IRC-Galleria

Rapussa tuoksuu vielä vähän piparille. Ripustin meidän oveen (ulkopuolelle siis) Tanjan tuoman jättisydänpiparin.

Lähdin Tiinan ja Eijan mukaan keskustaan, aikaa tuhraantui taas pari tuntia, mutta löysinpä kaikkea pientä ja kivaa. Oli pakko ostaa lähikioskilta iltapäivälehti, jossa oli juttuja Tsunami-uhreista. Halusin kai itkeä hieman ja itkinkin sitten. Höpsö ehkä olen, mutta välillä se tekee ihan hyvää.

Siivoskelin, pesin pyykkiä, laitoin uudet lyhdyt parvekkeelle, paketoin joululahjoja... Eli kaikenlaista hyödyllistäkin tuli tehtyä. Tottakai, kaikkihan kiinnostaa, jos on ei-kiinnostava koulutehtävä odottelemassa.

Nyt illalla katseltiin Harry Potteri -leffaa ja syötiin poppareita. Eihän lauantai-iltana vois mitään väitöskirja-analyysiä tehdä?!

Aika valvomiseksi meni.

Tanja tuli lupauksensa mukaisesti kahdeksan aikoihin, olin sentään jo laittanut kahvin tippumaan. Istuttiin aika kauan keittiössä ihan vaan juttelemassa ja pikkuhiljaa tuli lisää ihmisiä ja Bärrekin heräili.

Tehtiin hirmuisasti joululahjoja. Tarkemmin ei tietenkään vielä voi näin yleisesti kertoa. Sen voin paljastaa, että nakkeja emme tehneet.

Syötiin hyvin ja Tanjan lähdettyä katsottiin vielä The Joulukalenterin [melkein] kaikki jaksot. Päivä on ollu täynnä lapsuuden muistoja: ääniä, makuja ja tuoksuja. Muistin eräänkin kesäisen päivän, jolloin Sakun ja Mikon kanssa tehtiin Nymanien hella-toffeeta meidän keittiössä. Tänään on kyllä ollut melkein yhtä huoleton olo kuin lapsenakin. Hiiteen väitöskirja-analyysit sun muut, olen nauttinut tästä päivästä ihan täysin.

Tai ehkä hetkisen, ihan pienen vain, ajattelin vähän liikaa taas. Muttei tämän lähemmäs lapsuuden huolettomia päiviä voi kai päästä enää.

Huomaan käyttäväni paljon ihana-adjektiivia. Lukion äikänopettajani ei riemastuisi, jos tietäisi. Mutta kaikki vaan on taas niin ihanaa.

Nukuin taas pitkään, mutta aamupalan syötyäni luin [selasin] väitöskirjaa 30 sivua. Huisia. Sen jälkeen olenkin onnellisesti jättänyt sen lukemisen taas tältä päivältä ja tehnyt kaikkea muuta paljon mukavampaa.

Pelastimme Bärren kanssa Ellin kauppamatkallamme. Pikkuinen oli jättänyt avaimensa rappukäytävään, oven ulkolukkoon roikkumaan, eikä päässyt ulos asunnostaan. Onneksi Järvenpää on sopivan pieni kaupunki ja apu on aina lähellä. En voinut miljoonatta kertaa olla ajattelematta sitä, kuinka paljon pidän meidän koulusta ja ihmisistä siellä.

Olen käynyt Prismassa vissiin kerran törmäämättä kehenkään tuttuun. Se ei ollut tänään. Siellä ei vaan voi välttyä näkemästä tuttuja. Mutta ainakin tietää, minne mennä, jos harjottelun aikana tulee ikävä ihmisiä koulustamme.

Tappelimme Bärren kanssa Saiturinpörssissä miehistä. Toivottavasti kukaan tuttu ihminen ei kuullut keskusteluamme. Siitä olisi voinut vetää vähän vääriä johtopäätöksiä. Tai ehkä juuri oikeita johtopäätöksiä. En tiedä enää itsekään.

Paketoin osan joululahjoista ja katselin telkkaria melkein kolme tuntia putkeen. Neuloin samalla, joten en pode tuostakaan huonoa omatuntoa. Oikeastaan olen jo pari päivää ollut jotenkin kumman murehtimatta asioista. Toissayönä neuloessani tulin siihen tulokseen, ettei kannata murehtia turhia. Tottakai tiedän taas jossain vaiheessa aloittavani murehtimisen, mutta juuri nyt pystyn elämään ilmankin.

