IRC-Galleria

Haaveena haravaLauantai 14.04.2007 01:11

Viikonloppua pukkaa. Kumma viikko kun meni niin nopeasti, kunnes muistin, että maanantaihan meni vielä mämmiä lusikoidessa.

Tänään oli jo sellainen päivä, että olisi tehnyt mieli kaivaa harava puutarhavarastosta ja alkaa sillä rapsuttaa pihanurmea. En kuitenkaan saanut sitä tehdyksi. Aamupäivä meni luuhaillessa kaupassa, kirppareilla ja muilla asioilla kaupungissa. Kivaa oli miehen kanssa. Kotona odotti perinteinen viikkosiivouksemme iltapäivällä ja loppupäivä meni ruokahommissa, kun päätin tehdä lapsille valmiiksi ruokia pakkaseen parin päivän "loman" ajaksi. Ja poltin yhden soossin pohjaan, jo toinen kerta tällä viikolla !

Äidilläni oli tänään syntymäpäivä. Hän jo hyvissä ajoin ilmoitti ettei aio niitä juhlia. Minä kun olen tunnetusti ilkeä ihminen, päätin saada mamman elämään edes jotain säpinää, niinpä ostin hänelle ja hänen miesystävälleen liput teatteriin. Ei mitään avoimia lahjakortteja, vaan oikeat liput 24.4. olevaan näytökseen, jossa menee Niskavuoren naiset. Oikein sopiva näytös äidilleni, joka on itsekin varsinainen Loviisa toisinaan. Katsotaan saako mamma aikaiseksi lähteä, kun pääsääntöisesti elää sellaista sitku ja mutku elämää. Eli nössöttää kotona.

Erään ystäväni kanssa puhuimme arjesta ja ehkä vähän valittelimmekin elämäämme ja nämä jutut osittain kuultuaan eräs lapsistani tokaisi, että hanki äiti oma elämä. Osuipa naulankantaan taas tuo mukula. Ehkä olisi korkea aika tietoisesti raivata tilaa omalle elämälle ja jättää liika huolehtiminen vähemmälle. Antaa lapsillekin omaa vastuuta ja tilaa, vaikka sitten mokaillakin. Kaikkea kun ei voi tehdä puolesta eikä tasoittaa tietä loputtomiin.

Hyvää viikonloppua sinulle ja eikun haravat heilumaan, kauniita kelejä on luvassa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.