mutta ei ehkä kovin usein. ei ehkä tässä elämässä tai ainakaan juuri minulle. silti sitä odottaa. jollain lailla. jos antaa itsellensä luvan. ja vaikkei antaisikaan niin odottaa kuitenkin.
on kuin varautuisi kaikkein pahimpaan, kuin säilöisi tonnikalapurkkeja kellariin tai auringonvaloa mustaan 150:n litran jätesäkkiin. ei kukaan voi ymmärtää sellaista.
joka päivä voi pettää itselleen antamansa lupaukset ja joka päivä voi pyytää itseltänsä anteeksi ja aloittaa alusta.
Uusimmat blogimerkinnät
- Parsakaali-kinkkupiirakka uupuneen pyllynläm... 06.05.
- Aallokonmittaaja 07.07.
- Viimeisen käyttöpäivän lopullisuus 09.04.
- Viha ja rakkaus 05.10.
- Päiväkirjamerkintä 24.05.
- Carpe diem! 13.11.
- Esi-isien jalanjäljillä 21.04.
- Meedio 23.02.
- Ameba 21.02.
- Nuhanenän tunnustuksia Osa 1. 03.02.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2024 (1)
- ▶ 2023 (1)
- ▶ 2022 (1)
- ▶ 2021 (1)
- ▶ 2020 (1)
- ▶ 2019 (15)
- ▶ 2018 (4)
- ▶ 2017 (2)
- ▶ 2016 (1)
- ▶ 2012 (1)
- ▶ 2011 (5)
-
▼
2010 (49)
- ▶ lokakuu 2010 (1)
- ▶ syyskuu 2010 (3)
- ▶ elokuu 2010 (4)
- ▶ heinäkuu 2010 (7)
- ▶ kesäkuu 2010 (8)
- ▶ toukokuu 2010 (4)
- ▶ huhtikuu 2010 (2)
- ▶ maaliskuu 2010 (8)
- ▶ helmikuu 2010 (5)
- ▶ tammikuu 2010 (7)
- ▶ 2009 (51)
- ▶ 2008 (232)
- ▶ 2007 (381)
- ▶ 2006 (93)