Joimme glögiä jo ennen puolta yhtätoista. Kummallista. Mutta ehkä olisi syytä mennä jo pian nukkumaan. Tanja on ovellamme jo kahdeksan ja puolen tunnin kuluttua. Ja minä olen viime aikoina tottunut kymmenen tunnin yöuniin...

Etäviikot ovat ihania.

Taas meni seuraavan päivän puolelle tämä kirjoittelu... Mutta leikitään, että on yhä keskiviikko.

Tänään olen ajatellut melko paljon.

Viime yönä näin melko sairasta unta. Ei siitä sen enempää, jotta asianosaiset (ainakaan se yksi) eivät alkaisi pitää minua ihan kummallisena.

Eilen tein kiisseliä, jota sitten tänään ollaan syöty. Kiisseli kuitenkin muistuttaa enemmän mehukeitoa. Järkeilin, ettei siitä voi mitenkään tulla täyteen, koska sehän on kuin mehua, jossa on vähän marjoja joukossa. "Toi on tollasta Tiina-logiikkaa - mehusta ei tule täyteen" tuumasi Bärre siihen. Minä söin sitten vähän täytekakkuakin, jottei koko ajan tulisi nälkä.

Erään ystäväni [ei nimeä tällä kertaa, koska koskaan ei tiedä, ketä tännekin eksyy] kanssa pohdimme sitä, että me naiset osaamme kyllä murehtia turhaan. Tämä keskustelu palautti jälleen mieleeni toisen, jonka kuulin junassa viime maanantaina. Kaksi about kaksvitosta miestä jutteli: "Miehillä on paljon helpompaa, kun meollä on ne putkiaivot. Nasten pitää tehdä kaikesta niin perkeleen monimutkaista." .. "Me otetaan kaljaa saunassa ja tehdään päätöksiä"... Mitä tohonkaan nyt enää sanois. Tiedän tekeväni pienistä asioista suuria ongelmia ja vatvovani joitakin juttuja ihan turhaan. Mutta en kai sitten ole ainut.

Illalla tein joulukortteja ja -lahjoja. Huomenna pitäisi mennä postiin ja lähettää: kirje Yukarille (sain häneltä kortin viime uutena vuotena, vastaus on vähän viipynyt), yo-kiitoskortti parille ihmiselle (eihän mun juhlista vielä niin kauaa ole... osa korteista jää edelleen laatikkoon odottamaan), osoitteenmuutoskortteja (muutostani on kohta kaksi kuukautta) ja joulukortteja (kerrankin ajoissa!). Olen kyllä melko aikaisessa joululahjojeni kanssa. Normaalisti viimeiset on tehty aatonaaton ja aaton välisenä yönä.

Bärren kanssa joimme taas glögiä äskön keittiössämme. Tutkimme Järvenpään kartaa ja totesimme, että täällä on melko hyvä asua. Unirytmiämme miettiessämme tulimme siihen tulokseen, että samakait se on millon nukkuu, kunhan joskus nukkuu. Ikävä vaan, että opiskelu usein vaikeuttaa oman unirytmin valintaa. Ja perjantaina sitä saattavat vaikeuttaa myös ovikelloamme pimpottelevat tytöt. Tanjan lupasin päästää sisään, toiset voivat tehdä lahjat rappukäytävässä. Säälin jo nyt naapureitamme.

Luulen, että vielä on 6.12, koska sisäinen kelloni ei hälytä minulle vuorokaudenmuutoksesta ennen kuin aamulla yhtäaikaa herätyskelloni kanssa.

Kummitädistäni tuli rouva Huuhka. Vihkitilaisuus oli pieni mutta tosi lämmin. Uskon, että kummitätini on nyt todella onnellinen. Se näkyi kauas. Kirkkoherra luuli, että olen liian nuori todistajaksi. Eipä ollut eka, joka luuli mua nuoremmaksi kuin olen. Joskus ehkä tulen pitämään siitä, mutta en vielä.

Juttelin junaseisakkeella tuntemattoman ihmisen kanssa. En ole osannut vielä päättää, pidänkö siitä, ettei tuntemattomien kanssa juttelua harrasteta Suomessa kovin yleisesti. Esimerkiksi tänään oli oikein mukavaa jutella jonkun kanssa, koska juna oli myöhässä ja olin kuitenkin hyvien yöunien jäljiltä melko sosiaalisella tuulella, mutta toisinaan "turha löpinä" vain ärsyttää.

Illalla juhlittiin Bärren synttäreitä. Kotimme oli taas täynnä nauravia tyttöjä. Oli oikein leppoisaa. Vilkun ja Veeran kakku oli erinomaista (ja siinä oli välissä juuri oikeat täytteet!). Ihanaa, kun käy vieraita.

