IRC-Galleria

Ja kaikki alkoi siitä kun..Keskiviikko 16.04.2008 09:45

..Olin hyvin vähällä myöhästyä koulusta. Kello oli viittä vaille lähtöä ja vedin vasta vaatetta pyjaman tilalle. Ehdin kuin ehdinkin ulos, missä ruoho vihersi ja jokunen kukka yritti tunkeutua maan pinnalle. Hyppäsin aidan yli, sillä oli jo kiire. Tennarit oli solmimatta ja repussa oli mitä sattuu kirjoja ja kädessä retkotin paria kynää.
Pysäkillä vastassa oli valtava hämähäkki ja pakoilu sen kanssa muuttui peliksi, jossa hämähäkkiä piti väistellä. Hävisin pelin, mutta linja-auto pörhälsi jo paikalle, tai siis, ohi.
Naapurin mokupoika juoksi linkun perään (se tuli väärästä suunnasta, normaalisti ei tulisi sieltä), joten mäkin lähdin juoksemaan ja huitomaan käsiä.
Yhtäkkiä tuli hämärä ja koska linkku ei meitä huomannut, me alettiin huutamaan isoon ääneen ja linkku pysähtyi.
Päästiin sisään ja kävelin pitkin sen pienen linkun tosi pimeää käytävää, en meinannu nähä omia jalkojani.
Menin aivan taakse, sillä kaverin takana ei ollut tilaa ja muutenkin linkku vaikutti aika täydeltä. Takapenkkien takana oli ihme tyynyt, joilla niilläkin ois voinu istua, mutta istuin normaalisti penkkiin.
Ja uni loppu siihen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.