IRC-Galleria

Mitä sinisilmäisyyden ja Jumalien katku ei luonut,
kansanmurhia ja tienvarsipommeja,
rakkauden sirpaloituessa ostoskeskuksissa ympärillä,
illuusiot rakastaessa murtuneita sieluja,
aina rakastamassa naapureita enemmän.

Ei antanut fasismi valtaa horisontin palaessa punaisena,
ei nähdä läpi salaisen poliisin murtamien leukojen,
katsella vapauutta halki hammaspyramidien,
valtio on yhtä silloin kun kukaan muu ei ole.

Ei noussut uusi maailma uusine vallankumouksineen,
kommunismin valuessa tyhjänä neulana
pois suonesta, vapaudella oli hintansa,
tehtaiden ruostuessa tuhkaksi, tuli korruptio lihaksi,
kolme turhaa sotaa, niiden veri nousi presidentiksi.

Ei noussut lasi pöydästä surkeineen naamoineen,
ei eilisen valuessa pitkin silmien lasia,
pelkkiä tyhjiä lauseita ja kaatuneita pulloja
takana oikeiden kasvojen ei kukaan jaksa
kysellä turhia.

Mädät kudokset enää haisemassa vastuulta,
vanhat kuolleet yhä istumassa pöydässä,
odottamassa puhetta, haluamassa kotia.

Pese veri pois, pese kädet,
älä katso vääntyviä harmaita tiiliä takana,
ole pelkät viinan polttamat miehet tuolilla,
joku kantamassa kaikesta vastuuta.

Katon kylmä pelti, lautojen sydämetön ydin,
täällä sinä, missä mekin,
yksiä kirottuja alla nimen,
näkemässä kuolleet alla harmaan kiven.

Sydän on pahuus täällä,
pelkkä kirottujen synti
päisin janoavat valoa,
öisin kiroavat että saivat osansa siitä.

Naamat vaihtuu, titaanisia varjoja toisten unissa,
täällä ne elää ympärillä.. vahtimassa.
Kasvottomaksi kasvamaan egojen maahan,
köyhäksi että pääsee rikkaita katsomaan.

Ei edes armeija halua viljaa siitä mitä tämä
pelto kasvattaa, liian sairaita kuolemaan,
liian terveitä elämään. Teuraskarjaa
minkä joku haluaa ostaa.

Ironia elää kasvottomana virtana ympärillä,
mikä oli meidän eilen hylkää meidät tänään.
Katso, katso meitä silmiin.. hirviöitä!
Sanasta sanaan, hirttolavan puiden tuoksu.

Näkymätön ei elä, se on vain ajatus,
Se on pelkkää rikottua lihaa.
ei kevyitä älykkäitä metalleja,
tänään täältä löytyy enää
pelkkiä friikkejä ja kauhutarinoita.

Kaikki pyhä kasvoissa on vain ilmeitä,. elävän aitoutta.
ei kylmät metallillevyt kasvottomissa riveissä enää hymyile,
pelkää panssaria ehjien ihmisten maailmassa..
ei kukaan kaivamassa luoteja niistä.

Näkymätön ei elä, se on vain ajatus,
Pelkkää rikottua lihaa.
ei kevyitä älykkäitä metalleja,
pelkkiä friikkejä ja kauhutarinoita.

Ironia elää kasvottomana virtana ympärillä,
mikä oli meidän eilen hylkää meidät tänään.
Katso, katso meitä silmiin.. hirviöitä!
Sanasta sanaan, hirttolavan puiden tuoksu.

Pyhiä ovat Jumalan hylänneet, täynnä egoa,
täynnä inhoa mikä meidät muut yhdistää.
Mätivät haavat ovat lihasta tänään,
epäilys on heikkoutta..
Pyhien lompakko ei koskaan kuihdu.

Mikä enää heijastuu takaisin peilistä on yhä enemmän illuusio,
se mikä kulkee unissa on yhä lähempänä todellisuutta,
näkymätön tanssimassa hologrammin kanssa,
ei kumpaakaan pitelemässä yksikään ruumis mitä kantaa.

Järki.. siinä vasta sana! Sitä ne käskee kuulemaan,
sitä tekemään, siihen uskomaan ja raivotautinen hyeenakin
silti osaa sen nykyään paremmin kuin me metafyysiset
poikkeamat ajan loputtomissa aalloissa.

Saatanat, Jeesukset, hyvät, pahat.. pyhinkin veitseen
tarttuu kun loppuu tässä lihakorttipelissä tuuri..
kun väitetty kohtalo paiskaa loppujen sekaan,
samat kortit, samalla tavalla huijattu,
heikoin on ensimmäinen kiertopalkinto.

Tuhkasta noussut rivitolkulla virheitä, harmaata massaa
minkä pitäisi kiiltää, pitäisi olla kirkasta kuin vesi,
..onkin öljyinen lammikko louhoksen pohjalla imemässä
kaiken raskasmetallin.. kyllästämässä itsensä,
nyt harmaa saa uudet värit, ei vain päätä millaiset,
onko se koskaan edes nähnyt niitä,.
vaikka näkisi muuttaisiko se enää mitään,
se mikä eilen saattoi hohtaa sinisenä hehkuna tuulen seassa,
on tyhjäksi palanut kuori ytimestä huomenna,
tänään yhä sen verran tärkeä että joku sen käyttää.

Näe minut seassa myrkkyjen jotka ovat keuhkot polttaneet,
loputtomissa riveissä mitä kaikki on muualle katsoneet,
loju kanssani sisällä verisen ruiskun mikä lattiaa koristaa.
Katso muistoja, loputtomia lääkelistoja., löydätkö
enää minua niiden alta.
Kerää lattialta pois tylsyneet veitset, ei liha ole kuollut
niiden voimasta, kävele halki vihreiden seinien,
paikkaan jossa kuolema lakkasi tapahtumasta,
luiksi olemme jo päätyneet,
anna edes pientä arvoa kaikille hermoraunioille,
jonka jalat on nämä käytävät muovanneet.

Eksistentiaalinen harhaisuus mikä tuijottaa
ympärillä.. leijailee patogeeneina keuhkoissa,
maistuu metallina suussa, korvaa DNA:n jollain uudella,
kaikuu radiona aivoissa,
psykologinen vetypommi, paranoidinen skitsofrenia
jaettuna kuin kollektiivitila..
kaikki se katoaa, tämä maailma on ohi,
mieli sumea kirkkaaksi pestään, uusi tyhjä taulu,
uudet kasvot, uusi tulevaisuus,
kirkas kuin valo kun ovi
käytävän päässä vihdoin avataan.