IRC-Galleria

Poweria elämäänSunnuntai 08.06.2008 19:16

On hieman ryytynyt olo. Tämä kesä on alkanut melko vauhdikkaasti. Heti kärkeen oli lakkiaiset tiedossa, ei omassa perheessä, mutta ystäväperheessä Helsingissä. Ei kun perhe ja koira autoon ja kohti etelää. Samalla päätimme tehdä kesälomareissun ja kuopuksen synttärireissun samalla matkalla. Lakkiaisjuhlat oli komeat, väkeä paljon, ilma suosi ja puutarha oli täynnä iloisia juhlijoita. Tarjoilut hyviä ja juomat myös. Viihdyimme. Illan suussa kuitenkin palasimme majapaikkaan, mökille "Espoon korpeen", jossa saunoimme, söimme hyvin, istuimme terassilla pitkään ja juttelimme. En muista milloin meillä olisi ollut perheenä yhdessä niin hauskaa kuin silloin. Nukuimme aamulla pitkään ja koira hyppeli sängystä toiseen, nukkui hetken, vaihtoi taas sänkyä. Hänen lomansa oli siinä kun pääsi sänkyyn nukkumaan, vielä peiton alle.
Aamulla lähdimme vesipuisto Serenaan. Ei ihan minun paikkani virtoineen ja liukumäkineen, mutta mies ja lapset tykkäsivät. Siellä meni muutama tunti. Ja mitä siitä seuraa, kokeneet tietävät, että aivan kamala nälkä. Tytöt halusivat shoppaamaan, eli ei kun Jumboon ja tarpeet tuli täytettyä. Kuopus sai kauko-ohjattavan synttärilahjaksi ja tytöt vaatteita. Vielä pikainen käynti Ikeaan ja sitten kotimatkalle. Hitaasti mutta varmasti. Kiva reissu, katkaisi arjen ja aloitti loman ja miten mukavaa meillä oli.
Tämä kulunut viikko on mennyt töiden ohessa Power Cupissa, eli maailman suurimman lentopallotapahtuman talkoohommissa. Lähes 10 000 ihmistä osallistui tähän tapahtumaan, siis tosi paljon. Olimme neljä päivää "Pelasta pallo" neuvojina, miten omilla valinnoilla voi vaikuttaa maapallon tulevaisuuteen. Kierrätys oli päivien teema. Ensimmäistä kertaa tapahtumassa kierrätettiin jätteet ja siihen tarvittiin meitä neuvomaan, miten se tapahtuu. Mies puki päällensä maapallopuvun ja pomppi se päällä neljä päivää ihan näännyksiin asti. Lapsetkin oli mukana kaikenlaisissa hommissa ja muutenkin tapahtumissa. Vaikka oli raskasta niin oli myös tosi kivaa. Tapasi uusia ihmisiä ja näki kaikkea uutta. Taas sitä huomasi miten mukavaa on tehdä asioita yhdessä, perheenä ja vähän laajemminkin. Vaikka nyt väsyttää, niin samalla yhdessä tekemisestä saa poweria arkeen.
Hyvää kesän alkua kaikille lomalaisille ja työnsankareille !

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.