IRC-Galleria

tylsimystä.Tiistai 30.12.2008 14:54

miten nämä on niin hitaita ja ankeita nämä joulun jälkeiset päivät. en tajua kyllä. pesen pyykkiä ja sen jäläkeen suuntaamme sondelle. siellä pitää käydä lenkilläkirjastossasaunassa. ja kahtoa telekkaria ja tylsistyä. :) mutta onpahan ainakin vaihteeksi eri paikka tälle tylsistymiselle.
vuosi on mennyt ihan järkyttävän nopeasti ja kuun vaihteessa alkavat ilmaantua taas ensi kesän ennakot ja niiden hyllyttäminen ja mallien kasaaminen ja kaikenlainen tohina alakaa taas. omituista. suurimman osan vuodesta viettää duunipaikalla ja melkoisessa kiireessä ja sitten kun olisi nämä levolliset hetket, ei osaa oikein olla. tai osaa olla, mutta ei keksi mitään järjellistä tekemistä. tammikuun lopulla on onneksi se risteily, niin tulee jotakin muutosta tähän arkeen. hyvvää seuraa, hyvvää mussiikkia, paljon ruokaa ja juomaa. :)
pim. heräsin aamulla toooosi aikaisin ahertamaan kouluisia asioita. yritin tallentaa yhtä tehtävää, en onnistunut. tein sen uudelleen tosi vittuuntuneena ja tallensin, kone hävitti koko paskan. kolmannella kerralla tein tehtävän ja suunnittelin hirveää verikostoa maailmalle. tallensin. en löytänyt tehtävää. itkin. topi auttoi ja hirveän räkäisen itkun ja tuherruksen kanssa se tiedosto löytyi, palautin sen opettajalle ja nyt kaikki on hyvin. mutta kyllä vitutti hetkellisesti. huh.

joolut mänt.Sunnuntai 28.12.2008 22:34

onpa se ihan hyvä asia. sain paljon lahjuksia ja söin paljon ja olen jatkanut syömistä ihan hyvällä mielellä. eikö se syöminen kuulu kuitenkin lopettaa vasta loppiaisena.
joulupäivänä nautimme sannan ja saaran kanssa muutaman tuopposen. joimme niiden muutaman tuopposen kunniaksi muutaman lisää ja hauskaa oli. viikonlopun jaoinkin postia ja nyt minulla on flunssa. huippua. huomenna käydään ehkäpä kuopijossa etsiskelemässä alennuksesta vaatteita. töihin palajan loppiais-viikonloppuna inventaarion merkeissä. ih. ja koulu-juttuja pitäis askarrella ja plaah. olen alavireinen, mut se johtuu kyllä vain tuosta kuumeesta ja nuhasta ja nivelten särystä ja väsymyksestä ja tsellaisesta. arkisen rytmin särkyminen ahdistaa. :D
uudenvuoden vietän topin kanssa täällä kotona, koska raketit ahdistaa ja ärsyttää sekä meitä että kissoja. pittää ostaa paljon ruokaa ja vuokrata pari elokuvaa, sinnitellä hereillä pitempään kuin ilta kymmeneen ja siinähän se sitten onkin. ja seuraavalla kouluviikkolla on kemian koe. siitä ei tule kuin sanomista, en usko hetkeäkään läpi menoon.
illalla kello kuusi voin tuhota joulukukat maailmasta omalta osaltani. njähnjähnjäh. :) ja aloitan joulun. tänään menen siilinjärvelle ja huomenna aamulla matkustan sondelle. siellä aattoilua ja joulupäiväilyä ja joulupäivän iltana aiomme nauttia muutaman oluen sannan ja saaran (jolle asiaa ei vielä ole kerrottu) kanssa. kisuille pitäisi ostaa jouluherkkuja ja kissojen maitoa. muutama joululahja vielä puuttuu, mutta ne saan hankittua tänään. jips. ja edelleen ulkoilu on jäänyt minimiin. vidduh. alan näyttää parrattomalta joulupukilta.

