IRC-Galleria

syntymäni juhla - jippijee....Lauantai 28.01.2006 20:04

ah. tulin juuri kuopioon vanhempana kuin koskaan ikinä. sain kannustavia onnitteluja, esim. inttikaverini timpsu laittoi viestin "vuosi lähempänä kuolemaa"... aargh. :) mutta synttärijuhlat oli ihan mukawat. itsehän toimin kuskina, krapulaa varoen.
terveys meinas pettää jo synttäreitä ennen, kun päähän alkoi torstaina koskemaan ja koski vain ja aina enkä yöllä saanut unta ja oksensin ja huimasi. pertsinä lääkäri-kierroksen jälkeen tulos oli yks poliklinikka-maksu ja toteamus, että jostakin tilapäisestä verenkierto häiriöstä johtuen silmän pupilli ei reagoinu valoon normaalisti. ainiin - ja sainhan mä kipupiikinkin. hilipatihippaa. sit junailin himaan.
bileet oli meillä kotona ja jengiä juuri sopiva määrä. saatiin saakkulin kans lahjaksi aivan ylenpalttisen hieno taulu, johon oli seiskan huimien otsikoiden ja meistä vuosien varrella otettujen kuvien avulla tehty aivan hillittömän magee kuvakollaasi. :) sitten sain pupujen itsemurhakirjan, rokki-matskuu, kahvilikööriä, samulin tekemän hienon puisen neekeliprofiilin ja vanhoilta duunikavereilta kahvikupposen ja niitä kamalia "juhla-pillejä", juhlien rekvisiitaksi. ;) niin - ja isä oli halunnut ostaa mulle ja zaakulle lahjaks sellaiset kalevalakorujen muumi-riipukset. ne oli yllättävän kivat, jopa minä; anti-koruileva piikki pidin niistä. ja sitten rupattelimme ja söimme äiteen askartelemaa 50-w kakkua.
vanheneminen oli mukavaa, mutta nyt oon yksin kupijossa ja on ankeaa. paitsi, että ovathan täällä pienet kisumirrit seuranani! ;p

olenko minä poro?Keskiviikko 25.01.2006 23:06

ja kaikkia muita samanlaisia kysymyksiä risteilee aivossani. teki ihan piluna mieli jätskiä ja sitten syrttäyvvyin pyörällä kauppaan ja ostin jotain kolmesuklaatasamassapaketissa jätski-tsydeemin. jaoimme sen kämppiksen kanssa ristillisesti eli mulle enempi ja sille rippeet.
artturi-kissa on hulli, koska halluu nukkua viltin alla. tai kun minä oon viltin alla, ni se halluu tulla viereen ja olla ihan kokonaan piilossa. ja siellä se vuan hyrisee ja hurisee kovasti ja onnellisna. se on kiva kissa. ja figaruuuus on piilossanukkumassa zaakkuwaakun sukkahyllyssä. :) eikä! hänhän onkin nojatuolissa ja yrittää näyttää mahdollisimman ihastuttavalta etteivät pahat ihmisolennot valtaa tuolia sen kissamaisen olemuksen alta.
ja vitut minä vielä oo 26, niinko toi laskuri väittää. olen vielä nuori ja vetreä ja saan jalan pääni taakse (jos irroitan muovisen lonkkaniveleni ensin...) ;p
olispa kananmunia, niin viskelisin niitä parvekkeelta.

tiistai-rairai.Tiistai 24.01.2006 19:37

ah ja voih, väsymys. käytin tänään äänioikeuttani. lisäksi haistelin sipuleita ja näin kuinka suuri kuusi kohtasi tiensä pään ja se pistettiin ihan pieniksi palasiksi nostoauton avulla. päivän saldo on siis huima. ja aamulla venasin tunnin, kun en päässyt duuniin sisälle pienen informaatio-katkoksen takia... vähän syletti, niin sanoakseni. huomasin äsken, et mun huoneen patteri on suurimmalta osin kylmä, vaikka sen pitäis olla täysillä. pitäiskö siis taas kutsua huoltomies apuun. ääh, ei jaksa. lissää vaan peitteitä. ;)

