IRC-Galleria

Marsupilami-

Marsupilami-

FB Pasi Tolvanen
Matkapuhelinten Android-käyttöjärjestelmää kehittävä Google kertoo, että alustasta löytyy keino puuttua mihin tahansa sopimattomaksi katsottuun sovellukseen.

Google toteaa uuden Android Market -sovelluskauppansa käyttöehdoissa, että se saattaa poistaa ohjelmia käyttäjän puhelimesta etänä, Computerworld kertoo.

- Google saattaa löytää tuotteen, joka rikkoo kehittäjäjakelusopimusta … sellaisessa tilanteessa Google pidättää oikeuden poistaa tällaiset sovellukset etänä laitteestasi oman harkintansa mukaan, ehdoissa sanotaan.

Apple hätkäytti

Applen Steve Jobs myönsi iPhonessa olevan samanlaisen "pääkatkaisijan" aikaisemmin tänä vuonna, mutta vasta sen jälkeen, kun asiasta oli noussut kohu.

Markkinoilla ei ole vielä yhtäkään Android-puhelinta, mutta ensimmäinen sellainen - T-Mobilen G1 - on tulossa myyntiin ensi viikolla. Ja lisää malleja on saapumassa eri tahoilta.

Android Market on samantapainen sovelluskauppa kuin iPhonen App Store, joskin ensiksi mainittuun ei liity samanlaista tarkistusprosessia ennen kuin sovellukset hyväksytään myyntiin. Computerworld arvioi, että tämän vuoksi Androidin pääkatkaisija ehkä ärsyttää asiakkaita vähemmän.

Google myös totesi yrittävänsä palauttaa tietyissä rajoissa käyttäjän rahat, jos tältä syystä tai toisesta viedään sovellus.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.