IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Hihi, hohoTorstai 24.01.2008 12:42

Antti Tuisku liittyi kristilliseen poikabändiin Altar Boyz Finland. Kyseessä on musikaalibändi, josta en kyllä tiedä keikkaako se joskus muulloinkin.
Mut siellä on mun vanha koulukaveri :D

Riihimäki kostaa.


Mitähän muuta mun piti sanoo. Mun kulmakarvat on massiiviset. Angst.


Pitänee ostaa liput tuonne Altar Boyziin. :))

hmm..Keskiviikko 23.01.2008 13:29

Ajatellaan fiktiivinen tilanne:
Olet jo kolmellakymmenellä ja peruskouluajoista on kulunut jo yli kymmenen vuotta. Et ole pitänyt enää pahemmin yhteyttä vanhoihin koulututtuihin. Ala-asteelta sinulle on mieleen jäänyt Janne ja yläasteelta Ulla. Huolimatta siitä, että asumme pienellä paikkakunnalla, eivät nämä kaksi ole toisiaan kovin hyvin tunteneet.

Janne ja Ulla tapaavat jossakin. Käydään keskustelu jonka aikana tutustutaan hieman paremmin ja huomataan toisen miellyttävän toista. Viehkeä kiinnostus kasvaa ja alkaa seurustelu. Kuluu aikaa ja pari on tosissaan, mennään kihloihin. Hääpäivä määrätään seuraavan vuoden kesälle. Ei kestä kauaakaan kun pari alkaa odottaa lasta.

Aika hämärää, että kaikkien näiden vuosien aikana nämä kaksi eivät ole päätyneet yhteen. Kuinka monella muulla on vanha tuttavuus kasvanut joksikin suuremmaksi? Arvasitko kuudennella luokalla aloittavasi myöhemmin elämän sen yhden kamalan kanssa?

Ihminen kasvaa ajan saatossa, vaikka sitä on sama ihminen jatkuvasti, on ajoituksella suuri teko monessa asiassa. Elämä ei olisi välttämättä yhtä onnellista jos Janne ja Ulla olisivat ihastuneet jo muutamaa vuotta aikaisemmin.

Jännää kun sitä ajattelee.

Päätä särkeeKeskiviikko 23.01.2008 13:15

Ja ketuttaa siksi, taitaa olla migreeni tulossa kun on näin heikko fiilis. Suonette siis anteeksi jos inisen tänään.

Teenpä siis Hamyn haasteen:

moi

Paljasta mitä kaikkea laukkusi/reppusi kantaa sisällään tällä hetkellä. Kopioi nämä ohjeet blogiisi/päiväkirjaasi vastauksiesi kanssa. Haasta viisi ystävääsi niin saat tietää mitä outoa he raahaavat päivittäin mukanaan..

laukusta löytyy:

* bussikortti
* paperia
* blippo-avaimenperä
* strepsilsejä
* mp3-laitteen usbipiuha
* lounareita
* liikuntaseteleitä
* nenäliinoja
* maksettuja laskuja
* AAA-pattereita
* kyniä
* suklaapatukan kääreitä
* avaimet
* habbo-kalenteri
* nokian käyttöohje
* muistikirja
* lompakko
* diabetesruokavalio-valistuslehtinen
* lisää kyniä
* lisää maksettuja laskuja
* paaaaaljon kuitteja

Aika vähän tavaraa tällä hetkellä. :o

jatkoaTiistai 22.01.2008 14:51

..ehkä se ulkopaikkakuntalaisten loukkaantuminen johtuu siitä, että "lande" sanana saa ihmiset tuntemaan itsensä väheksytyiksi, onhan se nytkin aika pitkälti sitä, että Suomessa on Helsinki, Turku (suomen perse, jota en muuten tajua miksi), lande ja Lappi. Ärsyttää ihan sikana kun ihmiset yleistävät toisia, Kemin sukulaiset ei muuta tee ku hauku ruotsalaisia ja norjalaisia (harrastavat kovasti penkkiurheilua), pohjoisessa inhotaan Helsinkiläisiä ja Helsinkiläisten korviin käy muualta tulleen stereotypinen ajatusmaailma pääkaupungista. Riihimäellä vihattiin Hyvinkääläisiä ja Tervakoski oli nokka pystyssä Puuhamaansa kanssa.

Helsingissä on suuri sanasota käynnissä, paljasjalkaiset hermostuvat sanasta "hesa", joka on luonteva ulkopaikkakuntalaisille. Miksi? Ulkopaikkakuntalainen ei osaa slangia eikä usko saavansa kovin hyvää vastaanottoa jos sitä puhuu noin vain. Helsinki on taas sanana melko pitkä ja luontevasti sana lyhenee suussa "hesaksi". Minusta se on kuitenkin parempi että ulkopaikkakuntalaiset sanoo "hesa" pikemminkin kuin alkaisivat vääntää slangia, sillä slangi on kuitenkin mielestäni arvokas osa tätä kaupunkia ja yksi vahvimmista murteista, eikä sitä pitäisi muuttaa ihan miten tahtoo.

moi.Tiistai 22.01.2008 14:39

en arvosta sitä, että koko kulttuuriperimäni luokitellaan landeksi.

Ei tartte kommentoida tai ottaa henkilökohtaisesti, halusin tämän vaan pois luonnoltani.
Inhoan sitä kun ei saa olla ylpeä kotikaupungeistaan vaan ihmiset haukkuvat, varsinkin Kemiä haukutaan aika lailla aina. Jos kerran tai kaksi tapaan ihmisen joka pitää Kemistä paikkana, se asuu siellä omasta tahdostaan. Jaksa kuunnella tätä: "kaikki puhuu ihan idiootisti siellä", "siellä asuu vaan pummeja ja vanhuksia", "siellä haisee".

Pieni osa minussa tuntee syyllisyyttä siitä että tunnen ylpeyttä asuessani Helsingissä, koska kierolla tavalla liityn dissaajien riveihin. Lappi olis kyl kiva paikka asua joskus, mutta pelkään ettei rahkeeni riitä. :o Jos muutan sinne sillon kun olen vanha niin aikakin kuluu nopeasti enkä kyllästy niin helposti.

LoLLaDMaanantai 21.01.2008 15:31

Tuon yhteisön Aspalaista ymmärtää vain toinen aspalainen nimi pitäisi muuttaa.
"Aspalaista ymmärtää vain toinen aspalainen mutta yhteisöön ei liity kukaan"

Hmm..Maanantai 21.01.2008 12:02

Olen saanut kovasti kehuja noista hameilukuvistani ja juurikin kehuttu kauniiksi jne.

Hämmentävintä koko asiassa on mielestäni se, etten itse näe kuvassa oikeastaan mitään kaunista. Olenko rikki vai mistä se johtuu, en ole kehuihin oikeastaan reagoinut juurikin siitä syystä, kun olen yrittänyt nähdä sen mitä muut.

Mahtaa olla totuttelemista ensi kesää ajatellen, vai vaikuttaakohan tuohon se, etten pitänyt pahemmin tuosta puvusta ja sen miehusta ei istunut miltei lainkaan.

YhymMaanantai 21.01.2008 11:44

tunnin työmatkahan se.

Harvemmin on näin paljon ärsyttänyt bussikuski joka ei aja kuin raivohullu ja meinaa tappaa kaikkia matkustajia. Mut ei sen silti tartte hidastaa kun on suora, jolla kaikki muut menee ohi!

Argh.