kestäny hypätä bakutenia (ei, en hyppää puolivolttia päälleni vaan nilkka kipee ni ei pää kestä uskalta... X) ) ja muutenki vähän tahmee olo, mut silti oli ihan jees kuitenki. Ei mikään wau, mut jee ja bueno. Ja Rikun viillii vauhtii edistyvä arabialainen+bakuchu on aina mieltäylentävää katottavaa. Tosi nopeest oppinu... Vähän vielä hiomaton, mutta peruspalikat on kohdallaan. Ja Essinki ude on ihan hilkulla. Perjantaina vaan yksin kokeilemista hyppyhallilla...
Suureks harmiks meijän tenkai näyttää nyt jo ylipitkälle ja kaks 'kuolemaa' on vielä jäljellä. Onneks satuin pyytämään alustavaa kellotusta... Nyt jo lähemmäs 10 sek. yliaikaa. tempoo voidaan viel kiristää vähän muttei kymmentä sekuntia. Tai yli kymmentä, kun ne kuolemat on tosiaan vielä tulossa... Pitää rukata nurkkia ja tapahtumia.

Mä sanoin eilen Makelle/porukalle että bakuten ei tuu menemään kisoihin mennessä yksin. En saa tarpeeks rutiinia. Pitäis nyt jo mennä yksin. Nyt mä sitten koko ajan arvon hiljaa pienessä mielessäni että "oisko musta sittenkin siihen, no eikä ois ku oon nii paska ja köntys ja arka, no mutta se on niin lähellä ja menee tasalaatusesti, no mut toi nilkka on niin epävarma tekijä kokoajan, no mut... no mut... no mut...". Kun nyt toi perkeleen nilkka paranis niin uskaltaisin hyppää rohkeemmin! *turhautunut kirahdus*
Mä haluisin kauheesti uskoa että musta on vielä hurjiin(kin) juttuihin, mutta täs ei kyl oikeest auta muuta kuin ottaa sekin huomioon etten o kovin nuori ja vetreä enää... Ja puppanapöksy oon. Ihan selkeesti. Big time.

Melko säätöö kääntöö vääntöö...

Emmalla oli tänään ekaa kertaa hakamat päällä! :) Sopi hyvin. Ja oikeestaan näytti vähän sille kuin ne olis aina kuulunukki Emman päälle. Mitä nyt Emma itte vähän aluks vaikutti jännittyneelle, mutta se nyt ehkä on ihan ymmärrettävää. Hauskat kureet niissä laskoksissa oli pakkausesta ottaessa. Ettei mee helmat sekasin. *hih* Sitte olikin nopee ’free Emma’ –operaatio (Pasi hillu siis saksien kanssa kurenarujen kimpussa) kun todettiin että on oikean kokoset hakamat, ja eiku tatamille puuhaamaan. Jee jee… Pasi myhäili vaan jotain että tervetuloa kompastelijoitten kerhoon… *hehe*
Aamureenit oli siis kyseessä. Ja muksaa oli. Nyt oli vähän enempi porukkaakin. Kokonaista viis plus Pasi. Ei niin, etteikö Pasin ja Emman teho-opetus olis mulle tässä männäviikoilla ollu arvokasta, mutta oli heti kuitenki kivaa ja virkistävää kun oli muitakin suhaamassa. Ajoitusjuttuja Pasi opetti. Mä olin yllättäen melkein skarppina. Se on kyllä jännää tutkailla tuota aikidon ajoitussysteemiä. Taidokoilla ois ottelussa paljon opittavaa siitä. Se on niin kovin loogista ja sulavaa ja myötäävää eikä ukella oikeestaan oo mitään mahiksia jos/kun nage on ajallaan. Samaa pystyis taatusti käyttämään taidossa jissenissä kun vaan tutkailis asiaa. Pitää selkeesti siis makustella tätä hommaa ja yrittää jotenkin soveltaa näitä harjotteita taidoon. Hienoinen haaste se kyllä saattaa olla kun etäisyys ukeen on melkosen paljon pidempi taidossa joten reagointi ja liike pitää tapahtua vielä aikasemmina (ja oikeestaan melkein ennakoiden), mutta silti vois olla paljon hyötyä ajoituksen hakemisesta näillä harjotteilla. Ehdottomasti pistetään muhimaan ajatus… :)

En tiä mikä vittu taas on. Mieli tosi matalalla, kaikki on nii vitun vaikeeta, mikään ei mee oikein, ja ahdistan itte itteeni.
Tai siis tiedänhän mä mistä tää johtuu...tavallaan... Ja sen miettiminen vituttaa vaan vielä vähän lisää, joten en suostu.
Siilin sanoin: "NO EN OO V***U RAUHALLINEN!!"