Hetki sitten juotiin vielä glögiä Bärren kanssa keittiössä. Seuraavat kaks päivää syödään kiisseliä ja täytekakkua.

Olen alkanut viimeisimmän Trendi-lehden innoittamana tekemään listaa ominaisuuksista, joista en miehessä pidä:
-kuuluu vapaapalokuntaan
-saa minut tuntemaan itseni tyhmäksi.
-on liikaa "joo-joo, kyllä kulta -mies"

Lista tulee epäilemättä vielä kasvamaan.

Olis kai aika taas mennä nukkumaan. Huomenna ehkä aloitan väitöskirja-analyysin, jota varten meille tämä etäviikko annettiin. Tai sitten teen joulukortteja. [Vaikea valinta.]

Radiossa soi kappale, jota lauleskeltiin Brasilian "unelmamatkan" ekana iltana hotellissa saksalaisen tytön sästäessä kitaralla. Olen taas viimeiset pari päivää miettinyt paljon Brasiliaa ja ihmisiä siellä. Mikkokin palasi etelästä ja toi mulle juomalasin tuliaisiksi. Äiti oli sitä mieltä, ettei tuliaisia olisi edes tarvinnut tuoda. Minun mielestäni kyllä tarvitsee! Kuitenkin ollaan kateellisia niille, jotka pääsee etelän lämpöön edes hetkeksi - on helpompaa olla onnellinen toisen puolesta kun saa edes tuliaisia.

Kotimatka Järvenpäähän meni melko leppoisasti. Tampere-Riksu juna oli myöhässä, mutta Riksu-Hki juna jäi onneksi venailemaan meitä myöhästyneitä. Koitan ensi kerralla olla vähemmän kiukkuinen, kun venailen Saunakalliolla myöhässä olevaa Riksun junaa... Lopussa kyllä jo vähän väsytti ja oltiin Veeran kanssa melko hiljaisia, kun satuttiin samaan Riksun junaan.

Rikoin talomme järjestyssääntöjä tamppaamalla matot juhlapyhän aattona kello kahdeksantoista jälkeen. Mutta eipä se tuntunut ketään häiritsevän. Siivoskelin muutenkin ja ripustin jouluvalot ikkunaani.

Ajattelin mennä ajoissa nukkumaan. Oli melko mukavaa nukkua Pyhärannan-kotona uudella vuodesohvalla. Haluaisin taas omankin sänkyni seinän viereen. Olis turvallisempi nukkua. Katsotaan mitä keksin, kunhan Tiina K. saa koottua kirjahyllyni.

Alan tottua olemaan yksinkin kotona.

Käytiin äitin kanssa ostoksilla Raumalla aamupäivällä. Tuhlattiin, mutta sainpa kaikkea kivaa ja tarpeellista. Kuten jouluvalot ikkunaani tai parvekkeelle, mihin sitten saankin ne viritettyä. Osaankohan ilman poikien apua?

Partiolippukunnallamme oli joulujuhlat. Isä tuli töistä kotiin vähän ennen kuin mun piti lähteä ja unohduin keittiöön kahvikupin ääreen juttelemaan isän kanssa. Sitten ne nauro äitin kanssa, kun ryntäilin tuttuun tapaan ympäri taloa tajuttuani että pitää lähteä.

Joulujuhlissa huomasin taas olevani edessä vetämässä ohjelmaa, josta en oikeastaan tiennyt yhtään mitään. Parasta oli, että sai laulaa joulupukki-laulun. Partion joulujuhlat se paikka, jossa pääsen sitä kerran vuodessa laulamaan. Mutta eipä sitä laulua tarvitse useammin laulaakaan.

Heitin neljä tyttöä kotiin ja palasin takasin Santtiolle. Suskin porukoiden tuvassa katseltiin Idolsia ja oli taas hyvä olla. Suskilta mummulle ja sitten kotiin. Oli taas kiireinen päivä, mutta jälleen kerran huomasin pitäväni kiireestä. Tosin olen oppinut myös nauttimaan myös kotona olosta; siitä kun Bärren kanssa levitetään "olohuoneen" sohva, tehdään poppareita tai kudotaan, ja katsellaan telkkaria... Ja ollaan vaan.

Huomenna Kokemäen, Tampereen ja Riksun kautta kotiin. Vain tunti bussissa, loput junalla! Olen ihan kyllästynyt pitkiin bussimatkoihin. Luulin Brasilian-reissujen 18 tunninkin bussimatkojen jälkeen, ettei kolme ja puoli tuntia tuntuis missään, mutta kyllä se tuntuu. Junat on paljon kivempia.

