IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

joujou.Torstai 19.02.2009 23:54

yksi kouluviikko takana ja kaikki viisi tenttiä läpi. olen loistava, ilmeisesti suonissani virtaa fosforia. niih. tänään suoriuduin loputtomalta tuntuvan matkan koettiin ja huomenna suoritan matkan joensuuhun, missä vietämme viikonlopun aikaa. vähän hupsu olo, kun siellä lepaalla on niin eri mualimassa kuin täällä normaalissa olossa ja tämä siirtymävaihe on aina niin hankala, kun ajatukset pyörii vielä asioissa ja ihmisissä siellä ja fyysisesti olenkin jo tässä tavan elossani. voi johtua hyvin pitkälti myös väsymyksestä. jup. mut nyt menen pesemään legot ja jos yrittäis vaikka nukkua.

perde.Perjantai 06.02.2009 09:12

perde on hyvä sanana ja perde on hyvä päivänä. tosin sillä ei ole tällä hetkellä sellaista vapauden kaikua sanana, koska ensi yönä on postiduuni ja huomenna tavan päiväduuni. mutta perde se on siltikin. kasvibiologian lukemattomuus ahdistaa. kukkivien ruukkukasvien tunnistaminen onnistuu, mutta ne nimet. aaargh. pitäis vain jaksaa keskittyä. mutta tällä hetkellä alkaa olla viime kesänä kerätty energia niin lopussa, että en tiijä miten sitä jaksaa vielä kuukauden päivät hengitellä ennen kuin alkaa aurinkoa taas näkyä. yyks. ns. kaamosmasennuksen sijaan minulla on selkeä pimeydenloppupuolenennenaurinkoaväsymysvitutus. mikään uni ei riitä ja joka paikkaa kolottaa. mutta kyllä se kevät tullee. ja aurinko. ja vaikka kesä onkin helvetin kiireinen ja aina vain pitää olla töissä, niin se on siltikin kesä. :)

hyvä väsymys.Keskiviikko 04.02.2009 09:28

eilen oli eppujen keikka henkassa ja se oli ihan hirvittävän hyvä. viimeksi näin eppuset ratinan stadionilla, joten tuollainen pienempi keikka vanhoinevanhoine biiseineen oli huippu. :) viinaa tsat-tsat-tsaa soipi päässäni varmasti koko edessä olevan työpäivän. no, pitääpä edes se minut hereillä. näinpäs. huomenissa on vapauden päivä ja illalla tullee zaakku. ja minulla on posteljoonimaisia töitä hela viikonloppu. pitäisi oikeasti lopettaa ne duunit kevättä kohti, mutta se on jotensakin niin mukavaa hommaa. en tajua miksi. mutta en yleensäkään tajua itseäni, että eipä siinä ihmeellisyyksiä. juuh. kait se on mentävä.
ainiin. ja sandelsrockiin on tulossa mukavaa mussiikkia: martti servo ja froikkarit. :)

jiihaa. Sunnuntai 01.02.2009 15:13

selviydyimme hienosti risteilyltä. bändit oli hyviä, ruoka oli hyvää eikä juomassakaan ollut valittamista. ja huomenna töehin. ninpä nin. ja tentteihin pitäisi lukea. kun vaan jaksaisi keskittyä. iiks.

vakuumipakattu peloppelop-mies.Keskiviikko 28.01.2009 08:32

oon kakskytäyheksän vuotias. voihan herne. se on aika paljon. vuoden päästä on supersankaruus-kekkerit. otan viikon töistä vapaata ja juhlin pukeutuneena joka päivä eri supersankariksi. tämän syntymäpäivän olen otsikon mukaisesti peloppelop-mies. sillä on näkymätön rupeli ja trikoot. ärreetä. :)