Pyytäisin teitä kertomaan jotain kivaa ja piristävää mulle, mutta kun ei tätä(kään) blogia v***u kukaan koskaan lue ni ihan hyödytöntä ois pyytää mitään. Stana...

Mä haluun kotiin.
Vaikkei siitäkään mitään hyötyy oo kun kuitenkin illaks on pakko lähtee treeneihin kun on joukkueharkat! Helevetti!

*mörkönä*

...mua huvita taas yhtään mikään...

Ilonen yllätys: Anu intoutui tulemaan vapaatreeneihin. Ja hyvin se juttuja muisti vaikka jännitti tulemista ja sanoi että on pää ihan jumissa. Ehdittiin käymään läpi kaik 6 kyun shinsan tekniikat ja vielä pyörähtelemään parit extraukemit. Mukavaa. Nyt täytyy vaan toivoo ja yrittää, et Anu jaksaa jatkossakin käydä. Ainakin tuumi, että aikoo ’palauttaa’ Virpin terkut nokakkain… Kuulostaa lupaavalle… :)
Omaa tekemistä en ees kauheest miettiny. Mitä nyt pähkin Tuomon näyttämää ohitustapaa iriminagessa. Enkä osannu. Tietenkää. Ei kykene ymmärtämään moisia. Blah…

Noh… aamureenit oli. Eipä siinä kauheest lisää sanottavaa. Ihan siististi meni, melkein jopa osasin jotain. Yokoukemit oli selkeest kyllä erilaisia kuin aiemmin. Käänsinkö sitte päätä enemmän vai mitä tapahtui, mutta melko pehmeesti ne meni. Pasikin oikeen useempaan otteeseen silmät napillaan totes että ”nehän meni tosi hyvin”. Noh… nii… menihän ne, paremmin kun aiemmin. :) Siitä hyvä mieli.
Muuten oli vähän vaisu fiilinki reeneis. Siis mulla ainakin. Liekö eilisestä johtunu. Mutta se siitä vähän piristyi kun Pasin ja Emman kanssa tusas.
Että sitte vasta torstaina seuraavan kerran…kun ei se Emma ollukkaan huomenna menossa vapaatreeneihin ja tarviimassa mua seuraks…

Melko hyvä mieli... :)))

Susku oli eilen pitkästä aikaa soittiksella. Aika siistii... Tietty vähän kohmeisuutta kun on ollu kesä taukoa, mut nopeestihan noi sormet taas muisti et mitä pitikään tehdä. Ja saatiin pianoista ja matsoista melko hirnunnat aikaseks. Vaihteeks. :D

Sain kammettuu itteni tänä aamuna ekaa kertaa lähemmäs vuoteen punttikselle. Jee jee... Saakelin vaikeeta oli lähtö aamulla - niiiiiiin olis houkuttanu ees yhtenä aamuna jäädä lötköttämään punkkaan vielä vähäks aikaa (kaikkina muinakin viikon aamuina ollu herätys viimeistään 05:40) - mut sitten jo bussissa oli hyvä mieli että sain lähdettyä ja punttiksella meinas iskee jo oikeen hurmio. *naur* Onneks sentään älysin toppuutella vähän itteeni, ettei mee lopullisest jumppaseen paikat. En vaan muistanukkaa että mun punttismusasetti oli noin hyvä... *hih* Ja nyt on sit tosi tyytis olo kun on saanu aamuliikunnat aikaseks.
Vähän kyllä nauratti (vai hirvitti...?) jo itteeki kun ilmoituslappusen nähtyäni utelin että minä päivinä jooga on tuolla. Ja se on keskiviikkona, ni mä jo ehdin miettii et "hmm, siinähän mul ois sitten joka aamulle urheilua kun ma & to aikidoa, ti & pe punttista ja ke jooga..." :D AIVAN HULLUN PUUHAA! No en mee! :D Siis jooga kiinnostais tosi paljon, mut aamuaikidosta en luovu ja punttista mä tarviin. Ni pakko vähän yrittää pitää itteensä aisoissa... *heh*

Nyt kun vielä tän jysärin sais loppumaan ni ois upee päivä. Riivattua kun nääkin on nykyään vähintään kaks-, usein kolmepäiväisiä... *tupisee vähän ja imasee lääkenappulan*

