IRC-Galleria

Pari ajatusta perjantaillePerjantai 26.10.2007 20:23

Sampo hautuu, joten kirjoitan jostain muusta - ehkä ajankohtaisestakin.

Hoitajia syyllistetään sattuneesta syystä tällä hetkellä melko kovasti. Painostus on melko suuri, koska terveydenhoitoala on yllättäen melko tärkeässä asemassa yhteisen hyvinvoinnin turvaamisen suhteen. Iltalehdissä tilitetään karuista kohtaloista, kun nti. yksittäistapaus ei pääse tarvitsemaansa leikkaukseen.

Keltaisen lehdistön paniikinomaisella skandaalihakuisuudella on joskus sijansa; tuollaista vertaispainostukseen ehdollistamista tarvitaan oikeasti silloin, kun asiat ovat niin mustavalkoisia, että niistä voi huutaa yksipuolisella näkemyksellään ja olla samalla moraalinen voittaja.

Keltainen lehdistö on tällaisissa tilanteissa liian yksipuolinen, sillä he, kuten niin monet valveutuneet, yhteisön moraaliset selkärangat (terve vaan kaikki sokeat idealistit), tutustuvat vain sellaiseen lähdemateriaaliin, jota voi käyttää oman kantansa puolustamisen tukena. Eikös akateemisempaa olisi tutustua nimenomaan sellaiseen materiaaliin, joka on mahdollisesti ristiriidassa omien käsitysten kanssa?

Vai argumentoidaanko pelkillä herkän identiteetin ehdoilla sen sijaan, että oltaisiin oikeasti yhteisöllisiä?

Hoitajia dissataan tällä hetkellä melko runsaasti juuri tämän viran tärkeyden vuoksi. Onko siis näin, ettei saisi valvoa omia oikeuksiaan, jos on tärkeässä virassa? Eli siis: mitä enemmän akuutisti kriittinen virka on, sitä vähemmän on oikeutta valvoa omia oikeuksiaan. Tämä vielä toisin sanoin: sitä enemmän voidaan vetää kuin pientä sikaa narusta. ;)

Opiskelijoilla sama homma. Nehän on just ne tyypit, joiden työpanos aikaansaa kaiken teknologisen kehityksen. Sitä arvostetaan jopa niin runsaasti, että siitä raskaasta ja ainutlaatuisen edistyksellisestä ja uhrautuvasta ajatustyöstä maksetaan melkein 2/3 siitä summasta, minkä Suomen Taloussotilaiden Liiton jäsenet saavat.

Ai että mikä? STL? Eikös se meinaa jotain muuta? Tarkoitin tässä yhteydessä sillä niitä ihmisiä, joiden työnä on viedä toimeentulotukihakemus kuukausittain sosiaalitoimistoon. Lopun ajasta voi käyttää itsensä kehittämiseen hyödykkeistä nauttimalla ja rentoutumiseen.

Opiskelija ansaitsee tukikuukauden suunnilleen neljällä opintopisteellä. Vähän riippuu kelan tädeistä, mutta mennään näillä luvuilla, kun en sitä oikeatakaan muista. Yksi opintopiste vastaa 27 työtuntia, eli tuo tekisi sen 108 työtuntia. Tällä saa ~213 euroa. Tuntiliksan voi laskea jakamalla euromäärän työtunneilla.

Pumm.. STL-ihmiset täyttävät lapun krapulassa noin puolessa tunnissa, ja vievät lähimmälle sosiaaliasemalle matkoineen noin neljässä tunnissa, jos lasketaan kaupan ja baarin kautta poikkeaminen työtunteihin. Tämä tekee työtunneiksi 4,5h ja siitä saatava palkka on sen ~390 euroa. 86 euroa tunti! Sitten voi lopun aikaa dyykkailla safkojaan ja lueskella kirjastossa jotain kiinnostavaa.

Rönsyileepä jälleen. En mä mitään yhtä ajatusta luvannutkaan kirjoittaa tähän. Kiitos kuitenkin lukemisesta.

Kaatopaikkapankin reklamaatiokeskusLauantai 29.09.2007 02:32

Maksettu, ja sit hommaamaan rahoja takaisin TEKin lakimiehen kautta.

Soitin riskienhallintaan, minne minun käskettiinkin reklamoida. Siellä oli koneet pimeänä koko Helsingin Sampossa jonkun sähkökatkon takia. Eipä käynyt sääliksi. Sanoivat kuitenkin soittavansa takaisin, kun koneet saadaan taas päälle.