kuningasten kuningas.Tiistai 27.01.2009 09:02

tekisi mieleni kajauttaa ilmoille hieno "olen kuningas, kuningastenkin kuningas"-biisi, mutta en voi, koska topi uinuu vielä. iiks. laulan sitä matkalla töihin. ja töissä mielessäni. tämän päivän vielä ahkeroitsen ja kappas vaan: sittenhän olenkin vapaa aina ensi maanantaihin asti. huippuahuippua. :) yöni oli rankka, koska järjestin bändi-iltaa entiseen kallion kaivotorppaan, nykyiseltään lepakkomieheen. en muista mitä bändejä sinne sain ja miten kaikki sujui, mutta juoksin hullun lailla ja kaikki asiat olivat kateissa. kuinka tyypillistä minulle. ah. huomenna kuopijoon/siiliin ja tordena heltsinkiin ja risteilemään. se on hyvyyttä. ensi viikolla voin palata työterveyslääkärin luokse ja hakea apua poskiontelotulehdukseeni, joka ei lähtenyt lääkkehillä pois. jos ne voisivat poistaa minulta poskiontelot, niin eivätpähän ainakaan tulehtuisi ikinä. njähnjähnjäh. njähnjähnjäh.

[Ei aihetta]Lauantai 24.01.2009 20:08

Paljonko vuosia täytät vuonna 2009?
- kaksikymmentäyhdeksän vuotta neljän päivän päästä. iiks. vuoden päästä on suuret supersankaruus-kekkerit.

Voisitko seurustella jonkun kahdeksan vuotta vanhemman kanssa?
- jos immeinen on mukava, ni mikä ettei. jos ei oo, ni en. mut en tunne tarvetta vaihtaa nuorempaan enkä vanhempaan.

Oletko mustasukkainen?
- en. joskus humalassa voi hiipiä jotakin sen suuntaista mieleen, mutta hyvin harvoin.

Oletko hyvä peittämään oikeat tunteesi?
- kyllä. ois kyllä erittäin paljon järkevämpää osoittaa tunteensa ihan reippaasti.

Mainitse yksi asia, jota odotat innolla:
- nooh, vaikka sitä risteilyä.

Suutelisitko uudestaan viimeksi suutelemaasi ihmistä?
- kylläpä vaan.

Oletko ikinä kävellyt seinää päin?
- useamman kerran.

Puhuisitko ihmiselle, joka satutti sinua eniten?
- olen puhunut. mutta en aktiivisesti harrasta yhteydenpitoa.

Lyön vetoa ettet pysty juoksemaan ulos ja takaisin neljässä sekunnissa!
- en jaksa.

Ajattelet jotakuta, eikö niin?
- ajattelen itseäni. koska olen maailman paras ajatuksen kohde.

Mitä tekisit, jos viimeinen ihminen jota suutelit, vihaisi sinua?
- olisin hyvin hyvin surullinen. mutta en usko, että niin tapahtuu.

Miltä hiuksesi näyttävät tällä hetkellä?
- sekaisin ja hieman märät.

Milloin itkit viimeksi?
- väsymyksestä joku hetki sitten.

Mitkä vaatteet sinulla oli viimeisen suudelmasi aikaan?
- no jaa-a. vissiin verkkarit ja t-paita.

Luuletko että joku ajattelee sinua tällä hetkellä?
- en tiedä.

Kerro paidasta, joka on ylläsi.
- ruskea, venynyt ja vanunut paita, jonka ostin syksyllä -01 itiksestä alennusrekistä muutettuani juuri heltsinkiin.

Mikä on viimeinen alkoholiton juoma, jonka nautit?
- keltaista jahvaa.

Pidätkö siitä että asiat pysyvät samanlaisina, vai haluaisitko niiden muuttuvan?
- riippuu asian laadusta. ainahan positiiviset muutokset ovat hyviä.

Oletko ikinä toivonut omistavasi jotakin toista sukunimeä?
- en.

Vilkutatko kun näet ihmisiä joita tunnet?
- melko usein.

Onko vanhempasi suojelevaisia sinua kohtaan?
- no jaa. varmaankin.

Onko sinua ikinä suudeltu rakettien paukkeessa?
- ei. vihaan ilotulitusta ja viimeinen asia, mikä tulisi mieleeni, jos olisin jostakin syystä eksynyt keskelle iloista tulitusta olisi suuteleminen.

Mikä oli viimeisin punainen asia minkä söit?
- varmaankin paprika wokkivihannes-seoksessa.

Viimeinen ihminen joka kommentoi sinulle galleriassa tai facebookissa?
- galleriassa saara ja naamiksessa entinen duunikaveri.

Keneltä on viimeisin viestisi?
- suaralta.

Onko viimeksi suutelemasi ihminen nuorempi kuin sinä?
- joo, huimat neljä kuukautta.

