Linja-autossa matkalla kotoa kaupunkiini minua ahdisti. Syksyisen synkät maisemat lipuivat ohitse ruskeanharmaana massana ja paha mieli hiipi syvemmälle sieluun. Tunsin oloni todella epäonnistuneeksi ihmisenä - opiskelijana, ystävänä, lapsena...ihan kaikkena! Vedin hupun tiukemmin päähäni, vaivuin yhä syvemmälle ahdistukseeni ja annoin bussin sisällä vallitsevan pimeyden nielaista minut.
Tunnit ja kilometrit eivät tällä matkalla vastanneet toisiaan. Tuntui, ettei tie lopu koskaan. Kun saavuimme viimein kaupungin laitamille, bussinkuljettaja laittoi täyden valaistuksen päälle. Minä olin paljastunut. Olin sittenkin olemassa.
Uusimmat blogimerkinnät
- Parsakaali-kinkkupiirakka uupuneen pyllynläm... 06.05.
- Aallokonmittaaja 07.07.
- Viimeisen käyttöpäivän lopullisuus 09.04.
- Viha ja rakkaus 05.10.
- Päiväkirjamerkintä 24.05.
- Carpe diem! 13.11.
- Esi-isien jalanjäljillä 21.04.
- Meedio 23.02.
- Ameba 21.02.
- Nuhanenän tunnustuksia Osa 1. 03.02.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2024 (1)
- ▶ 2023 (1)
- ▶ 2022 (1)
- ▶ 2021 (1)
- ▶ 2020 (1)
- ▶ 2019 (15)
- ▶ 2018 (4)
- ▶ 2017 (2)
- ▶ 2016 (1)
- ▶ 2012 (1)
- ▶ 2011 (5)
- ▶ 2010 (49)
- ▶ 2009 (51)
- ▶ 2008 (232)
-
▼
2007 (381)
- ▶ joulukuu 2007 (19)
- ▶ marraskuu 2007 (29)
- ▶ lokakuu 2007 (34)
- ▶ syyskuu 2007 (45)
- ▶ elokuu 2007 (43)
- ▶ heinäkuu 2007 (23)
- ▶ kesäkuu 2007 (20)
- ▶ toukokuu 2007 (34)
- ▶ huhtikuu 2007 (36)
- ▶ maaliskuu 2007 (37)
- ▶ helmikuu 2007 (36)
- ▶ tammikuu 2007 (25)
- ▶ 2006 (93)