IRC-Galleria

Napatatti

Napatatti

Äiti tuu hakeen mut pois täältä...

Selaa blogimerkintöjä

kuuhulluKeskiviikko 01.08.2012 04:17

hukun näihin öihin, joina en saa otetta matalalla möllöttävästä kuusta, vaan putoan tähtisumun läpi jonnekin avaruuden reunalle mustan aukon nieltäväksi. en enää muista niitä päiviä, jolloin olin rohkea ja yksin vieraalla maalla. olin peloton, jaksoin kantaa ajatukseni hyvin, eivätkä askeleeni tuntuneet raskailta edes ylämäessä. vaikeudet lakosivat tieltäni kuvitteellisen viikatteeni viuhuessa armottomasti. olin vapaa, voimakas ja terävä, pärjäsin omillani. nyt minä olen kuivettunut yksiööni, enkä avaa sälekaihtimia päivisin. nukun pienessä sängyssäni mahdollisimman reunassa kuin tehden tilaa jollekin, jota ei ole olemassakaan. näen painajaisia, joissa pakenen kalastajaa, joka luulee että minusta tulisi parempaa keittoa kuin lohesta. en halua päätyä hänen pataansa.
jos kaikki asiat menevät pieleen, olen ajatellut korjata tilanteen kirjoittamalla kirjan. kirjassani käsittelisin pieleen mennyttä elämääni ja siitä tulisi best seller, koska ihmiset tuntisivat sympatiaa minua kohtaan. vihdoinkin minulla olisi aihe, josta raapustaa romaani! saattaisinpa kertoa ihan tavallisistakin asioista: siitä kuinka kuudes pala porkkanakakkua närästää ja miten kauniilta näyttää pölykerros lattialistojen päällä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.