Mitä mieltä olet tupakoinnista?
- jokaisen oma asia, mut onhan siinä globaalejakin vaikutuksia jonkin verran ja ne askarruttavat.

Kuinka sinä ja paras ystäväsi tutustuitte?
- hän pötkähti syntyä perheeseemme.

Viimeisin asia, jonka printtasit koneeltasi?
- ei oo sellaista printtaus-laitetta.

Tykkäätkö saada haleja?
- hyvinkin paljon.

Jos hyppäisit nyt huoneen ikkunasta, kuinka pahasti sinun kävisi?
- alakais paleltamaan ja olisin lumessa.

Pidätkö aivastamisesta, vai inhoatko tunnetta sitä odotellessa?
- enpä oo ajatellut.

Pidätkö jäätelökakusta?
- tietenkin.

Jos voisit mennä naimisiin jonkun julkkiksen kanssa, kuka se olisi?
- hmm. ehkä pauli hanhiniemi, kun sen ääni on niin hieno. tai viikatteen kaarle, kun se on muuten vaan niin hieno.

lisähuomio.Lauantai 24.01.2009 16:49

jos pyllyssä on kellukkeet, niin silloinhan pää painuu pohjaa kohti. eihän se sitten toimisi ihan niin hyvin. mutta kelluisi sillä tavalla istuvassa asennossa, kuten kuolleessa meressä. toimisikohan se niin.