ahtistus.Maanantai 23.01.2006 21:47

ahidistaa. krapulainen masennus ja seinät kaatuu päälle ja kaikkea. ja tässä kämpässä on niin kylymä!!! mukavaa ettei ulkona ole enää niin kylmä, niin voi mennä partsille lämmittelemään... jopa kissit nukkuvat peittojen alla, onhan tämä nyt mallissaan.
onneksi systerson malttoi saapua luokseni. lähetin äiteelle kukkia ettei sitä ankeuttaisi ja se oli ihan hyvillä mielin.
telkkarista tulee vain tyhmiä ja rumia ohjelmia. taidan keittää hammastahnan-makuista teetä ja syrtätä itseni vällyjen alle ja nähdä unia palmuista ja avotakoista l. kaikesta lämpimästä... hur.
mummon hautajaiset oli eilen ja ne oli aika mukava tapahtuma, jos hautajaisista nyt voi niin sanoa. oli mukavaa nähdä sukulaisia ja hupatella kaekenlaesta.
illalla suuntasimme kuppilaan ja siellä oli aika vähän jengiä, mutta tulipahan käytyä. vissiin tuli suhteellisesti tumuakin otettua, koska nyt koskee päähän, janottaa ja aamulla meinasin käydä huutelemassa suureen valkoiseen posliiniluuriin, mutta ee sitten onneksein tarvinnutkaan. krapulainen oksentaminen on hirrrrveää. yäk.
pitäis suoriutua jossain vaiheessa kalakukkojen maille, jos vain sais itsensä liikkeelle. pakkasen pitäis lauhtua, mutta vielä tällä hetkellä tojottaa se kolomekymmentä mittarissa. juna lähtis neljän aikaan, jospaan sitä sais ihtensä koottua siihen mennessä. äh.
eikaitsitäkummempaa. huomenna taasen arki, se ei ole kivaa, koska nukkuminen on jäänyt aika vähiin. kun viikolla herää joka aamu viideltä, ei viikonloppunakaan ossaa nukkua aamuisin pitkään. ja sitten illalla alkaa nukuttamaan jo seiskalta. mummo-aikataulu. ;)

ahtistus.Maanantai 16.01.2006 20:27

sunnuntai meni vain ollessa. baari-iltamat oli ihan jees, tulin kuitessii ajoissa nukkumaan ettei vallan karkaa moottoriajoneuvo hallinnasta. maanantai oli taas yhtä ankea kuin aina ennenkin. tai no, oli oikeastaan ihan jees päivä. aamulla duunis, sit kävin himassa suihkuamassa ja juomassa kahvit ja sitten suuntasinkin kouluun. ja oli kasvibiologiaa ja sehän olikin vallan hauskaa muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. ja sitten kävin äsken duunailemassa sen iltapaikan kuntoon ja nyt sitä vain ja vain voi olla. huomenna on vappaapäevä. se on aikasta juhlallista. keskiviikko duodaduoda-mies opettaa varpasjärven murteella meille puulaatikon askartelua. tai taitaa toisilla olla se jo valamis, kun minähän se olinkin ennen joulua duuniharjoittelussa, kun olisi moista askartelupaskartelua ollunna. vuan ee kummempia.

