IRC-Galleria

Kuljin tänään pitkin koivukujaa,
pitkin sitä tietä joka vei isovanhempien luo.
Ensi kertaa pitkiin aikoihin,
ei se pihapiiri ollut minulle enää tuttu,
ei ne puut jossa pienenä keinuttiin,
ei ne portaat jossa silloin joskus istuttiin.

Mutta siellä oven edustalla minua oli tuttu karvapallo vastassa.
Mouruten juorusi heti kuulumiset, hetken puskien jalkoja hypähti syliin.
Ei ollut viirusilmä minua unohtanut,
enkä minä totta vie tuota viekasta otusta.

Istuttiin sitten monta hetkeä portailla,
aurinko lämmitti mukavasti
ja kehräys kuului kiitoksena paijauksesta.

Haikein mielin viimein sitten tein lähtöä,
ja eräs vain kipitteli perässäni
kun kävelin takaisin autolle
ja se ei totta vie tehnyt oloani sen helpommaksi.

Hetkeksi kumarruin ja toinen hypähti syliin.
On se teistä kuinka typerää tahansa -
tiedän että ymmärrämme toisiamme,
sen kun näkee katseesta.
Lupasin, että kun seuraavan kerran tapaamme,
otan Dimitrin viimein mukaani.

Ei tämä tilanne ollut helppo kummallekkaan meistä.