IRC-Galleria

Pötkötin sängyssä tunnin, vaikka olisi pitänyt herätä. Se, että T lähtee puoli kuudelta aamuisin töihin, saa mut arvostamaan omaa mahdollisuuttani löhöilyyn. Taidan olla aika onnekas. Eilen ajattelin, että voisin lähteä kaupungilla pyörähtämään heti aamusella, mutta enpä taida lähteä. Odotan vaan perjantaita, että saan hypätä kotiin menevään bussiin kello 10:45 ja mennä penkomaan mummun kirjahyllyjä. Haluan nimittäin löytää sen jatko-osan.

Minä tuuletan. Tuuletan lähes koko ajan. Meidän koti on paras, kun tänne saa niin mukavasti läpivedon ja paha ilma virtaa pois.

Hmm. Tulin äsken hulluksi miettiessäni, miksi olen tutustunut elämäni aikana juuri niihin ihmisiin, joihin olen tutustunut. Miksi juuri mun äiti on mun äiti? Miksi juuri Emmi oli kanssani samaan aikaan sairaalassa ja meistä tuli ylimmät ystävät? Ihan kreisiä! Kuinka todennäköistä tuollainen ylipäätään edes on? Kuinka todennäköistä on, että kaksi toisilleen tuntematonta sydäntä kohtaa yllättäen ja yhtäkkiä ollaankin ystäviä? Miksi joillakin synkkaa ja joillakin ei?

Odotan innolla niitä minulle vielä tuntemattomia sydämiä, jotka tulevat törmäämään minuun.