IRC-Galleria

Lansetti_80

Lansetti_80

Erotu mASsASta.... :)

Selaa blogimerkintöjä

No niin... 8)Keskiviikko 12.04.2006 16:39

Nyt näyttää siltä ihan, että olis kevät tulossa oikeen täydellä päällä. Aurinko paistaa ja silleen. Kohta lähtee ne loputkin lumenräämeet tuolta pitkin ja vedet lorottelemasta, että kaupungin puistoyksikkö pääsee lakaisemaan hiekoitushiekkaa pois kulkuväyliltä. Myöhemmin kevättä tekemään jotain kukkaistutuksia ja entraamaan muutenkin vähän noita paikkoja, joissa ihmiset kuljeksivat vaikkapa työmatkojaan taikka ihan muuten vaan. Myös roskat pois ja semmosta viihtyvyyttä parantavaa juttua.

Koululla olen palloilemassa ja lueskelemassa tällä hetkellä lehtiä sun muita juttuja, ku en viitsinyt lähteä kämpälle pariksi tunniksi vain oleilemaan ja semmosta. Aamulla saatiin joku osa annetusta tehtävästä sillälailla väsättyä, mutta osaa juttua pitää kysysä opettajalta neuvoa. Se on välillä semmosta. Kuitenkin ihan kivaa tekemistä. Aina jaksaa riittää mielenkiinto, kun on jotain uutta tekemistä. Nyt kuitenkin istuksin blogaamassa instituutin kirjastossa.

Että tälleen. Nauttikaamme kevätsäistä ja kohti kesää onneksi ollaan menossa. Ei ihan pimeässä elellä.

Hyvää vointia! :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.