IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Torstai 31.01.2008 13:18

Elokuvia pitäisi olla 482, joista noin 10 on vasta tulossa julkaistavaksi tms.

Ja tietenkin on osa hyllyssä mitä ei ole alustavaan listaan merkattu.

Tänään bussissaKeskiviikko 30.01.2008 20:00

istuin ja tuijotin liansameasta ikkunasta ulos. Tuli mieleen että mitä jos listaisin teille unelmani elämäni varrelta.
Nämä ovat siis niitä suuria unelmia, sellaiset "voikun pääsisin lukioon tai läpäsen inssin"-toiveet jäi nyt pois.

Suuria unelmiani on ollut:

X Päästä isoseksi
X (tämä on salainen toive jonka tunnustan) Päästä kummiksi Papulle.
X Löytää oma vastakappaleeni elämässä (mies joka niinku sit ei oo huono tai ainakaan paljon), jonka kanssa menen naimisiin ja perustan perheen.
X Päästä IRC-Galleriaan töihin.
* (vaiheessa) Saada elokuvia niin paljon, että unohdan alkupään leffat.
* Saada lupa viettää kaupassa yksi yö niin, että mitä tahansa siellä teen, kukaan ei kiellä tai laskuta.
* Ajaa autolla Route 66 läpi.
* Päästä Disneylle töihin.
* Kirjoittaa kirja.
* Olla mummo joskus.
* Saada oma omakotitalo jossa on kaksi kerrosta + kellarikerros ja monta erilaista huonetta sekä suojaisa piha. Sit pitäsin siellä juhlat.

uuhKeskiviikko 30.01.2008 15:54

31.1. Vuoden aloittaa Hardcore Night - Ei heikkohermoisille!

Klo 19.30 MC Zaani, Ismo Leikola, HEADLINER: JIM JEFFRIES (AUS) (Huom. Leikola korvaa aiemmin ilmoitetun Ilari Johanssonin)

Tammikuussa lavan valtaavat suorapuheisimmat koomikot pohjoiselta napapiiriltä eteläiselle! Iltaa isännöi rovaniemenranskalainen Duracell-pupun kieroutunut pikkuserkku Zaani (a.k.a. Jean-Eric Chaumentin). Kotimaasta ei löytyne minkään alan esiintyjää jolla olisi pahempi rääväsuu kuin Ismo Leikolalla silloin kun oikein lupa annetaan. Niinpä Ismon jälkeinen illan päätähti Jim Jeffries on metsästetty Australiasta asti! Jeffriesillä on uskomaton lahja naurattaa yleisö hysteeriseksi sanomalla ääneen asioita joiden sanomisesta moni muu laitettaisiin suljetulle osastolle!

--

Toi lopun hehkutus on vähän liikaa mut näin muuten voin sanoo et tuolla ollaan sit huomenna.

KaikenlaistaKeskiviikko 30.01.2008 15:17

6 elämän faktaa:

1) Et voi koskettaa jokaista hammastasi kielelläsi.
2) Kaikki tyhmät, luettuaan edellisen faktan, yrittävät sitä.
3) Ensimmäinen fakta on vale.
4) Hymyilet nyt koska olet idiootti.
5) Näytät seuraavaksi tämän jollekkin toiselle idiootille.
6) Naamassasi on edelleen idioottimainen virne

KohtaTiistai 29.01.2008 02:29

IRC-Galleriassa on 470'000 käyttäjää, 7'000'000 kuvaa ja keski-ikä 20v.

[Ei aihetta]Tiistai 29.01.2008 02:26

Ottaa päähän, ehkä vähän enemmänkin.

Ja mies on kytkeny kuulokkeiden johdotki väärin.

niin..Perjantai 25.01.2008 14:45

..kun on laiha, ei ymmärrä lihavia. Kun on lihava, toivoo olevansa laiha. Yksi syy tähän on laihojen kohtelu heitä paksumpiaan kohtaan.

Tuttua on tämä huttu, sisältököyhät ihmiset pönkittävät itsetuntoaan laukomalla toisille kommentteja kuten:
“Siis noi sun laihdutus-kiinteytysjutut kuulostaa just siltä niin kuin lihavilla ihmisillä yleensäkään… Kyllä hävettäis mennä tuon näköisenä naimisiin. Tekisit itselles jotain etkä vaan kirjottelis nettiin hyviä aikomuksia.”

En voi olla miettimättä minkälainen ihminen tämän kommentin takana seisoo.
Ilmeisesti mollaamiseni aiheutti jonkinlaisen orgastisen kokemuksen koska se tuntui olevan niin tärkeä osa hääblogini lukemista.

Jos minulla olisi keino, lihottaisin kyseisen henkilön +40kg ja nauraisin päälle.
Miksiköhän se lihavuus on niin hirvittävä asia nykypäivänä, jos kerran pitäisi ihmisten mielestä tuntea syyllisyyttä siitä että on olemassa? Naurettavaa toimintaa sanoisin. Ihan yhtä fiksua kuin rasismi tai mikä muu tahansa syrjintä.
Väheksymällä et kyllä tee itseäsi yhtään sen viisaammaksi.

