IRC-Galleria

VihanneksiaLauantai 15.09.2007 00:29

Kokonainen viikko kulunut enkä ole saanut mitään kirjoitettua. Osittain pieni flunssan alku on vienyt yllättävän paljon voimia. Ei tullut kunnon tautia, mutta väsyttää vieläkin.

Pakotin kuitenkin itseni tänään ylös sängystä ja hommiin. Kahdella lapsella oli tänään taksvärkkipäivä. Toinen meni läheiseen kenneliin hoitamaan koiria, aaseja ja kyyttöjä ja mitä kaikkea siellä nyt onkaan elukoita. Toinen mukula jäi kotiin. Hän oli apuna lehtiprojektissa, eli kasasimme valtavat määrät vanhoja lehtiä pingispöydän päälle ja aloimme selvittää niitä. Osa meni paperinkeräykseen, osa saaremme kouluun askarteluun, ja osa säilytettiin tuleville polville perinnöksi, heh ! ompahan jotakin selvitettävää lapsillakin.

Pistin taksvärkkiläisen keräämään loput mustamarja-aroniat ja kurpitsat. Marjat lykkäsin kuivuriin, luin jostakin, että kuivuessaan näistä marjoista häviää karvaus. Pian nähdään miten käy. Kurpitsoja olen jakanut ympäri kylää kaikille halukkaille ja silti niitä on paljon ja ne ovat isoja. Kesäkurpitsat raastatutin lapsella ja laitoin raasteet pakkaseen. Keltaisesta teen vähän pikkeliä miehelle, muut ei sitä syö.

Kävimme tänään myös kirppurilla täydentämässä pöytää. Hyvin oli mennyt tavaraa, varsinkin kirjoja.

Nyt on lopetettava, sillä pian alkaa erittäin hyvä elokuva "paistetut vihreät tomaatit", joka kertoo naisten välisestä ystävyydestä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.