IRC-Galleria

Perjantain puuhatPerjantai 21.12.2007 20:26

Tässä tämä heinäseivästen uusiokäyttö.

Ei ehtinyt aurinko kunnolla nousta kun olimme miehen kanssa jo liikenteessä. Lapsilla oli viimeinen koulupäivä, mikä loppui jo hyvissä ajoin. Osan nappasimme kaupungistä kyytiin ja osa tuli omin neuvoin kotiin.

Kiersimme täysiä kauppoja, kärry täyttyi herkuista ja arkimuonasta. Joululaulut soivat. Tapasimme muutaman tutun ja toivottelimme Hyviä Jouluja. Alkoonkin pistäydyin viinejä ja likööriä hakemaan. Toiseenkin A-kauppaan päädyin, kun ajattelin, että Jouluna sitä eniten närästyslääkettä kuluu, ostin samalla pariakin erilaista happosalpaajaa.

Kukkakauppaankin piti mennä, mutta unohdin ihan totaalisesti koko kukat. No huomenna sitten.

Iltapäivällä aloitimme Joulusiivouksen. Tai minä lykkäsin ensimmäisen kinkun uuniin ja perunat puuhellalle kiehumaan ja imeltymään. Muut siivosivat ja järkkäsivät, minä ehdin vain lopputohinoihin. Sain jo vähän koristeitakin paikoilleen.

Kesken siivouksen piti kyllä vähän laulaakin. Tytöt osaavat soittaa pianoa, joten vähän innostuimme soittamaan ja laulamaan. Oli mukavaa, pitäisi tehdä sitä useammin. Kymmenen Joululaulun jälkeen jaksoi taas jatkaa Jouluvalmisteluja.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.