IRC-Galleria

SammakoitaKeskiviikko 13.12.2006 21:29

Toisinaan teen löytöjä omasta kirjahyllystä. Hylly on melko iso ja kätkee sisäänsä lapsuuden aikaisia kirjoja, nuoruuden kirjoja, miehen kirjoja, perittyjä kirjoja, ostettuja kirjoja ja muutaman varastetunkin, huh tulihan tuokin tunnustettua.

Tänään löysin kirjan, jonka olen saanut mieheltä lahjaksi pari vuotta sitten. Hanna Hirvosen kirja "Mitäs me sovittiin ?", joka kertoo kiristyksestä, uhkailusta ja lahjonnasta. Kutkuttava valikoima sammakoita, joita aikuiset päästävät suustaan kasvatustyön kivikkoisella taipaleella. Kirjan on kuvittanut muusikkona paremmin tunnettu, ex-ultra bra Joel Melasniemi. Näkyy piirtäminenkin onnistuvan tuolta mieheltä.

Tässä muutama sammakko ihan päivän piristykseksi.

"Jos ette nyt heti ala siivota, peruutan joulun !"
" Nyt tottelette tai vien kaikki joululahjat takaisin kauppaan ! Kuitti on tallella"
(Hanna 41v., aatonaattoaamuna lasteenhuoneen ovella)

seuraava on varsinkin esikoiselle, heh !
"Jos pääsemme kerrankin kassalle asti ilman hepulia, ostan sinulle tikkarin"
(Jaana 28v.,kaksivuotiaalle)

"Tappelu seis tai myyn teidät eniten tarjoavalle !"
(Markku 30v.,viisi-ja kolmivuotiaille sisaruksille)

"Semmoinen sopimus oli, ettei niitä sipsipusseja avata ennen kuin kotona vasta"
(Vuokko 53v.,kuusi- ja kahdeksanvuotiaille autoa imuroidessaan)

"Sovitaan, että jos et ole kiltisti, et saa kutsua yhtä ainoatakaan kaveria synttäseille."
(Reetta 45v.,kun viisivuotias jäi lapsenvahdin kanssa illaksi kotiin)

"Pitääkö äidin raivostua ?"
(Erja 34v.,kolmivuotiaalle tahtojen taiston tuoksinassa)

Että sellasia sammakoita...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.