IRC-Galleria

En tiedä onko teitä muita lapsena opetettu, että ei saa valehdella, varastaa, kiristää, käyttäytyä koulussa ja maailmalla huonosti, siis kiroilla, haistatella, olla tympeä jne...
Minua on mummo opettanut. Ehkä tärkein perintöni häneltä onkin juuri rehellisyyden kunnioittaminen.
Kun vähän kasvoin, aloin ymmärtää että on olemassa monenlaista rehellisyyttä, totuutta vähän eri tarpeiden mukaista. Minulle selvisi mm. mitä ovat "valkoiset valheet" ja "muunneltu totuus".

Kirja jonka tänään luin loppuun on Virpi Hämeen-Anttilan: Perijät (527 sivua). Tässä kirjassa käsitellään yhtenä keskeisenä aiheena juuri rehellisyyden moninaisia kasvoja. Totuutta voi olla monenlaista ja yhden ajan totuus voi näyttää tulevaisuudessa aivan toiselta, jopa valheelta ja toisin päin.
Lainaan tähän erästä kirjassa olevan kirjeen tekstiä.
..." Ymmärrät varmasti, että totuus ei ole ehdoton hyve...Totuus voi merkitä tuhoa ja negaatiota ja valhe, oikeudenmukainen, hyvään tähtäävä "Valhe" voi rakentaa, parantaa, eheyttää. Valheelliselle valhe on kevyt ja helppo, rehelliselle valhe on raskas ja vaikea, mutta hänen on otettava tämä "valhe" kantaakseen silloin kun se on ainoa tie oikeudenmukaisuuteen. Tällainen "valehtelija" on sitäkin sankarillisempi, jos lyhytnäköiset heittävät häntä kivillä."

Mietin miten voi erottaa valheellisen valheen tai rehellisen valheen ? Ja kyllä sen voi erottaa. On vaan tunne siitä, että joihinkin ihmisiin voi luottaa ja että ne ovat aitoja hyväntekijöitä. Toki joskus virhearviointejakin tulee ja silloin harmittaa, tuntee itsensä aivan pöllöksi, huijatuksi.
Paljon antaa anteeksi kun tarkoitus on hyvä ja kunniallinen. Haluan uskoa ihmisten hyvyyteen, vaikka nokille välillä tulisikin.