Mietin eilen, että lopettaisin koulun, enkä ikinä palaisi toteamaan aivojeni riittämättömyyttä. Minä en tykkää opiskelusta. Minä en tykkää oikein mistään. Mieluiten hengailisin vailla minkäänlaista vastuuta mistään läpi tämän kapisen elämäni. Olen uupunut tähän loputtomaan suorittamiseen. Ei 22-vuotiaana saisi vielä olla väsynyt siihen, sillä silloinhan ollaan vasta suorittamisen alkupäässä! Se jos mikä on pelottavaa. Miksi on näin?
Kaiken lisäksi olen kierteessä. Työt ahmaisevat yhä suuremman osan ajastani, jolloin aikaa potentiaaliseen muka-opiskeluun jää vähemmän. Liu'un kohti työelämän haasteita hitaasti mutta varmasti kouluhommien jäädessä salavihkaisen peruuttamattomasti taka-alalle. Suunta ei välttämättä ole huono, sillä pidän työstäni. Pidän todella. Työni on yksi niistä harvoista asioista tässä maailmassa, jotka pitää mut järjissäni ja onnellisena.
Mahassa jyllää outo tunne. Sellainen hullu sekoitus jännitystä, arvottomuuden tunnetta ja epätoivoa. Ja jossakin se pieni hitunen sitä iloakin.
Uusimmat blogimerkinnät
- Aallokonmittaaja 07.07.
- Viimeisen käyttöpäivän lopullisuus 09.04.
- Viha ja rakkaus 05.10.
- Päiväkirjamerkintä 24.05.
- Carpe diem! 13.11.
- Esi-isien jalanjäljillä 21.04.
- Meedio 23.02.
- Ameba 21.02.
- Nuhanenän tunnustuksia Osa 1. 03.02.
- Markkinatalouden huumaa 01.01.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2023 (1)
- ▶ 2022 (1)
- ▶ 2021 (1)
- ▶ 2020 (1)
- ▶ 2019 (15)
- ▶ 2018 (4)
- ▶ 2017 (2)
- ▶ 2016 (1)
- ▶ 2012 (1)
- ▶ 2011 (5)
- ▶ 2010 (49)
- ▶ 2009 (51)
- ▶ 2008 (232)
-
▼
2007 (381)
- ▶ joulukuu 2007 (19)
- ▶ marraskuu 2007 (29)
- ▶ lokakuu 2007 (34)
- ▶ syyskuu 2007 (45)
- ▶ elokuu 2007 (43)
- ▶ heinäkuu 2007 (23)
- ▶ kesäkuu 2007 (20)
- ▶ toukokuu 2007 (34)
- ▶ huhtikuu 2007 (36)
- ▶ maaliskuu 2007 (37)
- ▶ helmikuu 2007 (36)
- ▶ tammikuu 2007 (25)
- ▶ 2006 (93)