IRC-Galleria

OpiskelustaTorstai 04.01.2007 04:43

Hei moi! Haluaisin siirtyä suomalaisen lääkehuoltobyrokratian opiskelusta oman pääaineeni opiskeluun. Metailua ja asioiden vaikeaksi tekemistä. Eikö me eletä tulevaisuudessa, jossa paperia käytetään enää historian elävöittämisessä ja japanilaisessa arkkitehtuurissa?

Still kickingTiistai 14.11.2006 10:28

Joo huomenta vaan sullekin, joka sait kahdeksan tuntia niin makeaa unta että siirappia valuu korvista. Itsellenihän suotiin kamalan vaikean unen päästä kiinni saamisen vuoksi puolitoista yksikköä moista antipsykoottia. Saatanan saatana ja leipää ja 666 :D :D ->

p.s. Syystä kierinkin, melko suuri mahdollisuus sille, että päivä vaikuttaa dramaattisesti juuri minun tulevaan elämänlaatuuni. Fingers crossed.

Nyt sitä mennään, heippa.Maanantai 13.11.2006 08:00

Yritän päättää päiväni kahvilla - jo viikon putkeen yrittänyt. Aion luovuttaa vasta sitten kun mun läpi on kulkenut oman painoni verran ruokaa ja juomaa.

Koodaaminen on toistaiseksi hirvittävän epäinhimillistä.

p.s. saispa unta

Kevätsää piristääMaanantai 23.10.2006 04:54

Ilmaisia vihjeitä kevätsään piristämiseksi:

- Jos haluat nauruja irti muistakin kuin itsestäsi, perusta huumorisi - edes joskus - jollekin muulle kuin vahingonilolle tai muiden ihmisten haukkumiselle. Se on tylsää ja ennalta-arvattavaa - käytännössä sama kuin haukkuisi jotain julmasti. Jee miten fiksua. :)

- Älä paikkaa ravintoa makeisilla, vaikka miten mieli tekisi. Väkisinkin kannattaa jotain pitkäjänteisempää ravintoa nauttia. Näin vielä kesän kynnyksellä se on paljon tärkeämpää kuin sitten itse kesällä.

- Lisää kalenteriin liikuntaa ja tapahtumia. Aloita jotain uutta. Asennoidu tulevaan aikaan pitkänä itsepohdiskelun jaksona, jonka kuuluukin koetella ja olla raskasta.

- Viimeistään nyt kannattaa oppia arvostamaan ja huomioimaan ihmisiä yksilöinä, ellei jo aiemmin tajunnut. Viimeinen varoitus: yksin on kylmempää.
Ihmiset saattavat mouhota ja riehua mitä vähäpätöisimmistä asioista huomaamatta, että läheisten pitäisi tulla tärkeysjärjestyksessä paljon ennen mitään muuta. Siihen pitäisi keskittyä enemmän. Ja itseriittoiselle on helppoa korvata omalla egollaan kaverit. Hipeissäkin on oikeistolaisia, ja rekkamiehinä humanisteja - Jyväskylästä.

Elämä ei ole niin mustavalkoista niille, joilla on kokemuksia. Menepäs hankkimaan sellaisia.

Tänään sitä nousi oikealla jalalla.
Joo, pää edellä sängystä ja elämä päin helvettiä kertarysäyksellä. Kurssit tulevaisuuteen, myöhässä töihin, naula päähän. Vähän burnouttia havaittavissa kun pelkkää täyssuorittamista ja muiden asioista huolehtimista koko viikko.

Peeäs, mr. nice guy -pointsit vähenee käytettäessä ellei saa välillä lepäillä. Antakaa armoa, tehkää itsekin jotain.

Hillitty havaintoMaanantai 25.09.2006 06:49

Eilen huomasin, että elämäntyyli jota olen harjoittanut käytännössä lapsesta saakka, ja etenkin korostetuin näkemyksin vuodesta 2004 asti, on se oikea minulle. Olen tyytyväinen - siihenkin, etten ole tyytyväinen jotta saisin aikaan välillä.

Tasaista karmaaSunnuntai 17.09.2006 19:56

Eilen isä haudattiin, sit kuvasin stream-demopartyillä. Vaati yliluonnollisia supervoimia säilyttää kärsivällisyys ja empatia kanssahengaajia - etenkin niitä kaikkein humalaisimpia ja riitaisimpia yksilöitä - kohtaan. Tyypeille kiitos, oli hieno viettää aikaa teidän kanssa ja saada ihmisistä irti.

SuttailuaminenKeskiviikko 13.09.2006 08:45

Neuroottiset ihmiset hakee taas kauneutta, vissiin en yhdeksään tuntiin muuta juuri ole ehtinyt tekemään kuin piirtämään. Hetki aikaa maailmalta pois ja vähän itselleni.

Henkilökohtaisen ajan kuluminenKeskiviikko 06.09.2006 14:47

Nnnnoin, eilen simahti ja maksoi univelat, kun kronologinen toimintasäde meni nollaan. Huomaa taas syksyn tullen ajan hidastuneen asioita tehdessä.