laavantae-iltapäevä.Lauantai 14.01.2006 18:03

aamulla olin virkeä ajoissa ja kävin käyskentelemässä rannalla ja sitten kävin kaupassa ja värjäsin hiukset. ja sitten söimme ja katsoimme telkkaria. viime yönä katsottiin zombie-leffa ja suomalainen koti-ikävä ja ne oli ihan jees. nyt väsyttäis, mutta on levoton mieli eikä kykene nukkumaan. kuuden aikoihin jos hilpaisis keskustaan ja vaikka otikseen nauttimaan muutaman olusen ennen ku mennään henkkaan. on ollut mukava päivä, kun ei ole tarvinnut hötkyillä minnekään. äärimmäisen harvinaista hubaa sellainen piiiiitkäään aikaan. :)
eilen supersankari zizkoksen kanssa koulun jälkeen ottopoikaan kahvittelemaan. teininoita tuli kanssa. istuskeltiin ja hupateltiin ja äitee yritti kovasti soittaa vuan myö ee jaksettu vastata. ja sitten soittaa tiemulainen ja kysyy, että kuinka äiti jaksa... soitin sitten het´paikalla takasin ja niinhän se oli täräyttänyt liukkaalla tiellä toisen auton perään, ONNEKSI kenellekään ei käynyt mitään. huh. sirralla olivat kuskanneet teekoohon ja siellä todenneet, et ei oo mitn sen kummempaa sattunu. pikkasen säikäytti... ja sitten illalla hirveessä unipuutoskrampissa ja muutenkin hermoheikkona totesin tupsutassulla olevan taas jonkun tyhmän virtsatietulehduksen. aloin antaa sille viime kuurin loppuja tabletteja. se kyllä syö, juo ja nukkuu ja on virkee, että pitää zuumailla ell-tarvetta. aamulla olin kyllä varma, et se kuolee. tekniikankoe meni varmaan ihan mukawasti läpi ja sen jälkeen tulinkin koettiin nukkumaan. tänään oli palkkapäivä ja se on päivistä mukavin, kävin aamulla ostamassa safkaa ja nyt sitten vasta aloin valmistamaan päivän ensimmäistä ruokaani, koska olen käyttänyt ajan muuten nukkumiseen. ei voi kun nukuttaa, kun kaks lämmintä kissaa hyrisevät vieressä, ihan väkisinkin painuu silmät kiinni.jeps, vaun ei kait tässä kummempaa. zamuliiiii tullee viikonlopuksi ja lizzun autosta oli katkennu pakoputki. toivottavasti ei tartte kissaa minnekään päivystykseen kiikuttaa viikonloppuna. jes. nyt menen.

pipuli.Tiistai 10.01.2006 18:22

oli aika väsy herätä aamulla duuniin, mutta selviydyin. koulussa oli ihan mukavata ja ruoka oli ihan hyvää. ja sää oli ihan hyvä. ja mulle kuuluu ihan hyvää. ;) heidi kävi kahvella, se olj kivaa. kävin just kaupassa ostamassa PERUSELINTARVIKKEITA ja nyt odottelen, että tuo yks saa leivottua sämpylöitä, joita voin naattia. huomenna vain duuni, mut ei koulua. ajattelin silti käydä einestämässä ilmaisen ruokani. pitäis käydä äänestämässä, kunhan sais siirrettyä itsensä sinne postiin. buahahhaa. torstaiksi pitäisi opiskella havutenttiin ja perjantaina tekniikankoe, ee muuta. ihana viikonloppu tullee ja saapi vain olla kiffojen kanssa ja nukkua ja kahtoa telekkaria. toooosi mukavaa! :)

umppalumppa.Maanantai 09.01.2006 10:56

eilen iski valtava eroahdistus, kun ihmiset lähti poispoikkeen illalla. oli ihan kamalaa. nyt ymmärrän, kun ihmisille tulee loman jälkeen ahdistus ja masennus arkieloon palaamisen takia. oli ihan kummallinen olo. illan mittaan sitten vähän rauhoitumme vaikka takaraivossa jyskyttikin ahdistuksen moukari. yöllä nukuin aivan älyttömän huonosti, heräsin koko ajan ja luulin, että mintsu nukkuu mun vieressä ja mietin, että mitä se siinä tekee. aamulla heräsin kellon soidessa varttia vaille viisi, söin puuroa, join kahvia ja hupattelin kissoille. vähän harmitti, kun lehti ei ollut tullut edes silloin, kun lähdin puoli kuudelta pyöräilemään duuniin. duuni oli aika helppo, puoli kasilta kaikki oli valmiina ja sitten suuntasimme siskoksen kanssa shellille kahville ja nyt istun koulussa ja odotan, että kelli olis kymmenen ja alakais toiminta.

ah. kylläpäs nukutti koulusta tultua... nukuin vartin ja sitten lähdin iltaduunia katsomaan. ja se oli kans sellainen vajaan puolen tunnin kohde. nyt tulin koettiin ja väsyttää. kohtahan olisi yöunien aika. keskiviikkona on vapaapäivä. huippua.