IRC-Galleria

Aina kuolleempi kuin eilen, aina vain,
hulluus kulkee ruttona päässä,
kantaen askeltaan eteenpäin,
elää väreinä ja näkyinä, elää viikkoina ja päivinä,
kiroa vain nimesi ja kohtalosi,
me ollaan silti lähekkäin.

Sä oot se pilleriharhainen joka me kannetaan nukkumaan
joka saatanan päivä,
et välitä vaikka maailma palaa sun ympärillä,
kuljet samaa saatanan narkoottista usvaa,
vaikka meillä on sua ikävä.

Epäonnistuneen utopian lapsina saamme kasvaa,
kuolleiden puiden hedelminä sadamme maahan,
kunnes kivetytään graniitiksi.
Juovutaan lupauksista ja valheista,
palvotaan irvistäviä naamoja,
vahvoja johtajia vailla selkärankaa.

Pesit verellä mieleni, kuin kaikki olisi vain sanoja,
nyt ne näkee lävitseni laumana aaveita,
samaa harhaa viikoista toiseen,
käskevät parantumaan, johonkin mieleen iloiseen,
pesevät tuhkaksi kaiken lopunkin,
jääpiikiksi kuolevan järjen,
täällä kuin olisin ollut eilen.

Liian kiire rikkoa että unohtaa miten korjata,
tuoda elämän takaisin kuolevaan lihaan,
pelastaa sen tältä hulluudelta,
rakastaa sen takaisin eloon,
ei ole paljoa siitä jäljellä mutta se kyllä
viedään silti, pikemminkin nyljetään irti,
kunnes tarttuu sen ytimeen kiinni,
päästy on nyt turhien ihmisten masoleumiin,
mätänemään alle sammaloituvan kiven,
kunnes nimet haihtuu olemattomiin.

Minusta on tullut tekojeni hinta,
Se mikä makaa lattian hukkuessa vereen,
Pestäkseen itsensä sillä että kuolleet
Voisi elää taas,
Olla sana mikä poistaa tuhon,
Jotain mikä tuo kaiken takaisin.

Kadotettuna vuosiin ne päivät millä oli merkitystä,
kouratolkulla pillereitä ettei olisi niitä ikävä,
vaikka kaikki haihtuu ympäriltä ne ei ikinä katoa,
ei ole niiden kauneutta pahempaa kirousta.
Ei aika ole parantunut näitä haavoja,
vaan se on kuin tulehdus niiden ympärillä,
syömässä sen terveenkin lihankin,
kummittelemassa alitajunnan pimeällä perällä

Halusivat voittajan mutta saivat jotain muuta,
liukuhihnan sijasta kasan ruosteisia ruuveja,
osaavat pyytää osaamatta antaa,
eikä mikään lahja ole tarpeeksi arvokas,
ei ikinä riittäisi että lopussa arkkunsa kantaa.
Myydään mahdottomia unelmia,
jotain mistä ei mikään ole omaa,
lainoihin hukkumalla voi leikkiä Jumalia.
Saavutukset on niin tekevinään meistä ihmisiä,
ilman niitä ollaan turhia loiseläimiä,
voittajia palvotaan ja häviäjille nauretaan,
kun kolikot kilisee tanssitaan ja nauretaan,
kun raha loppuu sillon itketään ja rukoillaan.

Maailma elää ympärillä,
kulkee huomaamatta ohitse sitä näkemättä,
on ollut kait jo päivän, ehkä viikkoja,
katatoninen harmonia on tehnyt silmistä lasia.
huumaattuna kemiallisista rajoittimista,
ei iloa eikä surua, vain pysähtynyt aika,
ei kuulu muiden äänet, vain oma nauha,
tanssii väreinä seinillä harmaan huoneen,
valvominen luonut sekavan tunteen.

Vankina korruptoituneen sielun sisällä,
lahjoittanut sille elämän tahtomattaan,
persoonallisuuksia toisensa jälkeen,
lisää epäonnistuneita protyyppejä,
kun vanhat on tulessa, on jo uudet tilalla,
aina miettii mikä vittu onkaan vialla,
traumoista kasattu sairas palapeli,
katsoo virnuillen peilistä joka helvetin aamu,
erä rulettia kun on taas uudet reseptit,
mudasta ylös, jospa tällä kertaa ei takas kaadu.