IRC-Galleria

Rakkaus ja sen lämpö on enää kylmää terästä,
silti pitää esittää että välittäisi, elää sitä
muistoa aina vain uudelleen kuin se vielä
antaisi elää kaiken kauniin edes hetkeksi.
Ei se ikinä mennyt niin mutta hetken
oli ne peijaiset ennen onnen hautajaisia,
viikon päästä juhlittiin sit vihan ristiäisiä.

Kulkevat eksyneinä kuolevaan uneen, narkoottisiin
haaveisiinsa kadonneina ennen kuin todellisuuden
julma musta varjo nousee kylmäksi hieksi kasvoille,
ne elää seinien kylmyytenä, verenä vessan
lattialla,.. kaikkialla mihin vain ei ikinä katsota..
kimaltelevina pikku lumihiutaleina tilastoissa

Railakkaiden vuosien kärventämät hermosolut etsii
toisiaan sisällä kallon mikä on typeryyden kohtu,
mikä meni jo alussa väärin, miksi minä.. etkä sinä?
Etsimässä vastauksia kirjoista jotka tarjoilee eri
totuuksia sieluasi vastaan.. toisille riittää ihan
pelkkä heroiini ja psykostimulantit,.. turhaa,
täällä silti samaa tietä lopulta kuljetaan,
raunioituneessa jäännöksessä mitä enää
jäljellä 50-luvun uljaista utopioista,
omaan paskaan me lopulta hukutaan.

heilukaa yöstä toiseen kumipuvuissa,
aivot täynnä ekstaasia ja viagraa,
vapaaehtoinen mielenraiskaus,.
vaihtoehtoisia ulottuvuuksia täynnä
yhä harhaisempia lopputuloksia,
lasiveistoksiksi vitriiniin että voi
kattoo niitä ja aamun uutisia.

Serotoniini myrkytyksen rajalla yrittää
jotenkin vain jaksaa, ei hyvää unta
viikkokausiin, silti pakko todistaa kuin
se muuttaisi kaiken.. aivan vittu kaiken!
Naama harmaana rivatrileja ostamaan,
kaikki muuthan niihin vain jää koukkuun,
mutta ei me todellakaan.

Juokse, juokse ennen kuin totuus löytää
sinunkin luokse, tähän karnevaaliin mikä
elää ja voi hyvin.. ikuinen ketjureaktio,
lumipallo mikä ei koskaan pääse alas asti,
vie vain kaiken mukanaan. Aina vaan.

Katsele myrskyä kun se sytyttää kaiken palamaan,
ei auta vaikka joisit kaikki maailman viinat, ei,
ei auta uudet värkit ja maailman kaikki aineetkaan,
todellisuuden kylmä varjo elää seinissä kuin
tähdet öisellä taivaalla,. myrskytuulena
elämän tarinan viimeisissä lauseissa.

Kuuntele ja katsele kun ne tekee sinusta mielisairaan,
tuhannet päivät ja yöt on lakanneet olemasta,
katsele silmät mustina raivosta kun ne nauraa,
kun ne kävelevät ylpeinä, nuo utopian muovilelut.
Papereidesi mukaan olet seinähullu.. mutta sairaalaan
ne ei kyllä sua ota kun oletkin yllättäen järjissäsi,
aivan kuin olisit sinne ihan tahallasi hiippaillu.

Ei enää tiedä onko unessa vai hereillä,
hulluutta joka kauheudessaan alkaa
lopulta kertoa totuutta kaikesta,
siitä mikä ensimmäisenä menikään
väärin, turha sitä todellisuutta enää
on yrittää turruttaa, kun näkee
kaiken sen kauheuden yhä vaikka
kuinka viimeisiin ehjiin suoniin
kirjottaisi vaihtoehtoisen totuuden.

Ei enää tiedä onko unessa vai hereillä,
hulluutta joka kauheudessaan alkaa
lopulta kertoa totuutta kaikesta,
siitä mikä ensimmäisenä menikään
väärin, turha sitä rivatrileilla enää
yrittää turruttaa kun porukalla
tähän suohon lopulta hukutaan.

Vaikka ne rumia onkin niin ei sanoilla tunnu olevan kasvoja,
ne kaikuu korvissa aamuyön harhaisina tunteina,
kertovat surusta ja vihasta että ei voisi unohtaa.
Niinhän se on mennyt jo vuosia mutta sen
kasvot ei koskaan vanhene, vaikka omat
kuinka olisi kalpeat ja väsyneet.. se elää
kuin jokin apaattinen riemu, varmasti
nauraisi pihalle, mutta miten siitä menisi
kun oven tilalla on metri betonia.

Kiellä itsesi ja huuhdo turhaan rauhottavia viinalla alas,
todista jotain parempaa tarinaa ihmisille mitkä
ei välitä kun tulet aamulla vatsahuuhtelusta takas,
mistä sellaiset ikinä alunperin löytyikään,
ehkä syyksi että saisi sääliä itseään kaatokännissä.