Reklamaatiotädiltä tuli puhelu. Juuri kahvia juoneen kuuloinen nainen puhui nopeasti ja kaiken aikaa lauseiden päälle - jopa uhkaavaan sävyyn, eikä antanut mitään mahdollisuutta kertoa omaa puolta asiasta. Käytännössä asiakaspalvelija teki mahdottomaksi palautteen antamisen, mikä tietysti vaikeuttaa reklamaation tekemistä marginaalista enemmän.

Tiesin, että pitää säilyttää maltti, olla rauhallinen ja rakentava - ja siinähän se flunssaiselta sujui.

Totesin, josko saisin yhden lauseistani vietyä johonkin välimerkiin saakka. Neiti puhui siellä vain kovaa päälle - ei noteerannut. Yritin kertoa tilannettani, kun hän pääsi sellaiseen aiheeseen keskustelussa, missä olikin jo asian ytimessä. Hän korotti ääntään ja jatkoi, kuin olisi vain pitänyt taukoa lauseessaan viiden sekunnin ajan ihan kiusallaan. Odotin, että hän saa sanottavansa sanottua, ja vielä sen jälkeen varmuuden vuoksi yli sen viisi sekuntia, jonka jälkeen mainitsin kommunikaation olevan half-duplex -tilassa. (oikeasti sanoin palautteen olevan tällä hetkellä hyvin epäinteraktiivista, mutta half-duplex on niin hieno termi).

Selvisi, että maksueräksi oli sovittu 30e kuussa, ja muistinkin tästä, että mulla ei ollut kyseisenä kuukautena rahaa joten sovimme, että aloitan takaisinmaksun kahden erän muodossa ensi kuussa ja siitä eteenpäin sitten kerran kuukaudessa. Tästä huolimatta kyseinen lasku oli mennyt perintään, ja koska siitä ei ole mitään paperilla, mun pitää hoitaa se lakimiehen kautta. Näin pyysivät.

Seuraavaksi lähetän suunnilleen nämä tiedot lakimiehelle, joka korjailee sen hieman juridisempaan muotoon (katsoo ettei siellä ole mitään "ottakaa kuvia jos satutte näkemään" -matskua) ja lähettää sen Sampolle.

Kommentoikaa. Tarjoan pizzan sille, joka keksii parhaat haukut Sampolle tämän entryn kommentteihin.

Sampo - roskapankkiTiistai 11.09.2007 21:40

Jep. Kuten edellisistä päiväkirjamerkinnöistäkin ilmenee - mennään hiilivaunulla päin helvettiä. Yritän tässä saada rahaa kokoon, jotta saisi maksettua tuon pois alta. Asiaa helpottaisi huomattavasti, jos saisi omansa jo takaisin tuosta korttipelistä, mitä ollaan suunniteltu puoli vuotta.

Osoite tuossa: http://www.bilekuosi.net (yhteisö: Bilekuosi / Dope )

Tätä edistäisi se, jos multiprint jo vihdoin vastaisi esittämäämme moniehtoiseen tarjouspyyntöön. Pyysin vähän neuvomaan meitä valinnoissa, ja hommat hoituivat todellisella ammattitaidolla tähän saakka. Nyt siellä vaan kestää jokin, eikä myyntineuvottelija vastaa maileihinsa.

Tästä johtuen meillä on ollut aikaa hioa pelin grafiikoita ja säätää tasapainoa - puhumattakaan tilitysmahdollisuudesta. Pelissä tullaan muistamaan myös kaikkia maailman roskapankkeja yhdellä pelimekaanisesti ikävällä erikoiskortilla. Olkaapa hyvä.

p.s. tulkaapas Stream '07 -tapahtumaan. Siellä tulee olemaan hauskaa, ja kyseisen korttipelin turnaus järjestettäneen siellä. Jännittää jo vähäsen.

Sampo, taasKeskiviikko 29.08.2007 20:17

Soitin TEKin lakimiehelle, sanoi pankin menetelleen väärin. Ensin näytti siltä, että hommat hoituu ja pankki maksaa perinnästä aiheutuneet kulut mun puolesta. Toisaalta tänään pankissa väittivät menetelleensä oikein. Samapa tuo - neuvoivat kuitenkin tekemään reklamaation riskienhallintaan. Stay tuned.

Ei voi auttaaMaanantai 27.08.2007 21:04

Jep, ei voi Sampo tässä vaiheessa enää auttaa. Muistetaan heitä tulevassa julkaisussa yhdellä inhottavalla erikoiskortilla. Markkinoinnin 3/11 -sääntö oli melko nokkela oivallus joltain. Sen mukaanhan kolme ihmistä kuulee, mikäli jokin palvelu on tyydyttänyt asiakasta, ja 11 mikäli se on tuottanut pettymyksen. Yleensä epäkohtiin kiinnitetäänkin enemmän huomiota, sillähän se maailma korjaantuu.