juupas juu.Maanantai 22.12.2008 10:18

ahdistus on suuri ja väsymys sen myötä. jouluisia kukkia pitäisi jaksaa kovastikovasti myydä. en oo jaksanut käydä ulkona moneen päivään, kun on ihan kuollut olo työpäivän jäläkeen. tosin lauantaina kävin kyllä ulkona ja olin hieman humalassa. mutta hauskaahan se oli. äh. töihin kohta. plääh. ei millään kykenisi.

jippijee. :)Perjantai 19.12.2008 00:10

minulla on tiketti eli piletti eli lippu. :) enkä mene siis tertsun sanoin katsomaan rintamäkeläisiä vaan aaceedeeceetä. huippuahuippuahuippua. :)
tänään oli kiirusta kukkain parissa, poistuin tuntia aikaisemmin ja suuntasin posteljooni-jouluatrialle. sieltä sain lahjaksi kuusi iittalan viinilasia. mutta en lainkaan viiniä, mitä ihmettä?! :) vaikka en olekaan koskaan pitänyt astioista lahjoina (paitsi kahvikupeista, joissa on jotain sarjis-hahmoja tms), niin olin jotenkin tässä keskiäikäisyyteni kynnyksellä tai jo sen ylittäneenä hyvin mieltynyt noihin viinilaseihin. hoipun siis haudan reunalla, totellakin. ;)
jouluisen aterian jäläkeen suuntasin vierailulle setäni luoksen, missä en ole käynyt kuin aivan pygminä viimeksi. sekin oli huima kokemus. mukava ilta. jaksoin jopa käydä suihkussa eli olen ylittänyt kaikki itselleni asettamani odotukset. ja huomenna töehin. ja sieltäkin suunnasta pukkaa jouluruokaa, öhhöh. sunnuntaina täytyypi käydä hankkimassa muutama jouluinen lahja ja paketoida nuo askartelemani lahjukset.
siinäpäs ne tärkeimmät. jouluisten kukkien seassa tahtoo välillä helmot mennä, mutta oikeastaan ei menekään ja onkin ihan mukavaa. ;) eilen käytin vapaapäiväni ajamalla autolla. ensin ouluun, sieltä rovaniemelle ja sieltä lopulta kottiinkottiin. hartiat on hieman jumissa vieläkin ja väsyttää. topi oli lemmyä kahtomassa ja huomenna tulis aaceedeeceet myyntiin ja olen jo menettänyt toivoni siitä, että saisin sinne liput. en saa. tiedän. perkele. edessä työtätyötä aina aatonaattoon saakka. hih. joululomalla tulisi askarrella koulutehtäviä. olen erittäin motivoitunut. :)

