IRC-Galleria

Voihan Kehvatsu !Torstai 01.02.2007 00:55

Olen aina pitänyt tontuista ja keijukaisista. Meillä on aina asunut kotitonttu ja saunatonttu. Mummolassa asui näiden lisäksi myös hellatonttu. Riihirannan mökillä asuva saunatonttu on kova rumpali. Lasten kanssa aina odotamme milloin rumpusoolo alkaa. Yleensä se alkaa silloin kun tonttu on saanut tarpeeksi löylyä. Pian alkaa kiukaasta kuulua aikamoinen rummutus, joka loppuu vasta kiukaan viiletessä. Rytmi tosin on aika tylsän jumputtava.

Joulutontut hiippailevat meillä melko aikaisin, jo lokakuussa on heistä näköhavaintoja. Ennen lumen tuloa on vaikea heitä havaita, mutta lumenaikaan se on melko helppoa. Tontut yrittävät olla ovelia ja pukevat jalkaansa usein kengät, joiden pohjista tulee linnun jalanjälkeä muistuttava jälki. Näitä jälkiä näkee usein ikkunoiden alla, kun tontut ovat kurkkineet ikkunoista sisään. Lapset ovat nähneet tonttujen lyhtyjen kajon metsänreunassa ja löytäneet tippuneita hiippalakkeja hangelta. Vähän harmittaa kun minulle ei koskaan jää mitään, tai sitten en näe niitä.

On kuitenkin yksi tonttu, joka on muita tonttuja mieluisampi. Hän on TV:stäkin tuttu Tonttu Toljanteri. Tuo mainio tohelo tonttu, joka avustaa Joulupukkia Korvatunturilla. Hän on siis ihan aito ja oikea joulutonttu. Ja kun asiat ei mene ihan putkeen, niin johan kuuluu " voihan kehvatsu" tai "mavonsilimä". Olemme koko perhe niin ihastuneita tuohon pieneen pulleromahaiseen harmaapartaan, että perustimme hänelle oman yhteisönkin tänne galleriaan, Tonttu Toljanterin ystävät. Tervetuloa vaan mukaan kaikki, jotka haluatte edistää tonttuilua maailmassa.
Sen verran selvitin, että tonttua esittää, Kunto Ojansivu, näyttelijä, ohjaaja ja näytelmäkirjailija, Teatteri Eurooppa Neljästä. Lähettelin hänellekin viestiä yhteisöstämme ja ihailustamme, jonka seurauksena paluupostissa saimme Tonttu Toljanterin levyn ! Samalla kuulimme, että uudet Toljanterin jaksot kuvataan ensi kesänä ja ulos ne tulevat ensi Jouluna, hieno homma !
Suuri tavoitteemme on saada Tonttu Toljanteri maailmanmaineeseen ja Suomen Lappi ainoaksi oikeaksi Joulupukin maaksi. No nyt taisi mennä jo Tarvajärveksi...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.