Pääsin jäähtymään tuosta Sampojupakasta noin viikoksi, kun sain uutta vettä myllyyn. Turhauduin erääseen turhamaiseen täiteilijään. Hän vaikuttaa yhdeltä juurikin niistä ihmisistä, joille etiketti on työkalu menestykseen, eikä hienovarainen osa tapakulttuuria. Me muut ollaan kulttuuribarbaareja, eikä ymmärretä täidettä.

Etiketti on lahjattomien mahdollisuus päteä edes jollain.

Kulttuuriharrastukset ja yleissivistys tuntuu pakkopullalta, kun joillekin ihmisille se on vain mitaleita rinnassa, jotka oikeuttavat nenänvartta pitkin katsomisen ja houkaksi kutsumisen. Tuntuis siltä, että toiset luo sen taiteen, ja toiset käyttää sitä edellämainitulla tavalla sosiaalisesti hyväkseen. Rumaa. Rumia ihmisiä olette. Hyi.

RoskapankitKeskiviikko 22.08.2007 23:34

Sampo tarjosi pari vuotta sitten opiskelijoilleen Massi-palvelua.

http://217.77.196.90/sampo/massi/sisaltaa_mita.html

Tarjoaa näemmä vieläkin. Kiinnitin heti huomiota 200 euron suuruiseen korottomaan luottoon, joka tulee kylkiäisenä paketissa. Otin moisen, koska olin rahan tarpeessa. Opiskelijat ovat aina. Kätevää. Ainoat kulut tuossa olivat ne kuuden euron suuruiset vuosimaksut.

Sitten tuli takaisinmaksun aika. Kävin konttorissa sopimassa, että maksan sen (muistaakseni) 50e suuruisissa osissa kuukausittain. Ensimmäisen osan maksoin saman tien. Olin maksanut kai kaksi osaa tuosta, kun sain yhtäkkiä perintäkirjeen - siitäkin huolimatta, että olin toiminut kuten sovimme pankin kanssa.

Siitä aiheutui lisäkustannuksia sen verran, että aiemmat maksamiset olivat yhtä tyhjän kanssa nyt. Budjetti olisi kussut tosi pahasti, ellen olisi voinut sopia Intrum Justitian kanssa maksujärjestelystä. Soitin pankille vielä aiheesta. Kukaan ei muistanut mitään eikä tilannetta voitu enää korjata, koska perintäpäätös oli jo tehty. Siitä aiheutui lisäkustannuksia, mutta pääasia, ettei tarvinnut kaapia nopeasti kasaan isoja summia.

Olen viettänyt miltei koko kesän yhden julkaisuprojektin parissa, joka on vienyt aikaa ja huomiota melkoisesti. Mä en taida olla kovin hyvä noissa raha-asioissa, koska missasin kyseisten työkiireiden vuoksi yhden laskun eräpäivän - muutamalla päivällä.

Perintäfirma pisti sen sitten saman tien käräjäoikeuteen, jossa haettiin päätös ulosotosta, ja 210 euroa lisää laskuun. 100e lasku olikin pompsahtanut 353 euroon. Kohta tulee isot miehet pesäpallomailojen kanssa hakemaan huonekaluja, ellen taio tuota summaa jostain.

Onneksi antoivat kaksi viikkoa maksuaikaa, tosin varsinaista eräpäivää eivät kertoneet. Kuitenkin se kaksi viikkoa onkin edellisen laskun eräpäivästä eteenpäin, eikä tuon viimeisimmän huomautuksen päiväys. Katsotaan.

Onneksi sitä saa rahaa pian sen verran, että pääsee tuostakin velasta, mutta varoituksen sana: En ole kuulemma ensimmäinen. Ihmiset ovat käyneet sopimassa autovakuutusasioista konttorissa ja asiat (auton seisontaan siirtäminen sivarin ajaksi) eivät ole hoituneet. Hövelistä suullisesta kanssakäymisestä johtuen ihmiset ovat menettäneet luottotietojaan. Tällöin opiskelijan on pakko hakea sossusta rahaa sen verran, mitä olisi muutoin saanut opintolainan muodossa.

Sampo on roskapankki. Heittäkää tiiliskiviä ja pyörätelineitä niiden ikkunoita kohti. Enpähän oo katkera, enpähän ollenkaan.

No älkää heittäkö. Valokuvatkaa, jos joku on tehnyt niin. Maksan 20e jokaisesta valokuvasta, jossa on kohteena joku minulle ennennäkemätön Sampon konttorin särkynyt ikkuna. Ihan journalismin vuoksi haluan keräillä näitä ja kehystää seinälleni. Älkää tosin itse menkö rikkomaan mitään.

Se olis tosi hyi hyi.


