'' En tiedä mitä uskoa,
saati uskonko
enää mitään. ''
Heräsin yöllä ääneesi,
kun juttelit jälleen unissasi.
Sinä yönä ei uni enää tullutkaan luokseni,
ei vapauttanut
ei rauhoittanut
eikä kätkenyt minua vain minun vuokseni.
Niimpä minä tarkkailin sinua hetken
sinun nukkuessasi.
Jossain vaiheessa varhaista aamua
huomasin ajattelevani liikaa
ja liian nopeasti
jopa itselleni.
Saatoimpa silitellä kasvojasi,
nojata vasten rintaasi
ja kuunnella,
kuunnella oikein tarkkaan
rauhallista hengitystäsi,
ja sinun sydämen lyöntejäsi,
vaan saatoimpa myös kuiskutella sinulle
kuinka kovasti oikeasti sinusta välitän.
Ethän sinä kaiketi sanojani kuullut,
tai minua huomannut,
mutta minulle olikin tärkeintä
että sinä olisit vain siinä,
minua lähellä.