punaviini ja netti.Perjantai 12.12.2008 16:50

join yöllä melko paljon punkkua, yritin ottaa itsestäni kuvia ja laittaa niitä naamakirjaan ja sen jälkeen poistaa niitä. olipa se vaikeaa. mutta hilpeä oli mieleni kertakaikkiaan.
on myös hilpeää, että hirveällä työllä askartelemani kemian laskut pitää osittain laskea uudelleen. äh. teen sen sunnuntaina. pakko.
1. Vaikuttaako elämäsi täydelliseltä ulkopuolisen silmistä katsottuna?
- en usko. mutta en toivo sen myöskään vaikuttavan tositosi huonolle.
2. Hemmotteletko koskaan itseäsi ruoalla? Jos hemmottelet, millä?
- aika usein. liian usein. roskaruualla ja suklaalla.
3. Mitä et voi vastustaa?
- suklaata ylleensä. ilmaista viinaa tilaisuuden tullen.
4. Tiedätkö paljon naapureistasi?
- ihan sopivasti. :) opin koko ajan uutta.
5. Voisitko mennä kumisaappaissa kouluun?
- jos on puutarha-alalla, niin kumisaappaat on kovin olennainen asuste.
6. Oletko koskaan juonut alkoholia paikassa, jossa ei olisi saanut? Missä?
- en kait.
7. Mistä olet ylpeä itsessäsi?
- olen niin tyhmä, että siitä voi jo olla ylypeä.
8. Kenelle lähetit viimeksi viestin?
- työkaverille.
9. Millaiset ihmiset saavat sinut turhautuneeksi?
- umpimieliset. kun ei ymmärretä, mitä sanotaan. vaikka sanottais monissa miehin.
10. Montako mustelmaa kehostasi löytyy tällä hetkellä?
- yksi.
11. Mihin kirjaan aiot tarttua seuraavaksi?
- en tiedä. kirjaston kirjat ovat muovipussissa somassa pinossa ja mikä sieltä seuraavana putkahtaa, sen luen.
12. Kuinka helposti annat anteeksi?
- helposti.
13. Saako mielestäsi koulussa pussailla? Miksi?
- olkaat he rauhassa, ketkä tuntevat tarpeelliseksi pussailla koulussa.
14. Milloin viimeksi olit onnellinen jonkun toisen ihmisen puolesta?
- tuossa ehkä kuukausi sitten, kun kuulin hirveän hienon uutisen. ja eilen kun todistin asian näkemällä. :)
15. Mihin huvipuistolaitteeseen voisit mennä uudestaan ja uudestaan?
- oksettaviin laitteisiin.
16. Mitä luultavimmin teet vuorokauden kuluttua?
- nukun.
17. Missä kuussa vietät nimipäivääsi vai onko nimeäsi kalenterissa ollenkaan?
- viattomat lapset juhlivat joulukuussa.
19. Haluaisitko suomalaisiin kouluihin erilaisia juhlia ja tapahtumia, joita yhdysvaltalaisissa kouluissa vietetään? Miksi?
- enpä kyllä.
20. Ketä ilahdutit viimeksi ja miten?
- topia tulemalla kotiin. ;) toivottavasti. :D
21. Onko sinulla ns. kantapaikkaa, jossa kävisit syömässä/kahvilla?
- on. oma keittiö. ja duunissa kahvila.
22. Milloin viimeksi puhalsin syntymäpäiväkakusta kynttilät?
- enpä kyllä muista. joskus lapsena.
23. Mistä koulusta/oppilaitoksesta valmistut seuraavaksi ja milloin?
- hämeen ammattikorkeakoulusta, mutta se menee johonkin vuoteen 2010?!
24. Pidätkö enemmän juhlimisesta vai koti-illoista?
- molemmat sopivassa suhteessa.
25. Viekö koululiikunta mielestäsi halun liikkumiseen nuorilta? Miksi?
- pitkällä tähtäimellä kyllä.
26. Missä sinuun tutustuu todennäköisimmin?
- töissä.
27. Minkä tapahtuman haluaisit poistaa menneisyydestä?
- moniamoniamonia.
28. Oletko tänä syksynä seissyt sateenvarjon alla?
- en. en käytä sateenvarjoja.
29. Kuinka kauas aiot seuraavan kerran matkustaa?
- njaah. tallinnan rannikolle.

matkaan veli hopea. tai vihreä.Keskiviikko 10.12.2008 07:35

suuntana lepaa ja siitä edelleen heltsinkiin. mutsi saapuu kohta minua noutamaan ja sen jäläkeen ei olekaan kuin satoja kilometrejä ajamista. toisaalta se on kyllä huippua, koska autoilu on mukavaa ja on kivvaa päästä iisalmesta hetkellisesti pois. eli vuorokaudeksi, mutta kuitenkin. ;)
olen flunssainen ihan sen kunniaksi, että lauantaina pitäisi palata takaisin töihin. gagga. puolitoista viikkoa joulukukkia ja sen jälkeen kymmenen päivää lomailua taasen vaihteeksi. ei rasita liikoja. olen valmistellut runsaasti joululahjoja, mutta runsaasti niitä on vielä tekemäti ja jokunen ostamatta. kissat ovat hassuttelijoita näin aamuisin. pomppivat ympäriinsä, vaanivat toisiaan ja kurnuttavat omia juttujaan. ja muutapa minulla ei sitten tällä kertaa olekaan kerrottavana. :)

kävin uimassa.Perjantai 05.12.2008 14:04

se oli hubahubaa. nyt laitan ruokaa ja leivon sämpylöitä. aivoni ovat liiallisesta lomailusta pehmenneet ja kuvittelen olevani kunnon kansalainen ja ehtoinen emäntä. aamulla selasin KODINKUVALEHTEÄ ja ajattelin auttaa äitiä tekemällä jouluksi imellettyä perunalaatikkoa. aargh. mitä helevettiä. onneks tulen järkiini yleensä nopeasti.