23.08.2007 - Lisätietoa

Soitin Sampoon pankinjohtajalle (tai jollekin, kenelle pyysivät, ei ilmennyt puhelusta) ja hän otti asian käsittelyyn, kun kerroin koko tarinan. Lupasi ottaa selvää jos joku tietäisi aiheesta. En usko, että voi tuollaisia asioita enää muistaa tosin - joku umpimähkäinen opiskelija melkein vuoden takaa. Asia saattaa edetä nyt johonkin suuntaan.

Itsehän olen valitettavasti jo sormi liipasimella asiasta hälyn nostamisen ja antimainonnan suhteen.

Sunnuntai-Maanantai yön manifestiMaanantai 20.08.2007 06:20

Se aika mitä ei käytä luomiseen, tulee käyttää muiden palvelemiseen.

Yön aforismiTiistai 08.05.2007 22:09

07.05.2007
Pylly on sitä vakoa varten siinä.

Istuskelen pihlajistossa, huomenna liftaan tampereelle takas.

08.05.2007
Jatkoin myöhemmin kirjoittamista. Kotiutuminen ja toipuminen. Reissu kyllä palkitsi.

Hox: Helsingin parhaalla ja ainoalla liftauspaikalla Tampereen suuntaan, on mainos. Siinä on kaksi liftaavaa kruunukorkinavaajaa, ja teksti "älä ota kyytiin mitä tahansa - vie mökille mendoza -punaviini". Tai tuon tyylistä. Ghnn kiitti.

Ensimmäisenä kyytiin otti riihimäeltä kotoisin oleva laborantti. Oli viemässä betoninäytteitä Helsingistä labraan Riihimäelle. Puhui myös dementoituneesta mummostaan: "Kaikilla meillä on se edessä. Toivottavasti allah vetäisee kerralla johdot irti siinä vaiheessa kun sen paikka tulee".

Riihimäellä päädyin vähän kehnoon paikkaan. Kyydin hämeenlinnaan tarjosi kuitenkin mies, joka oli menossa sairaalaan katsomaan myyräkuumetta sairastavaa vaimoaan. 3 viikkoa kytee, sit teholle, kuumetta, munuaiset käryää ja neste turvottaa. Hirveä tauti. 1/1000 ei selviä siitä. Saa keväisin jostain liitereistä.

Hämeenlinnassa tuli jo ihmisiä vastaan, jotain hippejäkin. Juttelin ja kyselin neuvoa liftauspaikoista. Sielläkin oli melko selkeä "ainoa" liftauspaikka. Ja hyväksi totesinkin. Piristi saada paljon hymyileviä katseita täkäläisiltä. Pidin vähän jurompina. :)

Kyydin hämeenlinnasta multisiltaan tarjosi työterveyspuolen sairaanhoitaja, joka opiskeli virkamiesruotsia kasetilta täydentääkseen opintojaan. Kertoi siitä miten kuntaliitosten vuoksi terveysasemilla jäsentyy velvollisuudet ja vastuualueet täsmällisemmiksi, kun aiemmin jokainen teki vähän jotain. Hyvässä ja huonossa. Multisillasta ryynäsin bussipysäkille ja kuusi tuntia oli mennyt aloittamisesta.

Tykkäsin, oli virikkeellistä. Autokouluun jonkinlaista normitettua ohjeistusta liftauskulttuurista. Esimerkiksi: Kyltti = haluan vain kyltin osoittamaan paikkaan. Kyltti + peukku = olen epätoivoinen, kelpaa jos edes samaan suuntaan pääsee.

Säkällä ehkäisee osaltaan ilmastonmuutostakin marginaalisesti.

Vauhtisokeus muuten toimii toisinkin päin. Vähän aikaa kun katselee viuhuvaa liikennettä, rupeavat autot "menemään taaksepäin" pysähtyessään. Yhh.

Ja ohiajavien ihmisten ilmeistä näkee vähän asenteita jo - ainakin sen verran, onko kyseessä henkilö, jolta saisi kyydin.

Jatketaan aforismeilla: Jos jakaa maailman karkeasti hyviin ja nihkeisiin tyyppeihin, kohtaa liftatessa vain niitä hyviä.

Siksipä tuo onkin uudistavaa.

Yön aforismiMaanantai 07.05.2007 04:05

Pylly on sitä vakoa varten siinä.

Istuskelen pihlajistossa, huomenna liftaan tampereelle takas.

Peukalolla HelsinkiinPerjantai 04.05.2007 15:16

Viime yön aforismi: Aina kun oot ollut metsän laidassa kusella, oot ollut tekemässä jotain siistiä.

Syön aamupalaa ja haen alakerrasta pian kyltintekotarvikkeet, ja siirryn tien poskeen peukaloimaan. Saapa nähdä myös onnistuuko :)