ÖhmPerjantai 25.01.2008 13:48

Oloni on hämmentynyt, katsoin eilen Gilmoren tyttöjä.

Siinä sarjassa kyllä parasta on se supliikki repliikki, vaikka se höpötys onkin melko adhd. Arvostan ympäristötietoista kahvilanpitäjää.

Mutta silti en vielä näe semmoista "OHMYGOD"-reaktion syytä.
En usko kuitenkaan tuotantokauden katsomisen olevan kovin vaikeaa, vaikka en niitä jaksoja imekään joka solullani sisään. Ehkä se tästä lähtee kun pääsee edespäin tarinassa.

Syrjäytynyt.Perjantai 25.01.2008 13:28

Tuossa taannoin gallupin kuvauksessa kerrottiin luokattoman lukion ongelmasta näin:

"Suomalaisissa lukioissa on vuodesta 1994 lähtien ollut käytössä luokaton järjestelmä. Se ei sido oppilaita vuosiluokkiin, eli lukion voi suorittaa haluamallaan tavalla 2-4 vuodessa vaihtuvissa opetusryhmissä.

Jokelan koulusurmien jälkeen luokattomasta järjestelmästä on kohistu mediassa ja monet ihmiset ovat epäilleet sen olleen osasyynä tapahtuneeseen. Esimerkiksi Jörn Donner on väittänyt, että "luokattomuus estää yhteisöllisyyden syntymistä ja edesauttaa oppilaiden syrjäytymistä" (IS 26.11.2007).

Paluu luokalliseen järjestelmään tarkoittaisi yläasteen kaltaista mallia, jossa oppilaat eivät saa itse valitse kurssejaan. Luokattomuuden etuna on mahdollisuus tarjota oppilaille enemmän yksilöllisiä opintosuunnitelmia ja valinnaisia kursseja. Rehtoreille ja oppilaskunnille vuonna 2005 tehdyn kyselyn mukaan luokattomuus halutaan säilyttää."


Olen ehkä pieni 'simpleton' (siis yksinkertainen) mutta minusta luokaton lukio ja syrjäytyneet nuoret eivät liity toisiinsa kovinkaan paljon. Eikö peruskoulussa sitten ole syrjäytyneitä nuoria? Kuinka luokaton lukio tuottaa haittaa syrjäytyneille?

Itse olen ollut aina erakkoluonne, nauttinut yksinäisistä leikeistä ja kävellyt pitkiä matkoja ihan vaan huvikseen unelmoiden. En ole tuntenut oloani mukavaksi oman ikäisteni kanssa, enkä tuntenut paljonkaan vanhempia ihmisiä. Tulin parhaiten toimeen ihan aikuisten kanssa. Koulu meni aika pitkälti samaan malliin, juttelin ihmisten kanssa kun sattui joku siihen juttelemaan, muuten lorvin kaikki välitunnit, ruokatunnit, hyppytunnit itsekseni pitkin käytäviä.

En edelleenkään tarvitse pahemmin ihmiskontakteja eikä tätä voi laittaa edes "yhyy mun äiti on niinku kuollu"-trauman piikkiin, koska tein samaa jo ennen tragediaa. Eräs koulukaverini halusi leikkiä mun kanssa joka päivä, siellä se hyppi oven takana mutta lopulta jouduin käskemään mummun tai äidin sanomaan etten ole paikalla. Rasittavaa kun ei saa omaa rauhaa.

Luokaton lukio auttaa siinä, kun ihminen on elänyt 9 vuotta elämästään päivittäin koulukiusattuna tai muuten vaan kyllästyneenä saman luokan sisällä, samaa aikataulua, ilman minkäänlaista kykyä tehdä itsenäisiä päätöksiä. Lukiossa nämä ns. siipeilijät ovat aktivoituneet, myös koulunkäyntinsä suhteen. Tietysti vapaus suo myös haittapuolia syrjäytyneille, joiden sisällä kuuluu avunhuuto. Opettajat eivät tunne oppilaitaan eivätkä näe jos jokin on vikana. Tosin itse olin masentunut niin peruskoulussa kuin lukiossakin, eikä kukaan huomannut mitään.

Ihmiset välittävät toisistaan jos haluavat. Luokattomuus ei kyllä mielestäni vaikuta siihen muuten kuin välittämättä jättäminen helpottuu kun ei tarvitse enää niin kovasti teeskennellä ja kääntää päätä poispäin. Ei luokaton lukio tehnyt Jokelaa, ei huono kasvatus. Ainoastaan huono kohtelu voi saada ihmisen raiteiltaan eikä se liene kenellekään selvää mikä Jokelan alkuunpaneva voima oli ollut. Koulukiusaaminen.

Luokaton systeemi ainakin omalla kohdallani antoi vapautta olla erossa niistä mieltä kiehauttavista ja pelottavista ihmisistä. Sitä en kyllä vaihtaisi ihan heti mihinkään.

[Ei aihetta]Torstai 24.01.2008 14:27

Perustin foorumin:

Bipolar
http://bipolar.phpbb.fi/


Ja Spoileri on aktivoitu uudelleen:
http://spoileri.maraia.net

Kannattaa lukea se sivu "mikä on spoileri" jos on uusi ilmiö.