Ihmeellistä häröilyä taas mun treeni. Sekä eilen illalla että tänä aamuna. Hohhoijaa… Ihan kun ei raajaa toisesta erottais, saati sitten osais käytellä niitä mitenkään. Hannu J kovasti eilen yritti vakuutella että menee ihan hyvin, mutta silti musta tuntu ihan sille kun olisin voimalla vääntäny joka tekniikan. Tiiä häntä. Voi tietty olla että toi vähähiilarinen ruokavalio vaikuttaa vielä toistaseks ja on vaan voimattomuutta jäsenissä. Mutta silti vähän outo olo… Mielikin kaiken tän vääntämisen takia matalalla. Jännä miten tää kaikki vaikuttaakin niin paljon.
Tosin pakkohan sen on vaikuttaakki, kun mä varmaan lähemmäs puolet hereillä vietetystä vapaa-ajastani elän tatamilla. Välillä tuntuu että oon dojoilla enemmän kuin kotona. Joskus oonkin. Hereilläoloajasta, siis. Aamulla heräämisestä lähtöön 30 min., mahdollisest aamutreeneissä 1h, sieltä suoraan töihin, sieltä suoraan takasin treeneihin x2 (á 1,5 h), ja kotona hereillä ehkä tunnin ennen zippaamista. Vaikka jättäis toiset illan treeneistä väliin ni siltikin oisin vähintään yhtä paljon tatamilla kuin kotona.
Onkohan tää oikeesti vähän kipeetä…? Pitäis varmaan hankkia elämä…kaiketi…
Pasia syynättiin tänään aamutreeneissä. Tosin tällä kertaa tatamin laidalta. Opekoulutuksen ’näyttötyö’. Hyvin tuo tuntu menevän vaikka mies omien sanojensa mukaan jännittikin. Ei huomannut ainakaan tällanen rivireenari, ja kivaa oli. Hyvä mieli jäi (vaikka olinki taas aika huono ja päpätin siitä aikani pukkarissa).
Mutta ei ole, jumaliste ei, minun kroppaa tehty heräämään 05:20 aamulla treenejä varten. *NAUR* Niin paljon kun mä nautinkin aamutreeneistä niin leireillä kuin tälleen arkenakin, ni joku roti sentään! *hih* Selkeesti se 07:00 on mun kropalle ja kaallle sellanen optimaalinen aamunalotusaika. Sitä ennen on vielä ihan täys system shut down päällä eikä kykene ymmärtämään mistään mitään eikä liikkumaan mitenkään järkevästi. Huhhuh… onneks tää oli vaan poikkeusaamureeni… :)
Ai hitto, pitääpä muistaa tältä aamulta se Pasin nikkyo-niksi, että leikkauksen jälkeen uken olkapää pitäis olla alempana kuin ranne niin otteen vaihto on turvallinen. Ja Tuulan vinkki siitä että sankyossa nagen pitää otetta vaihtaessa olla tarpeeks uken takana ni kyynärpää pysyy hallussa. Hitsi noita neuvoja oli taas kiljoona… Ja arvaa muistanko enää, arvaa… no EN! Sanelukone tai videokamera ois reeneissä kova sana… Pitäisköhän joskus videoida… Huhhuh, vois olla melko raakaa katottavaa… *repeilee*

Kyynärpäätaktiikkaa opettelin tänään. Aamutreeneissä iski taas käsittämätön tyhmäapinakohtaus, enkä osannu sitten yksinkertasta ikkyota. Tyyyyhmäääää! No aikani siinä ängersin – ja Pasi niin kiltisti ja hymyilevänä avusti ja pohti ongelmaa mun kanssa – ja kun olin vaan sitä mieltä että lantiossa tuntuu sille kun törmäis johonkin justiin silloin kun pitäis lähteä leikkaamaan ja äh ja puh ja pöh… Ja kokeiltiin sitten kaikennäköstä jalkojen asennusta ja polvien koukistamista ja muuta… ja sitten yht’äkkiä heräsin siihen että mullahan sojottaa kyynärpää – sii OMA kyynärpää! – ihan suoraan silmien eessä. No pitäiskö? No ei. No olinpa ääliö. Kyllä oli taas niin tyhmä olo kun olla ja voi. Montako kiljoonaa kertaa jo on sanottu että kyynärpäät lähellä kroppaa, ’omassa edessä’. Noh, tyhmäapina olen… Mutta sitten ku sain sullottua kyynärpäiseni kylkiin ni TADAA! sitte suju sekä omote että ura. Jotka ei hetkeä aiemmin kumpikaan luonnistunu. On se ihmeellistä tuo aikido… :)
Onpas tästä muuten pitkä aika kun oon kirjottanu. Noh, kesäloma tietty vaikutti, mutta on muutenkin ollut sellanen… epäehtivä meininki. Ehkä tästä eteenpäin taas paremmin… :)