supervoimana muuntautuva pylly.Lauantai 24.01.2009 16:47

tajusin tänään ulkoillessani, että kauniisti sanottuna laajahkosta takapuolesta voisi saada pienillä muunteluilla hienoja asioita. jos sen saisi tarvittaessa vahingoittumattomaksi ja liukurimaiseksi, sillä todellakin voisi laskea mäkeä. jos pyllyssä olisi ilmasäiliöt, ne pystyisi tarpeen tullen täyttämään ilmalla ja näin ollen kellunta kyky paranisi huomattavasti. se pyllyn käyttö pyörätelineenä on jo vanha juttu. kaikkea hienoja ideoita putkahteli mieleeni, kun ulkoilin kiristävissä tuulihousuissani. :)
muuten mennee ihan hienosti. :) torstaina shoppailimme tampereelta kaikenlaista sälää ensi kesän myyntiin ja pertsinä vapailin ja kävin syömässä pitsaa ja minnan torttua. yöllä jaoin postia ja tänään olen vain ollut ja ollut ja hupattanut ja miettinyt pyllyn monimuotoisuutta. aivoni ovat niin hienot, kun ne tuottavat kauniita ideoita... :) kohta on sauna. jippijee. askartelimme äsken ruokaa. se maistui aluksi aika pahalle, mutta jotenkin siihen sitten kai turtui, koska lopulta se alako maistumaan ihan hyvälle. tai topin mielestä kyllä kaikki ruoka on hyvää. hän on kiitollinen otus. :) olin ostanut suuressa epähuomiossa sellaisen wokkivihannespussin, jossa oli SIPULIN palasia. iiiks. onneks huomasin ne jää-vaiheessa ja ne oli helepompi nyppiä pois. suru ja murhe olisi ollut valtaisa ja ruoka olisi jäänyt osaltani syömättä, jos ne inhat suuret sipulin palaset olisivat onnistuneet luikertelemaan ruokaani... yyh...
1. Kuinka helposti avaudut ihmisille?
- melekosen heleposti. joskus vähän liiankin helposti.
2. Mitä hyvissä juhlissa tulee olla?
- mukavia ihmisiä ja sitä myöten hyvä tunnelma.
3. Milloin viimeksi ylitit itsesi?
- ylitin itseni. ai tein kuperkeikan? vai miten voi ylittää itsensä. en jummarra.
4. Mitä aiot tehdä seuraavaksi ystäväsi/ystäviesi kanssa?
- jos näkisin joitakuita tuttuja illalla kuppilassa.
5. Oletko 100 % rehellinen vanhemmillesi? Miksi/miksi et?
- en. en tunne kaikissa asioissa tarvetta.
6. Pidätkö balladeista?
- joistakin. en kyllä mitenkään hirveänkovin useista.
7. Millainen meikki ei sovi sinulle?
- yhtään mikään meikki. ainakaan huulipuna ei sovi. sopiiko se sitten kenellekään.
8. Milloin kiroilit viimeksi ja mitä sanoit?
- kirosin äsken, kun kaadoin vahingossa kaljaa pöydälle ja joku anonyymi väittää, et oon humalassa ja kaatelen kaljaa ympäriinsä holtittomasti... ;)
9. Voisitko kuvitella työskenteleväsi baarimikkona? Miksi/miksi et?
- kaipa sitä vois. työ kun työ.
10. Seuraatko uutisia päivittäin?
- kyllä. ahdistaa, jos ei seuraa.
11. Sinulle tarjottaisiin mahdollisuutta aloittaa uusi elämä jossain kaukana täältä. Lähtisitkö? Miksi/miksi et?
- en lähtis. nyt on hyvä.
12. Kuinka monta kaurista ja vaakaa (horoskooppimerkkejä) kaveripiiriisi kuuluu?
- äete on vaaka. muita en tiijämuista.
13. Milloin käytit viimeksi laastaria? Missä kohtaa kehoasi?
- sormessa, kun tein siihen paperilla haavan pari viikkoa sitten.
14. Kuinka moni kavereistasi on vielä neitsyt?
- en usko kovin monen olevan, mut ikinähän ei tiedä.
15. Mainitse joku biisi johon liittyy muistoja? Millaisia?
- janos valmunen ja bussipysäkillä. siihen liittyvät topi ja tero. :)
16. Oletko koskaan etsinyt netistä kumppania? Miten kävi?
- en oo.
17. Onko sinulla hyvä/huono viinapää?
- hyvä.
18. Katsotko paljon musiikkivideoita?
- katson paljon keikkataltiointeja. enkä aina omasta tahdostani. :) ja videoitakin melkoisen paljon juutupesta.
19.Kuinka kaukana nykyinen koulusi sijaitsee kotoasi?
- semmonen 450kilsaa.
20. Mitä epäterveellistä söit viimeksi?
- eilen ostin rilliltä ruokaa, kun saavuin nälkäisenä lepaalta.
21. Kummat ovat parempia kavereita; tytöt vai pojat? Miksi?
- ei se oo niin sukupuolisidonnaista. pojat on hauskempia ja suorempia. mutta sellaisia tyyppejä löytyy kyllä tytöistäkin. ei siis väliä.
22. Mistä tavastasi haluaisit päästä eroon?
- rasvakerroksestani. :)
23. Mikä on/olisi huonoin puolesi seurustelukumppanina?
- oon aika itsekäs.
24. Millaiseksi ystäväksi luonnehtisit itseäsi?
- oon aika itsekäs.
25. Naposteletko? Mitä?
- melkeinpä aina. :)
26. Miten valmistaudut lähtiessäsi lomalle?
- hankin kissoille hoitajan. eipä siinä muuta. vien roskat ennen lähtöä.
27. Mitä jääkaapista todennäköisimmin löytyy sinun jäljiltäsi?
- jugurttia.
28. Oletko turhamainen?
- joskus. se on mukavaa. aina ei ole vain aikaa sille.
29. Oletko kokeillut yhdenyönsuhteita? Mitä pidit?
- joo, sopivat silloiseen elämän tilanteeseen hyvin.
30. Millaisen säännön haluaisit lisätä tai poistaa koulustasi/työpaikaltasi?
- enpä ossaa sanoa.
31. Omituisin esine, jonka näet nyt?
- minä ite tuossa oletuskuvassa.
32. Pidetäänkö sinua kilttinä vai tuhmana ja vastaatko sitä kuvaa oikeasti?
- en oikein osaa sanoa. minua pidetään piana ja se on ihan oikein.
33. Mitä sängylläsi on nyt?
- petivaatteet, päiväpeite, erilaisia vaatteita ja kissa.
34. Monelleko ihmiselle olet puhunut tänään?
- noin kymmenelle.
35. Minkä ikäisenä kokeilit/aloit juoda alkoholia?
- ekan kerran joskus 15-vuotiaana.
36. Oletko tehnyt joskus jotain koska et ole uskaltanut kieltäytyäkään?
- juuh.
37. Kirjoita kommentti
- pimppi. se on hieno sana. :)
38. Mitä teit ennen kun tulit koneelle?
- söin.
39. Ketä muita ihmisiä olet nähnyt tänään?
- topi, marjo, janne ja lukuisia ihmisiä kaupungilla.
« Uudemmat -