IRC-Galleria

oli joillekkin todella kaukainen.

Käsitykset kylmästä ja julmasta maailmasta
juontavat juurensa syvälle maahan,
takaisin niille myrkyllisille maille
jotka ihmiset ovat itse teoillaan saastuttaneet.

Jokapuolella,
kaikkien niiden onnellisten hymyjenkin seasta,
voin nähdä useita tyhjiä kasvoja,
ja voin kuvitella kuinka ne ovat kuin paloja,
pieniä palasia,
jostain ajasta aiemmin,
joka tuhlattiin jo kauan aikaa sitten.

'Kumpa he olisivat tajunneet sen ajoissa.'

Mutta sinä -
Sinä olet jotain ihan muuta,
sinä olet jotain todella ainutlaatuista.
Olet jotain liian hyvää kuuluaksesi tänne.
Liian hyväsydäminen tälle maailmalle.

Etkä sinä et ollut yksi niistä monista,
pahojen asioiden turruttaman mielen omaavista sokeista sieluista.

Minä luotan sinuun,
enkä pelkää kanssasi,
koska tiedän,
että sinä osaat tien kotiin.

Eihän anneta maailman horjuttaa ?

Vihreä ja oranssi
niin elävästi uskoisivat toisiinsa.

-- Jään.
Jos tahdot niin.

Aika kalpeni rakkauden rinnalla.

Pala elämästä,
pala siitä ajasta,
niistä yhdessä vietetyistä päivistä,
niistä kaikista onnellisista hetkistä,
laineina
tumman veden pinnassa,
lehtinä
tuulten kuljetettavana,

kauniina muistoina,
minun mielessäni.

Aina.

yllättäen en löydäkkään oikeita sanoja
kertomaan sinulle tunteistani

hiljaisimmatkin yöt,
niissä unisissa kaupungeissa -
meidän haaveemme,
keveinä tuulenvireinä,
niiden järvien rannoilla -

niinä öinä.

heti lähdettyäni -
minut valtasi tyhjäyttävä olo.

kaipuu --

ei tuntunut samalta
nähdä ympärillä viliseviä maisemia,
sateesta kosteaa asfalttia,

ei tuntunut samalta
hipsiä pihamaalle yömyöhään,
kun teki mieli tupakkia,

ei tuntunut samalta
katsella taivaanrantaa,
taikka öistä taivasta,

ei tuntunut samalta
nauttia auringonnousun kauniiksi värjäämästä taivaasta

yksin

ja sillä ihan vasta äskettäinhän
katselimme yhdessä kuinka se laski mailleen

kaipasin läsnäoloasi heti kadottuasi --

ja niin minä palasin niille hiljaisille mökkiteille,
niiden vetten äärille

jonne sinä minut silloin veit.

vaikka sataisi kaatamalla,
vettä tulee taivaan täydeltä -
ja kun vasta ihan hetki sitten paistoi aurinko

olin siis aavistanut ihan oikein
kun otin lähtiessäni sateenvarjon mukaani

istuskelin portailla
sateenvarjoni alla
ja kurkottelin kädelläni
sen alta
kohti sadetta

sade tuntuu ihanan lämpimältä iholla.

kyyhötin sateenvarjoni alla kera tupakan
nauttien ilmasta
ja ansaitusta tauosta

minä haaveilin
ja olin jo monta päivää edellä
tästä hetkestä

huomenna

ja niin minä hymyilin huomiselle

Taivaanrantaan,

yhdessä.

-- Ja sitten kuvittelin sen rautatien,
sen joka vie minut kauaksi.

Katoa.

Odotan,
sen odotuksenkin lisäksi,
että odotan
päivien kuluvan.

Älä huoli,
pidän maailmaa silmällä
sillä aikaa kun sinä nukut.

Katosin tähtitaivaiden alle,
tyynen vedenpinnan äärelle,
niihin unelmiin,
niihin hetkiin,
kanssasi jälleen.

En unohtanut mitään -
en hetkeksikään.

Hymyile hymyile hymyile minulle jälleen.

silti kuin luonnostaan.

Tiedätkö,
että onnellisen tietämättömänä kaikki tuntuu paremmalta ?
Luuletko,
ettei totuus silti tulisi koskaan ilmi ?

'Tieto lisää tuskaa.'

Niin, tämä on totuus -
ja totuuden tullessa ilmi,
heidän sisältään kuolee jotain.

'Ihminen on suurimman osan
ajasta kuollut.'