Isällä on uus lelu. Iso ja hieno telkkari. Minä en siitä niin välitä. Mutta voisin silti joululomalla kutsua ystäväni tänne leffa-iltaan. On niin kova ikävä joitakin ihmisiä, joiden näkemisestä on vierähtänyt ihan liikaa aikaa. Mutta kaikkea ei voi aina saada. Ei edes toista keltaista hametta, vaikka kuinka haluaisi.

Olen nauttinut lauantaista täällä. Siitä, kun aamulla äiti keitti aamukahvia heti, kun kuuli kelloni herättävän. Nousin vasta kymmenen minuutin päästä, mutta silloin kahvi olikin jo tippunut. Nautin siitä, että saa istuskella naapurissa mummun keittiössä ja jutella. Ja siitä, että voi ottaa auton ja ajaa Raumalle ja nähdä ystäviä. Istua Merin ja Laurin keittiössä ja nauraa. Keittiöt ovat oikeastaan lempipaikkojani. Merin kauraomenapaistoskin oli tällä kertaa täydellistä. Kyllä se viimeksikin hyvää oli, vaikka rasvaa olikin aika paljon...

Luulin, etten tarvitsisi enää tekstariliittymää, kun muutan Järvenpäähän. Vaihdoin puhepakettiliittymään - ajattelin, että soittelen Pyhärannan/Rauman -ystävien kanssa ja ns. turhien tekstareiden lähettely loppuu. Kuitenkin olen viikonlopun aikana lähetellyt viestejä jo kolmen opiskelukaverin kanssa. On kai otettava suurempi tekstaripaketti puhepaketin seuraksi. Mutta en välitä. Koulussa ihmiset ovat niin ihania, että haluankin pitää heidän kanssaan yhteyttä myös viikonloppuisin/epäviikolla [kuten Torttu etäviikon vahingossa tekstarissaan nimesi].

Huomenna on raumalaisia ala-astelaisia telkkarissa kymmeneltä. Päätin siis herätä jo silloin. Ja tajusin, että tunnen edelleen itseni raumalaiseksi. Vaikken ole sielä kohta seitsemääntoista vuoteen asunutkaan... olen pyhäranta-rauma-järvenpääläinen. En oikeastaan tiedä, voiko niin sanoa. Sanon kuitenkin.

Bärre siitä eilen mainitsi, että puhun sekä Järvenpään kodista että Reilan kodista kotina. Sekavaa. Mutta kun kumpikin on koti. Koitan kuitenkin olla jotenkin selkeämpi tulevaisuudessa.

Olin lapsenvahtina monta tuntia. Tytöt ovat suloisia. Käytiin M:n kerhonpäättäjäisissäkin. Ja sitten pitkä matka Raumalle bussilla + junalla + bussilla. Nyt on väsynyt olo. Mutta ei se haittaa. Huomenna nukun pitkään ja lähden sitten Sarin kanssa ajelemaan Raisioon. Puhuttavaa on varmasti paljon, ja voin veikata, ettei hiljaisia hetkiä tule.

BB loppui eilen ja minä tajusin, millaisen miehen haluaisin.

Torttu vieraili eilen, nyt olemme taas sekaisin Bärren kanssa, koska telkkarikanavat löytyvät taas hassuista paikoista. Tällä kertaa ihan "oikeista paikoista" tosin. Kirjahylly odottaa Tiina K:ta muumihuoneessa ja tietokoneellekin kuuluu hieman parempaa. Ongelmani tekniikan kanssa vaatisivat tosin paljon enemmän aikaa kuin pari tuntia, mutta silti asiat ovat nyt jo paremmin kuin vielä kaksi päivää sitten.

Tiimipikkujoulut menivät niin kuin ajattelinkin. Mölysimme hirveästi ja tarjoilijat hermostuivat, mutta mehän emme välitä. Nauroimme vain. Ruokalistalle, toisillemme, itsellemme... Kävelin kotiin keskustasta kahden aikoihin yöllä ja mietin, miten onnellinen olin juuri siinä hetkessä. Räntä- ja lumisade oli loppunut, maa pakastunut ja kaikkialla oli kauniin valkoista ja valoisaa. Hymyilytti vielä tänään koulussakin.

Mutta takaisin arkeen. Pyykkikone ja tiskikone jäävät tänne tekemään hommiaan ja minä ja Bärre lähdemme kauppaan.